maanantai 30. tammikuuta 2012

Heijastus toisesta ulottuvuudesta

View this page in English. Not perfect but nothing is. 

Pari päivää sitten törmäsin todella ilkeään mutta komeaan kolliin. Hän nimitteli minua kaikilla kissoja halventavilla nimityksillä, kuten kotikissa, ihmisrakas ja muilla mitä en tässä kehtaa edes luetella. Yritin haastaa häntä tappeluun, mutta kolli oli niin munaton että jänisti. Siitä lähtien olen yrittänyt löytää tuota jänishousua, että voisin antaa hänelle kunnolla tassusta. Se olikin kunnon haaste, sillä en millään meinannut löytää häntä, vaikka kuinka etsin ja etsin. Yötä päivää ajattelin vain tuota arkkivihollistani ja hänen kohtaamistaan silmästä silmään, mies miestä vastaan. Päätin silloin, että tulen vielä löytämään hänet. Hän saa vielä katua sitä, että ärsytti minua. 

Löydän sinut vielä, my nemesis...
Onnekseni sisukkuuteni palkittiin vihdoin tänään. Olin rauhassa katselemassa kaloja akvaariossa. Kello 19.30 akvaarion valo sammui odotetusti, ja silloin näin hänet. Viholliseni ilmestyi kuin tyhjästä silmieni eteen typerä virne naamallaan. Haastoin hänet siltä istumalta oitis kaksintaisteluun. Jokin meni kuitenkin mönkään ja kadotin taas viholliseni ennen kuin sain edes kynteni esille. Hän vain haihtui yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Pitihän se arvata, kun miettii millainen jänishousu hän on. Olisin niin halunnut kunnon tappelun, kissatappelun. 



Tässä video kohtaamisestamme. Huomaatte kuinka raukkamaisesti hän karkaa kynsistäni. Well until we meet again my nemesis.   (Klikkaa kuvaa.)

Olen yrittänyt pääni puhki miettiä minne arkkiviholliseni oikein katosi. Ehkä hän oli toisesta ulottuvuudesta täällä käymässä. Rinnakkainen ulottuvuus, jossa kaikki on päinvastoin kuin omassamme. Siellä minun näköiseni, mutta ei tietenkään yhtä komia, kolli on pahis, kun taas minä olen tämän ulottuvuuden sankari, oikea rauhanturvaaja. Parempi vain, jos se jänishousu loikki takaisin sinne mistä oli tullutkin. Täällä ei kaivata ilkimyksiä. Ketään ei saa kiusata. Siitähän se Pekka Haavistokin puhuu.

"Ei saa kiusata tai annan tassusta!"


Terveisin Viiru - Tämän ulottuvuuden rauhanturvaaja


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Presidentinvaalien kierrokset kovenevat

View this page in English. Not perfect but nothing is. 

Suomeen valitaan uusi presidentti 11 päivän päästä. Vastakkain ovat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Olenkin nyt miettinyt viime päivät kumman ehdokkaan taakse asetun. Olen huomannut, että monilla tunnetuilla ja tärkeillä ihmisillä, kuten misseillä, urheilijoilla ja laulajilla, on tapana liittyä valitsemansa ehdokkaan tukijoukkooon. Minulta tietenkin odotetaan tätä vastausta yhtä lailla, vaikka olenkin kissa. Asemani eläinkunnassa ja myös ihmisten parissa on kuitenkin niin merkittävä, että uskon mielipiteelläni olevan merkitystä.

Olen tutustunut ehdokkaiden mielipiteisiin eläinten oikeuksista Animalian nettisivulla olevasta presidenttitentistä. Ehdokkaiden välillä ei ollut suurta eroa, muttaa pari asiaa kuitenkin korostui. Haavisto sanoo vastustavansa turkistarhausta ja on kasvissyöjä. Niinistö taas ei vastusta ja on lihansyöjä mutta syö onnelisen kanan munia. Itse vangittuna sisäkissana en myöskään kannata turkistarhausta. Sympatiani ovat vangittujen kettujen puolella, vaikkakin ne luonnossa varmaan metsästäisivät meitä kissoja.

Aluksi ihmettelin Haaviston kasvissyöntiä. Se on meille kissoille niin omituinen ja kaukainen asia. Emme elä pelkillä kasviksilla. Me olemme lihansyöjiä, me tarvitsemme lihaa elääksemme, mieluiten syömme vielä tuoretta lähiruokaa. Sitten pohdin asiaa toiselta näkökannalta, että jos kaikki ihmiset olisivat kasvissyöjiä, meille kissoille riittäisi enemmän lihaa. Joten kasvissyöntihän on ihan hyvä juttu, eikä siitä ole mitään haittaa ihmisille - päinvastoin.

