maanantai 28. helmikuuta 2011

Vinkkejä miten pysyä hereillä ja mitä herkutella Oscareita katsoessa.

View this page in English. Not perfect. 

Oscarit lähestyvät ja kello tikittää, mutta miten pysyä hereillä ja mitä herkutella gaalaa katsoessa. Meillä täällä Täplän kanssa ei ole siitä ongelmaa, sillä posti toi pari päivää sitten vihdoinkin palkintoni parin viikon takaisesta kauneuskilpailun voitostani. Ihailijani tietävät, että osallistuin MTV3 lemmikkisivun järjestämään viikon kuva kisaan, jonka tietenkin voitin. Päätin säästää herkut tätä yötä varten, ja siinä on vaikka minkälaisia makupaloja. Nam nam!







"Hei mikäs paketti sulla siinä on?"
"Enpäs tiedä. Näyttää aika hyvältä. Terveellistäkin..."







"Hei täähän on se mun palkinto siitä kauneuskisasta, jonka voitin pari viikkoa sitten. Hieno homma!"

"Pyh ja pah. Mulle kelpaa Lazikin. Pidä vaan hyvänäs senkin missipelle."

 "Hei syödään näitä yhdessä, kun katsotaan Oscareita. Herkutellaan kunnolla."



 "Joo tää on kunnon laatutavaraa, hyvää mun herkälle vatsalle. Ja nää makupalat auttaa karvapalloihin ja hammaskiveen. Niitähän mulla ei ole, mutta voin antaa vaikka Täplälle."








"Ei tässä auta muuta kuin poseerata ja kiittää palkinnosta. Kylläpäs oon komia. Näitä saa lähettää lisääkin. ;)"

Kyllä nyt kelpaa herkutella!





No siinä tuli tän illan herkuttelumenu esiteltyä, joten miten pysyä vielä hereillä pari tuntia. Onneksi täällä on vaikka mitä puuhaa. Kissan näkökulmasta kaikki fyysiset aktiviteetit ovat parhaimpia. Tässä pari hyvää videota parhaimmista keinoista ja lisäksi ne ovat aika hauskaa puuhaa. Näyttääkin aika hassulta.

video

Tässä leikin pienellä discopallolla, joka sopivasti roikkuu akvaarion päällä niin että sillä on heppo leikkiä. Tämä on kyllä niin hauska leikki.

video

Tässä taas ehkä parhain keino siihen miten saada kissa pysymään hereillä. Se on myös hyvä keino saada kissa liikkumaan ja kuluttamaan niitä ylimääräisiä kaloreita, joita tämän yön herkuttelu tuottaa. Lähinnä meitä kissoja ärsyttää tuo outo punainen piste, mitä ei millään saa kiinni. Välillä se katoaa jäljettömiin, ja juuri kun on luovuttanut se ilmestyy jostakin kuin salama. Se on vaan niin ihmeellinen asia. Olemme Täplän kanssa yrittäneet selvittää tätä mysteeriä, mutta vielä emme ole siinä onnistuneet. No katsokaa video niin ymmärrätte. 

Terveisin Viiru ja Täplä - Virkeät kissat

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Tänään se tapahtuu, nimittäin Oscar-gaala. And The Oscar goes to...

Tänään koittaa monelle elokuvien ystävielle vuoden kohokohta. Vuoden parhaimmat elokuvat saavat palkintonsa. Aina ne parhaimmat eivät kuteinkaan voita, vaan välillä Oscar menee joko poliittisista  tai kaupallisista syistä sille väärälle ehdokkaalle.  Eniten yksimielisyyttä saavat vuoden parhaimman näyttelijäsuoritusten valinnat. Viime vuosina näyttelijöiden palkinnot ovat entistä enemmän menneet Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle. Tämä kertoo myös elokuvien kansainvälistymisestä mutta samalla myös Hollywoodin trendien vaikutuksesta muiden maiden elokuviin. 

Akatemian mieleen ovat suoritukset, jotka ovat fyysisesti erittäin vaativia tai jotka vaativat näyttelijältä rajua fyysistä muutosta. Tänä vuonna sellaisia roolisuorituksia ovat Natalie Portmanin esittämä itensä löytävä bellerina sekä Christian Balen mahtava roolisuoritus entisena nyrkkeilijänä. Hän laihdutti roolia varten melkein 20 kiloa esittääkseen uskottavasti huumeita käyttävää entistä kevyensarjan nyrkkeilijää.


Roolit, jotka kertovat todellisten ihmisten elämästä, ovat olleet yleensä voittajasuosikkeja. Tänä vuonna sellainen on Colin Firthin esittämä Kuningas Yrjö VI, joka kärsi pahasta änkytyksestä. Firth on voittanut tähän asti kaikki keskeisimmät palkinnot ja olisikin ihme, jos hän ei voittaisi Oscaria. Elokuva on myös voittajasuosikki parhaaksi elokuvaksi, sillä akatemia rakastaa pukudraamoja. Elokuva kyllä ansaitsisi Oscarinsa, sillä harvoin näemme niin loistavasti kuvattuna historiallisten ihmisten elämän tuskaa ja haavoittuvaisuutta tilanteissa, jotka eivät pelkästään vaikuta omaan elämäänsä vaan koko kansakunnan. Elokuva pitää katsojan otteessaan koko ajan. Elokuvan muutkin näyttelijät ovat loistavia, mutta Firth on saanut roolinsa herkkyyttä jollaista harvoin näkee. 





