torstai 3. maaliskuuta 2011

Pääsiäispupu vihaa kissoja

Tänne tupsahti eilen outo ilmestys, taitaa olla  sellainen pääsiäispupu. Pupu yritti saada meidät mukaan pääsiäisen juhlintaan ja viemään eteenpäin pääsiäisen ilosanomaa muillekin kissoille. Sanoin suoraan, etteivät kissat usko typeriin satuihin eivätkä vietä myöskään pääsiäistä ja pupukin on parhainta jahdattuna. Pupu taisi vähän loukkaantua tylystä asenteestani, mutta hän väitti palaavansa takaisin pääsiäisenä, jolloin katsotaan kummassa on enemmän potkua pupussa vai kissassa.

Pääsiäisenä tavataan!
Luin jostain, että herkkäuskoiset ihmiset uskovat  pupun tekevän kaikennäköisiä temppuja ja jakavan loppumattomasta pussistaan kaikille suklaamunia, ihme kun ei kultamunia. Kaiken näköisiin ajasta jälkeenjääneisiin kummajaisiin ja hokkus pokkus temppuihin ne ihmiset uskovatkin. Olen alkanut pitää ihmisiä vielä tyhmempinä kuin aluksi luulin, kun uskovat kaiken näköisiin lässytyksiin . Olen ylpeä, että meillä kissoilla ei ole mitään epäloogisia uskomuksia. Ainoa asia mihin uskomme on omista rutiineista kiinni pitäminen, puhtaus ja lepo. Kaikki muu on toissijaista. Paitsi hyvä leikkituokio on aina poikaa. 

"Kyllä mä sut voittaisin kuus nolla"
Itse en kauheasti ollut moksiskaan typerästä pupusta ja ajattelin sen olevan melko vaaraton, vaikka näyttikin aika tyhmältä virnistyksineen ja oli selvästi aika ylipainoinenkin. Olisin voittanut mokoman pupun käden käänteessä, sillä olen paljon nopeampi ja kettärämpi kuin kömpelö ja ikivanha satuolento. 

Mikä kummajainen toi on? Pääsiäispupuko!?!
Täplä oli toista mieltä. Hänen mielestään pupun katseessa ja olemuksessa oli jotain niin synkkää ja pelottavaa, että meidän tulisi ottaa vakavasti tämä uhka. Täplä uskoo, että pupulla on jotain kissoja vastaan ja aikoo tehdä meille jotain kauheaa kun pääsiäinen koittaa. Täplä oli niin vakuuttava pelossaan, että sai minutkin uskomaan pääsiäispupun vihaan ja halustaan karkoittaa kaikki kissat takaisin Egyptiin. tai mistä ovat tulleetkin. Pääsiäinen olisi kuitenkin kohta täällä, joten mitään todellista kissojen vastarintaa pupua vastaan emme tuskin enää pystyisi organisoimaan, mutta meidän tulisi tehdä kaikkemme, jotta selviäisimme edes pääsiäisen yli. Pahinta on se, että ihmiset ovat jostain syystä hullaantuneita pupusta, eivätkä näe sen vaarattoman ulkokuoren läpi niin kuin me kissat, joita ei niin vain huijata.

Toi pupu on aika pelottava. Kissan häntä sen kertoo.
Aloitimme Täplän kanssa operaation pääsiäispupun lamaannuttaminen ja karkoitus sekä pahimmassa tapauksessa siltä piiloutuminen ja suojautuminen. Olemme vielä toiveikkaita, että pystymme torjumaan tämän vihollisen, mutta pahimmassa tapauksessa varaudummme piiloutumaan ja suojautumaan pupulta ja hänen vihaltaan kissoja kohtaan. Muutkin kissat ovat tervetulleita operaatioomme ja kaikki selväjärkiset ihmisetkin. Koirat eivät kelpaa, kun eivät selvästi pysty ajattelemaan omilla aivoillaan. 

Onneksi pääsiäinen kestää vain muutaman päivän, joten piilon ei tarvitse olla erityisen suuri tai ihmeelinen. Me , piilopaikkaa. Ihmettelin, että miksi minun pitää se löytää, kun Täplän ideahan se oli. Hän sanoi, että miehet suorittavat fyysisen työn, jota me naiset voimme sitten arvostella ja tarvittaessa kehittää. Niinhän se kai on. Naiset osaavat paremmin arvostella kuin me miehet.

"Viiru alas etsiä meille piiloa!"



Seuraavalla kerralla kerron kuinka piilopaikan etsintä sujui.



Terveisin Viiru - Pääsiäispupun vastustaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...