Olen siis päätynyt kannattamaan Pekka Haavistoa seuraavaksi presidentiksi. Ratkaisuuni ei vaikuttanut pelkästään Pekan kasvissyönti vaan myös hänen sukupuolinen suuntautumisensa, sillä eno-iskäni Pomo-Homo kuuluu samaan vähemmistöön. Haluankin siis kunnioituksena enoani kohtaan tukea Haavistoa. 

Ensimmäisen mielipidemittauksen mukaan jopa 25% äänestäjistä ei tiedä tai ei kerro ketä äänestää. Tässä siis hauska mutta myös ajatuksia herättävä kuva kaikille teille epävarmoille äänestäjille. Ehkä saatatte löytää itsenne kuvasta.



Terveisin Viiru - Kokoaan suurempi kissa

Oletko jo nähnyt hauskan mutta opettavaisen videoni - Kuinka käyttää vessapaperia kuin kissa





lauantai 21. tammikuuta 2012

Pöö on paras ja Twitter!

Olen kuluneella viikolla tutustunut paremmin Twitterin saloihin, vaikka tweet-tilihän minulla on ollut jo melkein vuoden. Olenkin saanut jo monta karvaista, ja myös vähemmän karvaista, kaveria eri puolilta maapalloa. Olenkin samaa mieltä kuin presidenttiehdokas Pavvo Lipponen, että Twitter on paras. Se on helppo ja nopea tapa löytää samanhenkisiä kissoja ja miksei myös ihmisiäkin ja pysyä ajantasalla. 

Viime keskiviikkona osallistuin MTV3:n järjestämään vaalikeskusteluun Twitterin kautta. Olin jopa niin etevä, että kommenttini "Pöö on paras!" pääsi suoraan tv-lähetykseen. Siksi siis twitter on paras ja myöskin Pöö, eli siis Paavo Lipponen. 

Siinä se nyt on, Pöö on paras!
Kissoille ei ole vieläkään annettu äänioikeutta tässä maassa, vaikka tyhmillä ihmisilläkin on ollut äänioikeus ja yli 100 vuotta. Jos siis voisin äänestää, äänestäisin Paavo Lipposta. Pääsinhän televisioonkin Pöön takia, mikä olisikaan parempi syy kannattaa Lipposta. 

Olen huomannut kuvista, että valitettavasti Lipposella on kyllä koira, mutta ainakin hän on eläinrakas ja onhan hän Tarjan kaveri, jolla on kissa. Olis se kyllä hienoa olla Mäntyniemen valtias. Terveisiä vaan Rontille, Mäntyniemen todelliselle valtiattarelle. Hyvin on 12 vuotta sujunut. Toivottavasti jaksat muuton aiheuttaman stressin, ja totut nopeasti eläkepäiviisi. Olet ne ansainnut.

Siis kaikki te, jotka voitte, äänestäkää huomenna siis vitosta.  Oikeasti on helpotus, ettei minun travitse lähteä huomenna äänestämään, sillä en haluaisi mennä ulos tässä säässä. Mutta te ihmiset lumesta viis ja lappuun viis. 

P.S. Älkää ainakaan äänestäkö Niinistöä, sillä haluan toisen vaalikierroksen, että pääsisin taas televisioon. Julkisuus on kuin huume, joten tahdon sitä lisää. Muistakaa, että Twitter on paras!

Tässä twitter-tilini teille kaikille lukijoilleni, joilla sellainen on. Liittykää siis mukaan kasvavaan joukkooni. Seuraan myös teitä takaisin :)


Terveisin Viiru - Tweettaja

Tunnelileikkejä kissojen tyyliin

View this page in English. Not perfect but nothing is.
 