Parhaan ohjauksen pystin luultavasti voittaa David Fincher elokuvastaan The Social Network. Ohjaus on ehkä Fincherin, joka muistetaan mm. Seitsemän, Fight Clubin ja Benjamin Buttonin uskomattoman elämän ohjauksista,  uran parhaimpia saavutuksia. Elokuva luo kuvaa Facebookin luojasta Mark Zuckerbergistä anteeksi antamattomana selkäänpuukottajana, mutta samalla se kertoo tarinan miehestä ja hetkistä, joka muuttivat koko maailmamme. 


Itse haluaisin parhaan ohjauksen pystin menevän Darren Aronofskylle elokuvasta Black Swan, joka oli yksi viime vuoden vaikuttavimmista ja puhutuimmista elokuvista. Aronofsky muistetaan parhaiten elokuvista The Wrestler ja unelmien sielunmessu. Black Swan on selvästi nuoren ohjaajan uran kohokohta ja luulen, että lisää loistavia elokuvia on vielä luvassa. Hänen elokuvansa ovat niin monitasoisia, että niitä voi helposti katsoa useita kertoja ja aina oivaltaa jotain uutta ja ihmeellistä. Black Swan on juuri tällainen elokuva, josta on jo tullut elokuva harrastajien keskuudessa kulttielokuva. 

Tässä ennustamani Oscar voittajat:  (My predictions)

Paras elokuva/: Kuninkaan puhe                            (Best Film: king's Speech)
Paras miesnäyttelijä: Colin Firth (Kuninkaan puhe)  (Best Actor)
Paras naisnäyttelijä: Natalie Portman (Black Swan)  (Best Actress)
Paras miessivuosa: Christian Bale (Taistelija)            (Best Supportive Actor)
Paras naissivuosa: Melissa Leo (Taistelija)                (Best Supportive Actress)
Paras ohjaus: David Fincher (Social Network)           (Best Directing)
Paras alkuperäinen käsikirjoitus: David Seidler (Kuninkaan puhe)(Best original screenplay)
Paras sovitettu käsikirjoitus: Aaron Sorkin (The Social Network)(Best Addaptive Screenplay)
Paras animaatio: Toy Story 3    (Best Animation)

Sen enempää en uskallakaan vielä veikkailla, mutta täältä näette kaikki ehdokkaat IMDb.

Muistakaa katsoa myös nämä roolisuoritukset ja elokuvat viime vuodelta:
127 Hours (James Franco), Inception, The Kids Are All Right (Annette Bening), Kova kuin kivi (Jeff Bridges, Hailee Steinfeld ), Winter's Bone, How to Train Your Dragon, The Town (Jeremy Renner), Rabbit Hole (Nicole Kidman), Blue valentine (Michelle Williams, Ryan Gosling), Shutter Island (Leonardo Dicaprio).

Terveisin Viiru - Elokuvien ystävä

Itsetutkiskelun paikka - Supersankarin elämä odottaa

"Ollakko vai eikö olla?"
Olen joutunut viime päivinä katsomaan itseäni peilistä. On ollut itsetutkiskelun paikka. Olenko saanut elämässäni aikaan vielä mitään. Olen lukenut, että kissojen elämä on niin lyhyt että olen jo ihmisten vuosissa lähes täysi-ikäinen. Mies parhaassa iässä siis ja maaliskuu lähestyy. Vihdoin keksin mikä minusta tulee isona. Olen päättänyt ryhtyä supersankariksi. Autan kaikkia hätää kärsiviä. Mikään tehtävä ei ole minulle liian mitätön. Tulen apuun, kun vain huudatte nimeäni. Minä olen catman, kissamies. 

"Olen kissamies, catman!"
 Sain ensimmäisen tähtäväni melko nopeasti. Kuulin hätääntyneen neidon avunhuutoja lähistöltä. Riensin oitis auttamaan tätä neitoa hädässä herrasmiehen tavoin ja varsinkin supersankarin elkein.  Ajattelin että minua odottaisi joku viehkeä kissaneito, joka lankeaisi tassujeni juureen pelastettuani hänet. Pettymyksekseni apua tarvitseva paljastuikin olevan vain siskoni Täplä, mutta se ei silti estänyt minua auttamasta häntä, sillä supersankaruus on ennen kaikkea kutsumus ja myös elämäntapa.

Siskoltani oli lelu hukassa, ja kuten tiedämme siskoni suhtautuu leluihinsa erittäin vakavasti, joten kyseessä oli tärkeä pelastusoperaatio. Lelu oli näemmä luisunut kaapin alle, eikä täplä lyhyillä käpälillään siihen yltänyt. Onneksi minulla kaikki on suurta ja kaunista, niin myös käpäläni. Sain kuin sainkin otteen lelusta ja sain sen vedettyä pois kaapin alta. 

"Onpas hankalassa paikassa."
"Sainpas sen! On kivaa olla supersankari"
Täplä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan mitenkään erityisen otettu pelastusoperaation onnistumisesta. Hän sanoi, että vedin ulos väärän lelun. Ihmettelin miksei se lelu kelvannut mitä sain pelastettua, mutta Täplän halusi välttämättä juuri sen tietyn lelun.

