Sisarkateus kissojenkin synti?

Täällä taas rakkaat alamaiseni. Viime viikkonloppu oli aika kiireinen ja touhukas. Perjantainahan minut valittiin viikon kissaksi. Juuri kun luulin, ettei mikään voisi olla enää paremmin, lempiäijäni Pekka tuli minua tervehtimään viikonlopunajaksi. Heti Pekan tultua sisälle, hyökkäsin hänen kimppuun varmistaakseni, ettei hän vaan ehtisi  karata mihinkään, ennen kuin on viettänyt hieman laatuaikaa kanssani. Siinä meni perjantai ilta mukavasti Pekan vieressä televisiota katsellen. Välillä me kissatkin tykkäämme katsella tv:tä. Varsinkin jos se on sellainen uusi kapistus, missä on kirkas ja terävä kuva, jolloin kaikki näyttää lähes aidolta. Tietenkin tiedämme, ettei siellä television sisällä oikeasti mitään ole viimeistään silloin, kun kokeilemme tassulla. 

Lauantaina oli taas oikein mahtava päivä, sillä sisareni Täplä tuli myös vierailulle. Täplä oli kuullut minun uusimmasta menestyksestäni kauneuskilpailuissa, ja oli hieman jäätävä sen takia. Täplän mielestä miesten, eikä oikein naistenkaan, tulisi osallistua kauneuskilpailuihin, sillä ne ovat kissojen arvoa alentavia. Täplän mielestä me kaikki olemme yhtä kauniita kukin omalla uniikilla tavallamme. Sanoin Täplälle, että rodunjalostus tulisi olla meille kissoillekin tärkeää, ja kauneuskilpailut ovat oiva apukeino siihen. Täplä muistutti minua siitä tosiasiasta, että meidän pesuetta tuskin olisi olemassa, jos rodunjalostusta olisi noudatettu silloin, kun meidät luotiin. Niin se varmaan on, turha sitä on kieltäminen.

Me maatiaiskissat emme ole ikinä olleet kuuluisia rotumme puhdasoppisesta jalostuksesta. Olemme keskenämme lisääntyneet  oman mielemme mukaan, ja sen tuloksena on muodostunut sekarotuinen populaatio kaiken värisiä ja näköisiä kissoja. Täplän mielestä tämä on hyvä juttu, sillä geenipohjamme on laajempi kuin rotukissoilla, jotka saavat helpommin sairauksia ja kuolevatkin nuorempina. He saavat maksaa turhamaisuudestaan ja rotusyrjinnästään kovaa hintaa. Ehkä on sittenkin kivempaa olla sekarotuinen maatiaiskissa.

"Kerro kerro kuvastin..."

Tosi asiassa luulen Täplän olevan kuitenkin hieman mustasukkainen minulle. Monta kertaa olen nähnyt hänen katsovan minua vihaisesti, eikä vieläkään suostu tulemaan  lähelleni. En voi sille mitään, jos olen hieman kauniimpi kuin Täplä. Minä perin äitimme kauniin selkeän värityksen, hieman vaaleampana muunnoksena vain, ja sisareni taas sai väritykseensä paloja vähän sieltä sun täältä. Katson itseäni päivittäin peilistä samalla kysyen: "Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?" Aina se vastaa, että tietenkin Viiru, mutta ei koskaan Täplä. Sisareni mielestä minusta on tullut itsekeskeinen pelle, jonka elämä pyörii vain oman napansa ympärillä. Minä taas sanon, että hän on vain kateellinen saamastani huomiosta. Ehkä menin liian pitkälle, sillä Täplä meni suuttuneena mököttämään kaapin alle.

Oho! Nysse suuttui.

Sunnuntaina, Täplän edelleen mököttäessä, päätin tehdä asialle jotain. Yön pimeydessä olin oivaltanut sisarrakkauden olevan paljon tärkeämpää kuin typerän ulkonäköni.  Pyysin Täplän palvelijoita ottamaan minutkin mukaan sinne Helsinkiin, jotta voisin samalla korjata välit sisareeni siellä. En ollut myöskään ikinä ennen käynyt Helsingissä, niin se olisi aivan uusi seikkailu minulle. Täplä taas ei ollut niin mielissään minun mukaan tulosta, kuin mitä olin odottanut hänen olevan. Hänen mielestään haluan vain tulla valloittamaan hänen reviirinsä Helsingissä ja varastaa jälleen kerran kaiken huomion itselleni. Aion todistaa Täplälle herrasmiesmäisellä käytökselläni, ettei asia todellakaan ole näin.

Aika jänniä valoja. Kohti Helsinkiä mennään.

Automatka oli aika jännä kokemus minulle, sillä en ole ollut auton kyydissä kovin montaa kertaa. Sisareni on tottunut autossa matkustaja ja hän ihmetteli levottomuuttani.

"Miksi toi pelle tuli mukaan?"

Aluksi minun oli vaikeaa löytää sopivaa paikkaa itselleni. Jos alusta ei ollut epämukava, niin katuvalot häikäisivät.

Valot häikäisee mutta valaisee turkin hienosti.

Lopulta löysin mukavan paikan siskoni vierestä. Se antoi uskoa tulevaisuuteemme, ehkä minulla on vielä toivoa saada Täplän anteeksianto.

Vielä vihainen Täplä, korvista sen näkee.

Tähän on hyvä päättää. Seuraavaksi kerron kuulumisiani täältä Helsingistä.


Terveisin Viiru - Herra Helsingin