No niin nyt se hetki on koittanut, jota te kaikki olette kieli pitkällä odottaneet. Nyt paljastan, mitä Täplä oli tehnyt sillä aikaa, kun nukuin riippumatossani, ja mitä tapahtui seuraavaksi. Olen tehnyt tilanteesta mahtavan videon, tai ainakin minä tykkään siitä. Täplän mielestä se on vähän liian pitkäveteinen, mutta hän tykkää siitä kuinka hän vaikuttaa paljon fiksummalta kuin minä. Siis vain videossa. Muutenhan minä olen paljon fiksumpi kuin Täplä. Osaanhan minä käydä jopa pöntöllä asioillani. Täplä pissaa välillä minne sattuu. Ei vaikuta fiksun käytökseltä. Hän taas väittää sen johtuvan minusta ja hajuistani. En usko, sillä kaikki tietävät minun olevan erittäin siisti kissa, kaikin puolin.  ;)



Kuva paljastaa jo jotakin mitä on odotettavissa, mutta video kertaa koko tarinan. Katso siis video!




Terveisin Viiru ja Täplä - Tunnelin valtiaat









keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Riippumatto kissan lempipaikka

View this page "Hammock is the best place for cat" in English. Not perfect but nothing is.

Eilisen järkyttävän kävelyn jälkeen etsin sopivaa paikkaa, missä olisi mukavaa rentoutua ja unohtaa se järkyttävä kokemus. Löysin kuin löysinkin mahtavan paikan, jossa ottaa pienet rauhoittavat nokkanunet. Ihmettelen kuinka en ollut huomannut tätä jokaisen kissan unelmien täyttymystä aiemmin, nimittäin roikkuvaa muovipussia (mutta ei siinä vielä kaikki vaan paranee entisestään), jonka sisällä oli pahvilaatikko. 


Kaksi asiaa, jota rakastan eniten yhdistettynä: muovipussi ja pahvilaatikko. Kaiken lisäksi se vielä roikkui jonkinlaisesta vaatetelineestä, siis todellinen kissojen riippumatto tai paremminkin taivas. Tässä alhaalla pieni video, siitä kuinka nukun riippumatossani. 


Jos ihmettelette miten oikein onnistuin kapuamaan riippumattooni, niin se ei kyllä onnistunut omin avuin. Aluksi kyllä kokeilin omin päin, mutta joudun nyt myöntämään, että epäonnistuin siinä pahasti.  Tipahdin maahan ja juoksin nolona sohvan taakse piiloon. Kyllä hävetti. Epäonnistuminen on ainoa asia, missä me kissat olemme huonoja. Nöyränä sitten pyysin apua ja pääsin vihdoinkin omaan pieneen riippumattooni.

"Apua! Tarvitsen apuasi. Epäonnistuin ja ylpeys meni."

No niin nyt onnistuu, kun pussi pysyy paikallaan. 

Kestääköhän tämä painoni. Eiköhän.

Vähän pienikin tämä on, kun en saa päätä sisäpuolelle mahtumaan. 

Jos se on liian pieni, niin minä voin tulla tilallesi. Olen paljon pienempi.
Kuules Täplä, tämä on minun riippumattoni, etkä sinä tänne pääse. Onko selvä!


Hei täällähän on jotain maukasta paperia välipalaksi, jos tulee nälkä. Nam nam!

Hei lopeta se kuvaaminen, otan nyt tirsat.
Oikeesti tuo salama häiritsee pahasti. Hoh hoh kun väsyttää...
Heaven, I'm in heaven... zzZZzz

Nukuin rauhasssa noin puoli tuntia kunnes siskoni Täplä tuli minut herättämään ja kertomaan jostain jännästä jutusta, jonka oli väsännyt. En olisi vielä halunnut nousta, mutta uteliaisuuteni sai minusta yliotteeen, niin kuin yleensä, ja lähdin tutkimaan Täplän aikaansaannoksia. 

Hei Viiru, herää jo! Tuu katsomaan mitä tein.






Kai sitten pitää mennä katsomaan Täplän juttuja. Olipa hyvät tirsat.

Seuraavalla kerralla kerron sitten, mitä Täplä oli oikein tehnyt, ja mitä itse pidin siitä. Voin kyllä sanoa sen, että meillä oli aika hauskaa.



Terveisin Viiru - Riippumaton valloittaja




tiistai 17. tammikuuta 2012

Lumikävely kissan suurin painajainen

 View this page in English. Not perfect but nothing is.

Kävin tänään pienellä kävelyllä ulkona. Näin jälkikäteen ajateltuna se olisi voinut oikeastaan jäädä väliin. Ulkona oli märkää ja kylmää. Siellä satoi taas sitä valkoista omituista ainetta, mikä tuntuu tassunpohjissa ikävältä, lumeksi sitä kai kutsutaan. En tykkää siitä kyllä juurikaan. Tämä onkin vasta toinen talveni. Ensimmäisenkin vietin pääosin sisätiloissa. Kävin kyllä ulkona pari kertaa huonolla menestyksellä.