"Tää on kuule väärä lelu. Ei kelpaa!"
Jatkoin siis edelleen tonkimista, mutta en löytänyt mitään muuta kuin lehtiä. Miksiköhän niitä siellä kaapin alla oli? Aloin kuitenkin vähitellen epäillä, että Täplä vain narutti minua siitä, että  kaapin alla olisi ollut toinenkin lelu. Lopulta Täplä myönsi, että halusi tahallaan juksata minua. Hän syytti minua siitä, että olin itse työntänyt lelun kaapin alle aiemmin ja halusi tällä tavalla sen minulle kostaa. 

"Heh heh. Se hölmö meni lankaan."
Vakuutin ettei asia ole niin, mutta Täplän mielestä hän tiesi mitä oli nähnyt. Sanoin että olen mies, joka ei pistä merkille jokaista pikkuasiaa. Saatoin vahingossa tönäistä lelun kaapin alle, mutta en sitä tarkoituksella tehnyt. Joka tapauksessa en muista tilannetta, enkä siis myöskään myönnä mitään. Täplä silti marisi edelleen asiasta ja mutisi jotain tyyliin "moon oikias soot vääräs".

"Okei mä huijasin, mutta se oli sulle oikein" -"Eli minä siis onnistuin!"

Terveisin Viiru - Supersankari

maanantai 21. helmikuuta 2011

Erilaiset kissa- ja hiirileikit

Anteeksi etten ole kirjoitellut vähään aikaan kuulumisiani, mutta vilustuin ennen viikonloppua. Kävimmme Täplän kanssa pienellä retkellä ulkona, valjaissa tietenkin kuinkas muutenkaan. Kun en ole päässyt ulkoilmaan karaisemaan itseäni  pitkään aikaan,  pakkanen pääsi yllättämään. Se meni suoraan luihin ja ytimiin. Nyt on jo vähän parempi olo, mutta koko viikonloppu meni makaillessa. Tässä voisi siteerata sitä hauskaa VR:n konnaa ja toivoa, että tulisi jo kesä ja kärpäset. En itse muista edellisestä kesästä paljoakaan muuta kuin sen, että oli lämmintä ja oli kivaa jahdata kärpäsiä. Sitä se konduktööri-setäkin varmaan odottaa. 

On nättiä mutta kylmää.
Olen täällä Helsingissä ollessani paremmin pystynyt tutustumaan sisareeni Täplään ja myös seuraamaan hänen käyttäytymistään. Kuten pari viikkoa sitten toin esille huolestumiseni kävelyretkemme aikana, kun sisareni osoitti merkkejä epäkissamaisesta käyttäytymisestä. (Hän nautti kulkea valjaissa ja seurusteli koirienkin kanssa.) Nyt olen saanut vahvistuksen peloilleni, sisareni selvästi ei halua tai osaa olla tyypillinen kissa. Tämä on niin suuri häpeä koko maatiaiskissa rodullemme ja ennen kaikkea suvullemme, että toivon ettei äitimme Söpö tai enomme Pomo tätä ikinä lue. Olen yrittänyt kaikkeni saada Täplän tajuamaan mikä on normaalia kissan käyttäytymistä, mutta hän on kuulemma onnellinen juuri sellaisena kuin on. Sanoin, että kenties jotkut oudot kissarodut voivat osoittaa vastaavia epäkissamaisia taipumuksia, mutta me maatiaskissat olemme tunnettuja tasapainoisuudestamme. Ehkä tämä likainen kaupunki-ilmasto on sekoittanut Täplän pään.

Resuinen hiiri, mutta silti niin rakas.
Kaikken alku ja juuri on mielestäni Täplän hiirilelu. Hän on ihan hullaantunut siihen. Hän nukkuu se vierellään ja kantelee sitä suussaan joka paikkaan. Sisareni myös yrittää piilottella hiirtänsä minulta ja välillä esittää välinpitämätöntä sitä kohtaan yrittäen näin tietenkin huijata minua luulemaan, ettei se hiiri ole hänelle niin tärkeä, etten vaan itsekin innostuisi siitä. Olen yrittänyt vakuuttaa Täplälle, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa hänen surkea hiirensa. Minullakin on samanlainen hiiri kotona, mutten ikinä ole leikkinyt sillä paria minuuttia kauempaa, enkä ikipäivänä nukkuisi se vierelläni. En ymmärrä mistä hän on tämän käyttäytymisen oppinut. Mikä eläin tekee tällaista? Katsoin netistä, että  koirille lelut voivat olla hyvinkin rakkaita, ja ne tykkäävät nukkua niiden lähellä, etteivät ne vain hukkaisi niitä.

Hiiri vieressä ja kaikki on hyvin. My precious!
Kaikista pahin asia on se miten Täplä tykkää hiirellä leikkiä, sillä se ei ole ollenkaan kissalle sopivaa. Hän pyytää ihmisiä uudestaan ja uudestaan heittämään hiirtä, jotta hän voisi noutaa sen kuin jokin koira. Hän myös suostuu esittämään ihmisille erilaisia temppuja hiirellään noutaen sitä mitä oudoimmista paikoista. Olen ollut tästä leikistä niin hämmentynyt, että tuntuu kuin sisareni olisi muuttunut joksikin toiseksi eläimeksi. Kissat eivät juokse ihmisen pillin mukana, vaan päinvastoin.

