Kävelyretki Täplän kanssa

Kuten jo otsikosta voi tajuta, siskoni tuli luokseni viikonloppuna. Emme olleet nähneet toisiamme yli kahteen viikkoon. Täplää selvästi ärsytti se, etten ollut onnistunut vakuuttamaan ihmisiä siitä, että minut uskaltaa päästää jo ulos. Hän olisi niin halunnut päästä ulos kiipeilemään puihin. Aluksi leikimme tyypillisiä leikkejä, kuten vaanimista, hippaa ja painimista. Siskoni pisti paikat myös hyrskyn myrskyn naisille tyypilliseen tapaan. Hänen mukaansa keittiön roskiskaappi oli liian sotkuinen ja se pitäisi siivota ja järjestää uudelleen, jotta siellä olisi mukavampi makailla. Yritin selittää, että siellä on vain roskia, eikä sinne kannata mennä tutkimaan. Täpläkin lopulta tajusi sen.

"Hei tuu pois sieltä!"

 Olimme hieman masentuneita siitä, ettemme päässeet pihalle, joten lähinnä makailimme omissa paikoissamme koko viikonlopun. Täplä ei suostunut tulemaan viereeni. Sanoi, että on edelleen vihainen minulle. Yritin selittää, etten ole tehnyt mitään, mutta se ei auttanut.

Sunnuntaina ihmiset keksivät viedä meidät ulos kävelyretkelle. Se voi aluksi kuulostaa hyvältä idealta, mutta kun olen arvoni tunteva kissa, se oli minulle suuri nöyryytys olla valjaissa. Ei kissaa voi kahlita! Sisareni Täplä on paljon tottuneempi valjaiden käyttäjä kuin minä. Hän yritti rauhoitella minua ja käski minua pysyä aloillani, sillä rimpuileminen vain pahentaisi tilannetta. En tietenkään  totellut ja sain itseni aika moiseen solmuun. Lopulta ihmisten piti tulla minua auttamaan, kun en itse siitä pois päässyt. Tulipahan opittua taas jotakin nimittäin, että naisia kannattaa aina kuunnella.

"Pysy nyt vaan paikallasi"

"Olisi pitänyt totella"

Menimme aluksi tutkimaan iso lumikasaa, joka oli ilmestynyt takapihalle. Edellisenä päivänä, kun oli kuulunut kamalaa kolinaa katolta, lumikasa oli näköjään tullut ryminällä alas. Se oli valtava keko. Onneksi en ollut jäänyt sen alle. Jotakin hyvää on tässäkin kotiarestissa. Olisin halunnut tutkia kasaa enemmänkin, mutta typerät valjaat estivät sen hauskuuden minulta.

Onpas iso jännä lumikasa.

 Aluksi en millään halunnut kävellä, ja kävimme pientä keskusteluakin siitä kävelyttäjäni kanssa. Sanoin etteivät kissat voi liikkua näin. 

Kävelyttäjä sanoi, että siskosi Täplä ainakin kävelee ihan innoissaan valjaissa. Ihmettelinkin sitä, mutta se varmaan johtuu siitä, ettei Täplällä ole muita huvituksia Helsingissä. Hän on päättänyt ottaa kaiken ilon irti siitä, mitä saa. 

Lopulta suostuin kävelemään, muta en suoraan vaan siksakkia. En halua ihmisten luulevan, että nauttisin tilanteesta. Ylhäällä on video tilanteesta.

Oli kuitenkin hienoa päästä ulos pitkän tauon jälkeen.

Näimme retkellämme muutaman ison koiran. Sähisin yhdelle tosi rumalle otukselle, että pysyisi kaukana minusta. Retken loppupäässä tuli vastaan outo karvainen koira. Harmikseni huomasin, että Täplä taas käyttäytyi epäkissamaisesti. Valjaissa kävelyn olisin vielä voinut hyväksyä, mutta veljeilyä koirien kanssa en ikinä. Täplä antoi koiran nuuhkia itseään ja muutenkin seurusteli epäilyttävän pitkän ajan. Koira yritti tutustua minuunkin, mutta sähisin jälleen. Koirat eivät minun lähelleni tule. Minun pitää ottaa Täplä puhutteluun ja kertoa, ettei tuollainen käytös sovi kissalle. Hän tietenkin väittää taas, että Helsinkiläis kissojen  tapana on tervehtiä koiria. Ehkä Täplä luulee olevansa enemmän koira kuin kissa, kun tykkää kävellä valjaissakin niin kuin koira. Pitää seurata tilannetta. 

Mitä se Täplä siellä touhuaa.

Sisälle päästyä on mukavaa lämmitellä siskon vieressä.

Terveisin Viiru - köytetty kissa