"Milloin tämä kidutus loppuu?"

Tässä muutama kuva reissultani. Yritin kaikkeni, ettei minun tarvitsisi tarpoa lumessa. Samalla sain myös hoidettua päivän hyötyliikuntani. Täplän mukaan mahani on talven aikana kasvanut, kun olen enimmäkseen vain makoillut. Itse en tietenkään näe itsessäni mitään vikaa, mutta pitäähän naisia aina yrittää miellyttää. Minusta Täplälläkin on tullut hieman lisää mahaa, mutta eihän sellaista sovi naisille sanoa. Toivottavsti Täplä ei lue tätä blogiani tai saan taas tassusta.
"Mielummin istun kieli keskellä suuta postilaatikon päällä kuin kävelen enää metriäkään."


"Roskiksen päälläkin on parempi olla kuin maassa, vaikka tämä onkin aika alentavaa."



"Mites täältä pääsee alas? Täältähän on kivat näkymät."


"Milloin se koillisväylä aukeaa? Tulen ulos seuraavan kerran vasta sitten."


"Puissa on kyllä kiva kiipeillä. Ah kuinka olenkaan kaivannut tätä."


"Lumi maistuu kyllä paremmalta kuin miltä tuntuu. Nam Nam!"




"Hei kansi kiinni, tänne tulee kylmä."


"Ehkei roskikseen meno ollutkaan niin hyvä ajatus. Täällä haisee, mutta ainakaan ei ole märkä. Kuulemma jotkut ihmisetkin   asuvat näissä. On tämä silti ehkä liian kylmä paikka kissalle."


"Liikkennemerkeissä on sitten kivaa kiipeillä. Mitäköhän ne tarkoittavat?"


"Mitä jos menisin pienelle skootteriajelulle. Menisin ihan etelään asti johonkin lämpimään. Mites tätä ajetaan?"


"No nyt sain oman chaufferin. Hanat auki vaan. Avanti!"

"Ehkä kuitenkin kiipeän kotiin, niin pääsen nopeammin lämpimään."


"Vihdoinkin pääsin makaamaan patterin lämpöön. Harmi kun Täplä on ominut paremman paikan, mutta silti parempi tässä kuin ulkona. "


Terveisin Viiru - Sisäkissana kunnes koillisväylä aukeaa




maanantai 16. tammikuuta 2012

Kissan neuvot vessapaperin asianmukaiseen käyttöön

View this page in English. Not perfect but almost. 

Kerroin aiemmin siitä kuinka tykkään tyhjentää vessapaperirullan pönttöön. Olenkin sen jälkeen kuullut, että ihmiset käyttävät sitä paperia peittääkseen jätöstensä hajun. Mutta minusta he eivät kyllä onnistu siinä kovinkaan hyvin, sillä haistan metrien päähän heidän kamalat hajunsa. Luultavasti he eivät käytä paperia tarpeeksi. Olenkin siis päättänyt tehdä teille kaikille tietämättömille ihmiselle opetusvideon, kuinka käyttää vessapaperia oikein. Tärkeintähän on peittää hajut ja siihen ei pari palaa riitä. EI! Tarvitaan vähintään koko rulla. Koko pönttö vaan täyteen. 

"Ah mikä kaunis näky!"

Tässä opetusvideossa näette kuinka aluksi pissaan pönttöön, peitän sen muilla hajuilla, vessapaperilla ja tietenkin pesen lopuksi vielä tassut. Siinä teillä oppimista ihmiset hygieeniseen vessakulttuuriin. Videota on hieman lyhennetty sillä alkuperäinen oli puolet pitempi. Toivottavasti video auttaa mahdollisimman montaa ihmistä parantamaan tapojansa.  Klikkaa kuvaa.



Terveisin Viiru - Vessapaperin asiantuntija


Löydät minut myös Facebookista.


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Viirun kissavideoarvostelut osa I

Olen taas tutustunut netin ihmeelliseen maailmaan tai tarkemmin sanottuna Youtubeen ja sen tarjontaan. Minäkin olen sinne lataillut muutamia videoita elämästäni, mutta en ole sen tarkemmin sitä tutkinut. Nyt siis päätinkin tehdä pienen tutkimusmatkan youtuben tarjontaan ja varsinkin kissavideoihin. 