Mahdoton tehtävä onnistuneesti suoritettu.
video 

Tässä on video Täplän tyypillisestä kissa- ja hiirileikistä. Hän erityisesti tykkää noutaa sen sängyn takana olevasta kolosta. Videosta voitte myös havaita hämmennykseni sisareni outoa leikkiä kohtaan. Täplä sen sijaan on selvästi ylpeä onnistuneesta suorituksestaan. Täältä voi katsoa pidemmän ja hauskemman videon.

Täplällä on myös outo tapa istua ihmisten olkapäitten päällä, olleessaan kävelyretkellä ulkona. Ymmärrän, että kun on kylmä ei ole kivaa kävellä lumessa, mutta me kissat emme silti istu olkapäillä kuin jotkut papukaijat. Täplä kaiken lisäksi vielä kertoi minulle, että tekee sitä muutenkin kuin vain kylmällä säällä. Hänen mielestään on kivaa katsella maisemia ylempää. En edes ymmärrä miten hän pystyy siihen. Kokeilin kerran kokeilumielessä itsekin, mutta tipahdin melkein heti liikkeelle lähdettyä. Olisihan se mukavaa istuskella, eikä tarvitsisi itse kävellä, mutta ei se silti ole sopivaa. En myöskään ole kateellinen Täplän taidoista jos niin luulette, en vain ymmärrä niitä. 

Täältä näkee paremmin.
Luuleeko sisareni todellakin olevansa koira tai kenties jopa papukaija. Asuuko hänen sisällään jotain outoa ja pelottavaa, joka on alkanut vähitellen tulla esille. Tämä vaatii minulta paljon joustamista ja suvaitsevaisuutta sisartani kohtaan. En tiedä mitään muuta keinoa selvitä tästä koettelemuksesta kuin turvautua edelleen olemassa olevaan sisarrakkauteemme. Toivon että aikaa myöten, en enää ajattele näin kriittisesti sisarestani. Vaan oppisin kunnioittamaan häntä juuri sellaisena kuin hän on.

Kun on erimielisyyksiä, nukutaan selät vastakkain.

Terveisin koira ja sen veli

perjantai 18. helmikuuta 2011

Rumble in the Jungle - Kun kissa kohtasi taistelukalan

View this page in English. Not perfect but nothig is.

Lupasin eilen kertoa siitä suuresta lasisesta altaasta, joka oli suuri mysteeri minulle aluksi. Seuraavana päivänä, kun valot vihdoin valaisivat sen kokonaan  pystyin paremmin tutkimaan sitä. Se oli jotakin aivan ainutlaatuista, jota en aivan vieläkään täysin ymmärrä. Se on ihan oma maailmansa, jossa on paljon erilaisia ja ihmeellisiä olioita ja kasveja. Täplä kertoi minulle niiden olevan eksottisia kaloja ja sitä koko systeemiä kutsutaan akvaarioksi. En olisi kyllä itse ikinä keksinyt niiden olevan kaloja, sillä ne ovat niin erilaisia kuin ne, joita olen pistänyt poskeeni. Olisi kyllä jännää maistaa eksoottisia kaloja, jos ne vaikka olisivat maukkaampia kuin tylsät kotimaiset. 

"Tahtoo päästä tonne!" -"Turha vaiva."
Siitä lähtien olen yrittänyt keksiä miten sen akvaarion sisälle oikein pääsee. Täplä on kertonut, ettei se kannata, sillä se on täynnä vettä. Hänelle meinasi kerran käydä hullusti, kun hyppäsi akvaarion päälle kannen ollessa poissa. Sen jälkeen Täplä ei ole enää uskaltanut kokeilla vastaavaa temppua. Sisareni varoituksista huolimatta en ole vielä luovuttanut. Olen pannut merkille, että silloin tällöin ihmiset nostavat akvaarion kannen ylös, jolloin sopivan tilaisuuden osuessa kohdalle voisin nopeasti ottaa yhden jos toisenkin kalan kiinni käpälilläni. En usko, että kukaan edes huomaisi mitään jos onnistuisin siiinä.

"Tollasen kun sais makupalaksi."
Olen myös miettinyt akvaarion tarkoitusta, enkä ole keksinyt muuta selitystä kuin sen, että sen täytyy olla meitä kissoja varten. Kuka muukaan voisi enempää nauttia niin hassusta hökötyksestä. Olen huomannut, että ihmisille siitä on vain enemmän vaivaa kuin hyötyä, joten heidän on täytynyt hankkia se pelkästään meidän kissojen iloksi. Täplä kutsuukin akvaariotaan tonnin leluksi, eikä se tonni kuulemma tarkoita vesimäärää. Sisareni onkin aika ylpeä lelustaan, vaikka onkin jo vähän kyllästynyt siihen. Kyllä Täplällä on sitten huomaavaiset palvelijat, hänellähän on täällä vaikka mitä virikettä.

"Mikäs outo kala tossa on?"




Akvaariossa on yksi tosi oudon ja ylimielisen näköinen kala, joka selvästi pyrkii kaikin keinoin minua ärsyttämään. Täplä kertoi, että sen nimi on Taisto ja se luulee olevansa akvaarion kuningas. Se ei anna muiden miesten hyppiä nenilleen, eikä kukaan saa olla komeampi kuin se. Jos tällainen uros tulee Taiston reviirille, se vain kylmäverisesti tappaa sen. Siitä tuleekin sen nimi taistelukala eli rumblefish. Sanoin Täplälle, etten pelkää taistella ja olen valmis ottamaan mittaa siitä, kumpi meistä on suurin ja kaunein. Taisto saattaa olla hyvä polskimaan, mutta minä taas tanssin kuin perhonen ja pistän kuin ampiainen. I'm ready to rumble in the jungle. 
"Älä sä mulle ala isottelemaan!"


video

Tästä voitte katsoa videon, kun tutustun akvaarion ihmeelliseen maailmaan.Siellä vilahtaa myös Taisto minua härnäämässä.


Terveisin Viiru - Suurin ja Kaunein

torstai 17. helmikuuta 2011

Terveisiä Helsingistä!

Aika on mennyt kuin siivillä täällä Täplän luona Helsingissä. Niin paljon kaikkea jännää ja uutta on tapahtunut, etten ole ehtinyt päivittää kuulumisiani aiemmin. Mistä aloittaisinkaan, varmaankin alusta. Saavuin siis tänne Helsinkiin myöhään sunnuntai-iltana. Aluksi minua hämmästytti sisätilojen pienuus, sillä olen tottunut hieman laajempaan reviiriin kotonani. Täplä kertoi sen johtuvan siitä, että elämä Helsingissä on paljon kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Ihmettelin kyllä sitä, että miksi ihmiset haluavat maksaa itsensä kipeiksi elääkseen vieri vieressä kuin sillit purkissa. Täplä taas valisti minua ja kertoi, että on ekologisempaa asua urbaanissa ympäristössä, jossa maankäyttö on tehokkaampaa ja ihmiset käyttävät liikkumiseen julkisia kulkuneuvoja. Minä taas kysyin, että onko meitä kissoja otettu ollenkaan huomioon täman kaupugin suunnittelussa. Tuleeko meidän vain kököttää sisällä? Missä ovat pihalinnut, kiipeilypuut ja metsät, joissa voi seikkailla? Täplä taas vastasi siihen lakonisesti, että onhan täällä ainakin meri. Mitä hyötyä merestä on kissalle! (Olisi silti jännää nähdä meri ensimmäistä kertaa.) Täplästä on näköjään tullut kunnon stadin friidu, joka ei enää näe metsää puilta. Riittää kun asuu Helsingin betoniviidakossa, vaikka onkin ahdasta eikä voi edes seikkailla ulkona. Mitä kissan elämää sellainen on!

"Miksi sen piti tänne tulla sotkemaan?"
En silti kokenut olosuhteita ahdistavaksi, vaan enemmänkin mielenkiintoiseksi. Siitäkin huolimatta, että sisareni suhtautumisessa minuun oli edelleen aistittavissa pientä varautuneisuutta. Tutustuessani uuteen ympäristööni kissoille tyypilliseen tapaan, hän kulki perässäni koko ajan ja tarkkaili minua. Aivan kuin hän ei olisi halunnut minun tutkivan hänen tavaroitaan tai leikkivän hänen leluillaan. Erityisesti yksi kulunut leikkihiiri oli hänellä arka asia, mutta siitä enemmän myöhemmin. Ihmettelinkin hänen reaktiotaan, sillä minusta on aina mukavaa, kun Täplä tulee minulle vieraaksi. Näköjään aina voi oppia uusia asioita läheisistään. Siskoni haluaa olla viidakkonsa ainoa kissa. 

"Tämä viidakko on mun eikä tänne muilla ole asiaa!"
Siskoni mielestä en olisi saanut koskea edes hänen ruokaansa tai ainakaan syödä hänen kipoistaan. Siitä melkein meinasi tulla riita, mutta huomioni vei raollaan oleva ovi, joka selvästi kätki taakseen jotain tutkimisen arvoista. Juuri kun meinasin päästä sisälle, minut työnnettiin pois ja ovi suljettiin. Vaikka ovessa luki, ettei saa häiritä, se sai minut vain entistä uteliaammaksi. Huoneesta tuli minulle pakkomielle, johon olen yrittänyt päästä sisälle siitä lähtien.

"Hei se on mun! Näpit irti!"

 Vielä minä sinne pääsen, tai nimeni ei ole Viiru.

Ei se ihme ole, että sisareni on niin tarkka reviiristään, sillä täällä on kaikkea kiehtovaa tekemistä ja katseltavaa. Tämähän on oikea kissojen huvipuisto, vaikkei ulos pääsekkään kuin valjaissa. Parhainta on se, ettei päivisin tarvitse olla pitkää aikaa yksin. Hauskin asia täällä on sellainen merkillinen puu, joka ulottuu lattiasta kattoon asti. Siinä on muutama taso loikoilua ja leikkimistä varten. Siinä on mukavaa teroittaa myös kynsiään. Pitääkin kysyä Täplältä mistä hän on sen saanut, sillä tahdon itselleni samanlaisen.


Eniten minua ihmetytti sellainen suuri lasinen allas, minkä sisällä selvästi oli jotain elävää. Yöllä oli vain liian pimeää, että olisin nähnyt selvästi. Aamulla siihen tulikin yllättäen valot päälle. Se olikin tähänastisen elämäni jännittävin hetki, mutta siitä enemmän seuraavalla kerralla. Se ansaitsee ihan oman tarinansa. 


Terveisin Viiru - Maatiainen kaupungissa

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Sisarkateus kissojenkin synti?