Huomasin, että suosituimmat kissa-aiheiset videot ovat jonkinlaisia mainoksia. Niitä näytetään siinä isossa toosassa. Niiden tarkoituksena on ymmärtääkseni saada ihmiset haluamaan kaikkea tarpeetonta. Meihin kissoihin ei sellaiset alkeelliset manipulointiyritykset tehoa. Siksi puhunkin meidän kaikkien kissojen puolesta, kun sanon että meidän kissojen käyttäminen näissä typerissä ja alhaisissa mainoksissa on nöyryyttävää ja kissa-arvoa alentavaa. 

Osa niistä mainoksista on silti aika hauskoja ja oivaltavia, jopa meidän kissojen mielestä. Osa taas antaa meistä kissoista ihan väärän kuvan, että vain punoisimme juonia ihmisten pään menoksi päivät pitkät.  Olemme oikeasti ihan mukavia ja kilttejä eläimiä, ainakin jos verrataan teihin ihmisiin.  Tässä pari hyvää esimerkkiä sellaisista mainoksista. Jos jotakin hyvää näistä videoista voisi sanoa, niin ainakin meidät kissat kuvataan todella kykeneviksi ja älykkäiksi. Se onkin ainoa asia, mikä on totta näissä videoissa. 

 
Tässä videossa kissa yrittää kaikin keinoin karistaa kaikki muut miehet pois palvelijansa elämästä. Oikeasti kissathan tykkäävät saada ympärilleen paljon ihmisiä. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän palvelijoita ja huolenpitoa.

 ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Yllä olevassa videossa on ehkä pieni totuuden siemen, sillä olisi kivaa omistaa peukalot. Siihen se kuitenkin jää. Emme silti kaataisi itsellemme omaa maitoa, sillä on kivaa saada palvelua, hyvää sellaista.


Tämä videon sanomaan voin kyllä yhtyä, sillä olen usein itsekin ihmetellyt noita suuria ja mahtavia hiekkalaatikoita, joissa vaan tyhmät lapset pelleilevät. Tehkää jo tarpeenne tai antakaa teitä fiksumpien hoitaa asia siis meidän kissojen.

 ,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Tämä video on traileri mahtavasta elokuvasta, jonka ovat tehneet kissat itse. Laatukamaa ja todella mielenkiintoinen. Näkisinpä koko elokuvan. Tää on hyvä! Täältä voi katsella lisää videoita elokuvan teosta ja tähdistä.

 Tähän onkin hyvä lopettaa, mutta paljon jäi vielä näyttämättä. Ne jääköön ensi kertaan. 


Terveisin Viiru - videoarvostelija


lauantai 14. tammikuuta 2012

Saapasjalkakissa - realistinen kissaelokuva

Katsoin pari päivää sitten yhden parhaimmista elokuvista, mitä olen ikinä nähnyt. Elokuvan nimi oli Puss in Boots eli Saapasjalkakissa. Kerrankin on tehty elokuva, mikä kuvaa meitä kissoja realistisemmin ja postiivisemmassa valossa kuin yleensä. Olen kyllästynyt siihen, kuinka meidät kissat aina kuvataan oman edun tavoittelijoiksi, ahneiksi ja itsekeskeisiksi. Me kissat pystymme myös epäitsekkäisiin ja sankarillisiin tekoihin. Olemmehan me kaikin puolin täydellisiä olentoja: kauniita, nopeita, voimakkaita, älykkäitä ja rohkeita. Todellisuus on siis tarua ihmeellisempää. 


Sellaiset kissat kuin Karvinen ja kumppanit pilaavat meidän kaikkien muiden kissojen maineen. Teemme paljon muutakin kuin syömme, nukumme ja juonittelemme. Esimerkiksi välillä saatamme myös hauskuuttaa ihmisiä ja tehdä heille palveluksia. Olen viime päivinä huomannut, että ihmiset yrittävät hävittää sitä paperia, mitä on vessassa heittämällä sitä vessanpönttöön. Ongelmana on vain se, että te ihmiset olette kauhean tehottomia ja hitaita sen hävittämisessä. Olenkin siis oma-aloittteisesti tarjonnut auttavaa tassuani ja onnistuin, älykäs ja neuvokas kun olen,  hävittämään paperin vessanpönttöön nopeammin. 

"Job Well Done!"
Mitenkö sen tein? Tartuin vain tassullani paperin päähän, jonka tiputin sitten pönttöön. Sen jälkeen vedin hitaasti mutta määrätietoisesti loppurullan myös pönttöön, kunnes rulla oli ihan tyhjä. Olen myös onnistunut tässä toistamiseen, viimeksi tänään. Kyllä me kissat osataan vaikka mitä. Tässä alla vielä video urotyöstäni.