Täällä taas rakkaat alamaiseni. Viime viikkonloppu oli aika kiireinen ja touhukas. Perjantainahan minut valittiin viikon kissaksi. Juuri kun luulin, ettei mikään voisi olla enää paremmin, lempiäijäni Pekka tuli minua tervehtimään viikonlopunajaksi. Heti Pekan tultua sisälle, hyökkäsin hänen kimppuun varmistaakseni, ettei hän vaan ehtisi  karata mihinkään, ennen kuin on viettänyt hieman laatuaikaa kanssani. Siinä meni perjantai ilta mukavasti Pekan vieressä televisiota katsellen. Välillä me kissatkin tykkäämme katsella tv:tä. Varsinkin jos se on sellainen uusi kapistus, missä on kirkas ja terävä kuva, jolloin kaikki näyttää lähes aidolta. Tietenkin tiedämme, ettei siellä television sisällä oikeasti mitään ole viimeistään silloin, kun kokeilemme tassulla. 

Lauantaina oli taas oikein mahtava päivä, sillä sisareni Täplä tuli myös vierailulle. Täplä oli kuullut minun uusimmasta menestyksestäni kauneuskilpailuissa, ja oli hieman jäätävä sen takia. Täplän mielestä miesten, eikä oikein naistenkaan, tulisi osallistua kauneuskilpailuihin, sillä ne ovat kissojen arvoa alentavia. Täplän mielestä me kaikki olemme yhtä kauniita kukin omalla uniikilla tavallamme. Sanoin Täplälle, että rodunjalostus tulisi olla meille kissoillekin tärkeää, ja kauneuskilpailut ovat oiva apukeino siihen. Täplä muistutti minua siitä tosiasiasta, että meidän pesuetta tuskin olisi olemassa, jos rodunjalostusta olisi noudatettu silloin, kun meidät luotiin. Niin se varmaan on, turha sitä on kieltäminen.

Me maatiaiskissat emme ole ikinä olleet kuuluisia rotumme puhdasoppisesta jalostuksesta. Olemme keskenämme lisääntyneet  oman mielemme mukaan, ja sen tuloksena on muodostunut sekarotuinen populaatio kaiken värisiä ja näköisiä kissoja. Täplän mielestä tämä on hyvä juttu, sillä geenipohjamme on laajempi kuin rotukissoilla, jotka saavat helpommin sairauksia ja kuolevatkin nuorempina. He saavat maksaa turhamaisuudestaan ja rotusyrjinnästään kovaa hintaa. Ehkä on sittenkin kivempaa olla sekarotuinen maatiaiskissa.

"Kerro kerro kuvastin..."
Tosi asiassa luulen Täplän olevan kuitenkin hieman mustasukkainen minulle. Monta kertaa olen nähnyt hänen katsovan minua vihaisesti, eikä vieläkään suostu tulemaan  lähelleni. En voi sille mitään, jos olen hieman kauniimpi kuin Täplä. Minä perin äitimme kauniin selkeän värityksen, hieman vaaleampana muunnoksena vain, ja sisareni taas sai väritykseensä paloja vähän sieltä sun täältä. Katson itseäni päivittäin peilistä samalla kysyen: "Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?" Aina se vastaa, että tietenkin Viiru, mutta ei koskaan Täplä. Sisareni mielestä minusta on tullut itsekeskeinen pelle, jonka elämä pyörii vain oman napansa ympärillä. Minä taas sanon, että hän on vain kateellinen saamastani huomiosta. Ehkä menin liian pitkälle, sillä Täplä meni suuttuneena mököttämään kaapin alle.

Oho! Nysse suuttui.
Sunnuntaina, Täplän edelleen mököttäessä, päätin tehdä asialle jotain. Yön pimeydessä olin oivaltanut sisarrakkauden olevan paljon tärkeämpää kuin typerän ulkonäköni.  Pyysin Täplän palvelijoita ottamaan minutkin mukaan sinne Helsinkiin, jotta voisin samalla korjata välit sisareeni siellä. En ollut myöskään ikinä ennen käynyt Helsingissä, niin se olisi aivan uusi seikkailu minulle. Täplä taas ei ollut niin mielissään minun mukaan tulosta, kuin mitä olin odottanut hänen olevan. Hänen mielestään haluan vain tulla valloittamaan hänen reviirinsä Helsingissä ja varastaa jälleen kerran kaiken huomion itselleni. Aion todistaa Täplälle herrasmiesmäisellä käytökselläni, ettei asia todellakaan ole näin.

Aika jänniä valoja. Kohti Helsinkiä mennään.
Automatka oli aika jännä kokemus minulle, sillä en ole ollut auton kyydissä kovin montaa kertaa. Sisareni on tottunut autossa matkustaja ja hän ihmetteli levottomuuttani.

"Miksi toi pelle tuli mukaan?"
Aluksi minun oli vaikeaa löytää sopivaa paikkaa itselleni. Jos alusta ei ollut epämukava, niin katuvalot häikäisivät.

Valot häikäisee mutta valaisee turkin hienosti.
Lopulta löysin mukavan paikan siskoni vierestä. Se antoi uskoa tulevaisuuteemme, ehkä minulla on vielä toivoa saada Täplän anteeksianto.

Vielä vihainen Täplä, korvista sen näkee.
Tähän on hyvä päättää. Seuraavaksi kerron kuulumisiani täältä Helsingistä.


Terveisin Viiru - Herra Helsingin

perjantai 11. helmikuuta 2011

Kuka on kaunein päällä maan? Viiruhan se!

Sain tänään tiedon, että minut on valittu viikon kissaksi, tai siis kuvani on valittu, mutta sehän on sama asia. Sellainen kissa kuin kuvakin. Ole aina tiennytkin olevani mellko komia nuorimies, mutta on se kiva tietää, että arvon raatikin kokee minun olevan priima tavaraa.

Viikon kissa ja kuva.
Kun osallistuin kokeeksi tähän kauneuskilpailuun, en tiennyt mitä odottaa. Päätin silti kokeilla, sillä ulkonäkö on meille kissoillekin melko tärkeää. Meidän kauneusihanteemme tosin eroavat ihmisten omista melkoisesti. Tahdon edelleen vakuttaa kaikille epäilijöille olevani täysin luomu. En voi sille mitään, jos olen syntynyt näin komiana ja omaan luonnostani pitkän hännän.

Tässä parrasvalojen loisteessa pitää vaan varoa, ettei se jokin nouse nuppiin. Mutta uskon näin maatiaiskissan vakaalla luonteella selviäväni tästäkin koitoksesta puhtain paperein. Tämä on hyvä todiste siitä, ettei kannata pilata luonnollista kauneutta millään vippaskonsteilla.

Tahdon vielä lopuksi kiittää äitiäni Söpöä, jolta olen perinyt söpöyteni ja siskoani Täplää, joka aina on ollut minun tukenani. Toivon myös rauhaa Egyptin kissoille.

Kiitos myös Dataguruille, joka kuluvalla viikolla pelasti kaikki tärkeät kuvani ja muut tietoni, kun vanha kannettavani meni lopullisesti rikki. Palvelu oli niin nopeaa, että pystyin melkein heti jatkamaan blogin kirjoittelua uudella vekottimella. Olisi kamalaa, jos minulla nyt ei olisi toimivaa konetta, etten voisi kokea tätä ainutlaatuista hetkeä. Tämä on elämäni hienoin päivä.

Kiittäen Viiru - viikon kissa.

torstai 10. helmikuuta 2011

Kissat Egyptin mellakoiden takana?

Yhdysvalloissa on tehty tutkimus, jossa on todettu kissojen huijaavan enemmän kuin on luultu. Tuntuu minusta ihan huuhaalta. Tyhmäkin sen tietää, että me kissat vain vaadimme tietynlaista palvelun tasoa. Silloinkin, jos olosuhteissa ei ole mitään suurempaa vikaa, kissojen tulee osoittaa mieltään jostain pikkuasiasta. Tällä tavalla henkilökunta pysyy aina varpaillaan,  ja palvelun taso ei ehdi laskea. Tietenkin jos jotain todella odottamatonta ja ärsyttävää tapahtuu, silloin voi jo järjestää  kunnon mielenosoituksen.

Mielenosoituksista puheen ollen, Egyptissä on osoitettu mieltä jo monta viikkoa. Lieneekö mellakoiden alullepanijoina Kairon heitteille jätetyt katukissat. Muinaisessa Egyptissä kissa oli palvonnan kohde, jonka tappamisesta sai, mielestäni ansaitusti, kuolemantuomion. Kissan kuollessa hänen palvojansa ajelivat surun merkiksi kulmakarvansa pois. Kissat myös palsamoitiin ja laitettiin sarkofageihin. Luksus luokan kohtelua siis. Ei olisi hassumpaa olla palvonnan kohteena. 

Palvottu kissapatsas.
Nykypäivän Egyptissä kissojen kohtelu on kaukana palvonnasta. Heitä rääkätään ja he joutuvat elämään nöyryyttävää kulkukissan elämää. Minua tälläinen kissojen kohtelu pöyristyttää varsinkin maassa, joka oli ennen kissojen  maanpäällinen paratiisi. Mitä on oikein tapahtunut? Miksi kissoja kohdellaan Egyptissä kuin juutalaisia natsi-Saksassa. Kuinka egypiläiset mau kissat, jotka ovat ensimmäisiä kesykissoja, ovat antaneet tämän tapahtua pyhälle rodulleen. Tästä linkistä voi katsoa videon Kairon kulkukissoista.
 
Egyptinmau on kaunis kissa.
Kaiken takana on täytynyt olla yksi mies, nimittäin 30 vuotta Egyptin itsevaltiaana toiminut Hosni Mubarak. Hänen valtansa aikana Egyptin kissojen olot ovat entisestään huonontuneet. Tämän tietävät myös Egyptin kissat, jotka nyt osoittavat mieltänsä Mubarakia vastaan Kairon kaduilla. Kissojen kansannousu on  innostanut myös ihmisiä protestoimaan kaduilla. Jos Mubarak saadaan luopumaan vallastaan, voidaan muistella kuinka se oli Kairon kaltoin kohdeltujen kissojen ansiota.

Kyllä kissa tietää kuka on kissan ystävä!
Toivottavasti mielenosoituksista on enemmän hyötyä kuin haittaa Egyptin kissoille, jotta heidän olosuhteensa muuttuisivat parempaan suuntaan. Kissan elämä ilman ihmisen arvostusta ja hoivaa ei ole elämisen arvoista elämää. Emme välttämättä enää edellytä palvomista, mutta tietty palveluiden minimitaso tulee ylläpitää. Rakkaat lajitoverit, pieni mielenosoitus silloin tällöin on siis paras keino saavuttaa status quo. Emmehän me kissat halua Egyptin kissojen kohtaloa täällä Suomessakaan. 