Kissa, joka sai kunnian esittää legendaarista Saapasjalkakissa, teki minusta loistavan roolisuorituksen. Tietenkin jos minut olisi valittu roolin olisin ollut vielä parempi, mutta en kiireiltäni ehtinyt lähteä Hollywoodiin. Minulle on kuulemma kuitenkin luvassa rooli jatko-osassa. Pitää kuitenkin tarkistaa kalenterini onko minulla kiireiltäni aikaa siihen. Olen kuitenkin mielummin sankari todellisuudessa kuin vain elokuvissa, sillä se on paljon antoisampaa.



Terveisin Viiru - Saapasjalkakissaakin suurempi sankari



torstai 12. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uusi tyyli

No niin nyt sain vihdoinkin tarpeeksi inspiraatiota uudistaa blogini tyyliä. Itse tykkään uudesta ja raikkaammasta otteesta. Toivottavasti uusi tyyli kelpaa myös lukijoilleni. Meillä kissoilla kestää aina tottua uusiin asioihin aika kauan ja siksi tykkäämmekin suunnitella ja miettiä rauhassa ja huolella ennen kuin ryhdymme toteuttamaan uudistuksia. Siinä suhteessa olemme aika konservatiivisia, vaikkemme muuten olekaan. Suosittelisin sitä ominaisuutta myös kaikille ihmisille, etteivät ne tekisi tyhmiä ratkaisuja. Kannattaa tutkia ennen kuin hutkii.

Hyvää uutta vuotta myös kaikille. Meillä kissoilla kestää myös aika kauan tottua uuteen vuoteen 2012. Minä kun pidin vuodesta 2011. Tapahtui kaikkea jännää ja kivaa, vaikka olenkin edelleen vankina. Vielä ei tiedä mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Mutta emmehän me kissat välitä teidän ihmisten ajoista, meillä on ihan oma ajantaju. Siihen kuuluu nukkumista 80% ja loppu koostuu sitten  kaikkesta muusta kivasta.


Terveisin Viiru -  Hiljaa hyvä tulee

Kiinnostaako ilmainen kuvaus?

Kopioitu sivulta Valokuvaamo.net.








 Tervetuloa ilmaiseen kuvaukseen perjantaina 13.1. klo 14 alkaen studioomme. Lisätietoa www.valokuvaamo.net  ja FB.


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Welcome To Open Photo Shoot!



Kaikille innokkaille valokuvien ystäville on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä studiokuvaukseen Valokuvaamo.netin avoimessa kuvauspäivässä perjantaina 13.1.2012. Tule ja saat itsestäsi yhtä tyylikkäitä ja persoonallisia kuvia kuin mitä minullakin on.

Saat ilmaiseksi kolme parasta kuvaa ja, jos haluat kaikki kuvat itsellesi se maksaa vain 25 euroa.

Lisätietoa www.valokuvaamo.net ja Valokuvaamo.netin FB-sivu .

Tervetuloa!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Mihin vesi katoaa?

Olen jo joitakin viikkoja miettinyt sitä, että mihin vesi katoaa... Istun päivittäin useita minuutteja lavuaarin reunalla ja katson, kuinka vesi valuu hanasta alas reikään ja vain katoaa siitä jonnekin. Se vain katoaa johonkin, mutta minne. Saanko sitä koskaan selville. Onko kellään vastausta tähän pulmaan. Mihin vesi katoaa?


Suurin haluni oli tietenkin yrittää saada napattua vesi, mutta se on liian vikkelä ja ovela, että saisin siitä otetta. Se vain valuu tassujeni läpi. Ainoa keino oli yrittää saada sitä suuhuni mahdollisimman paljon, mutta sekään ei oikein toiminut.


Olenkin nyt yrittänyt tutustua tähän outoon ja loputtomaan veteen paremmin. Mistä se siis tulee ja minne se katoaa? En tiedä muuta kuin sen, että se tulee hanasta, menee alas reiästä, se maistuu hyvältä ja se on märkää. Tunnen itseni niin pieneksi ja mitättömäksi tämän oudon asian edessä.

Tässä video siitä, kun ensimmäisiä kertoja yritin ratkaista tätä ongelmaa.





Terveisin Viiru - Veden haltija


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...