Pienenä varoituksen sanana tähän loppuun. Netissä tuli kuitenkin vastaan juttu jostain Linkolasta, jonka mielestä kissat "nuo Egyptistä tuodut saastaiset eläimet" tulisi hävittää Suomen luonnosta. Ei vaikuta siis miltään kissojen ystävältä. Meidän tulee siis pitää varamme ja valmistautua mielenosoituksiin myös täällä Suomessa, jos asenteet meitä kissoja kohtaan muuttuvat negatiivisemmiksi tulevaisuudessa. Kannattaa kuitenkin pysyä tällä hyväksi todetulla nykyisellä linjalla ainakin toistaiseksi, kunnes esikunnasta tulee käsky muuttaa tämä defanssi liikekannallepanoon. Jatkakaa!

Terveisin puhemies Viiru

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kävelyretki Täplän kanssa

Kuten jo otsikosta voi tajuta, siskoni tuli luokseni viikonloppuna. Emme olleet nähneet toisiamme yli kahteen viikkoon. Täplää selvästi ärsytti se, etten ollut onnistunut vakuuttamaan ihmisiä siitä, että minut uskaltaa päästää jo ulos. Hän olisi niin halunnut päästä ulos kiipeilemään puihin. Aluksi leikimme tyypillisiä leikkejä, kuten vaanimista, hippaa ja painimista. Siskoni pisti paikat myös hyrskyn myrskyn naisille tyypilliseen tapaan. Hänen mukaansa keittiön roskiskaappi oli liian sotkuinen ja se pitäisi siivota ja järjestää uudelleen, jotta siellä olisi mukavampi makailla. Yritin selittää, että siellä on vain roskia, eikä sinne kannata mennä tutkimaan. Täpläkin lopulta tajusi sen.

"Hei tuu pois sieltä!"
 Olimme hieman masentuneita siitä, ettemme päässeet pihalle, joten lähinnä makailimme omissa paikoissamme koko viikonlopun. Täplä ei suostunut tulemaan viereeni. Sanoi, että on edelleen vihainen minulle. Yritin selittää, etten ole tehnyt mitään, mutta se ei auttanut.

Sunnuntaina ihmiset keksivät viedä meidät ulos kävelyretkelle. Se voi aluksi kuulostaa hyvältä idealta, mutta kun olen arvoni tunteva kissa, se oli minulle suuri nöyryytys olla valjaissa. Ei kissaa voi kahlita! Sisareni Täplä on paljon tottuneempi valjaiden käyttäjä kuin minä. Hän yritti rauhoitella minua ja käski minua pysyä aloillani, sillä rimpuileminen vain pahentaisi tilannetta. En tietenkään  totellut ja sain itseni aika moiseen solmuun. Lopulta ihmisten piti tulla minua auttamaan, kun en itse siitä pois päässyt. Tulipahan opittua taas jotakin nimittäin, että naisia kannattaa aina kuunnella.

"Pysy nyt vaan paikallasi"
"Olisi pitänyt totella"











Menimme aluksi tutkimaan iso lumikasaa, joka oli ilmestynyt takapihalle. Edellisenä päivänä, kun oli kuulunut kamalaa kolinaa katolta, lumikasa oli näköjään tullut ryminällä alas. Se oli valtava keko. Onneksi en ollut jäänyt sen alle. Jotakin hyvää on tässäkin kotiarestissa. Olisin halunnut tutkia kasaa enemmänkin, mutta typerät valjaat estivät sen hauskuuden minulta.
Onpas iso jännä lumikasa.

 Aluksi en millään halunnut kävellä, ja kävimme pientä keskusteluakin siitä kävelyttäjäni kanssa. Sanoin etteivät kissat voi liikkua näin. 

Kävelyttäjä sanoi, että siskosi Täplä ainakin kävelee ihan innoissaan valjaissa. Ihmettelinkin sitä, mutta se varmaan johtuu siitä, ettei Täplällä ole muita huvituksia Helsingissä. Hän on päättänyt ottaa kaiken ilon irti siitä, mitä saa. 




video
Lopulta suostuin kävelemään, muta en suoraan vaan siksakkia. En halua ihmisten luulevan, että nauttisin tilanteesta. Ylhäällä on video tilanteesta.

Oli kuitenkin hienoa päästä ulos pitkän tauon jälkeen.

Näimme retkellämme muutaman ison koiran. Sähisin yhdelle tosi rumalle otukselle, että pysyisi kaukana minusta. Retken loppupäässä tuli vastaan outo karvainen koira. Harmikseni huomasin, että Täplä taas käyttäytyi epäkissamaisesti. Valjaissa kävelyn olisin vielä voinut hyväksyä, mutta veljeilyä koirien kanssa en ikinä. Täplä antoi koiran nuuhkia itseään ja muutenkin seurusteli epäilyttävän pitkän ajan. Koira yritti tutustua minuunkin, mutta sähisin jälleen. Koirat eivät minun lähelleni tule. Minun pitää ottaa Täplä puhutteluun ja kertoa, ettei tuollainen käytös sovi kissalle. Hän tietenkin väittää taas, että Helsinkiläis kissojen  tapana on tervehtiä koiria. Ehkä Täplä luulee olevansa enemmän koira kuin kissa, kun tykkää kävellä valjaissakin niin kuin koira. Pitää seurata tilannetta. 

Mitä se Täplä siellä touhuaa.

Sisälle päästyä on mukavaa lämmitellä siskon vieressä.



Terveisin Viiru - köytetty kissa

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...