Miten kävi Japanin kissoille?

Anteeksi ettei minusta ole kuulunut mitään vähään aikaan. Japanin katastrofin seuraaminen on vienyt tässä viikon aikana kaiken huomioni. Olen erityisesti ollut huolissani japanilaisista kissoista. Mitä heille nyt kuuluu? Ovatko kaikki kissat jääneet tsunamin jalkoihin vai menettivätkö he vain yhden yhdeksästä elämästään. Miten kissa selviytyy tilanteessa, jossa kaikki tuttu ja turvallinen tuhoutuu. Me kissat olemme herkkiä muutoksille ja vaadimme säännönmukaisuutta ja kotipesän, jossa voimme suorittaa tuttuja rutiinejamme. Ihmisen läsnäolo ja huolenpito on myös keskeistä, sillä ilman ihmistä kissan elämä käy mahdottomaksi. Miten käy näiden orpojen kissojen, joiden huolehtijat ovat kadonneet jäljettömiin.

"Mitä tekisin, jos minulla ei olisi kotia?"

Kolusin läpi juttuja Japanin onnettomuudesta, enkä saanut vastausta kysymykseeni ennen kuin vasta sunnuntaina. Löysin sattumalta videopätkän, missä japanilaista kissaa haastateltiin ohimennen. Kissasta oli selvästi aistittavissa suuri huoli ja epätoivo. Hän kertoi kaiken hänelle tärkeän tuhoutuneen ja ihmisten kadonneen. Hän selvisi jätti aallosta kuin ihmeen kaupalla. Siitä huolimatta hänen mielensä on vallannut lohduttomuus tulevaisuudesta, eikä hän tiedä mitä tekisi. Ruokaakaan hän ei ole saanut pariin päivään. Huoli ydinvoimalaonnettomuudesta on myös suuri. Kissa lihansyöjänä kerää itseensä ruuan kautta paljon radioaktiivisuutta, joka voi ennen pitkää käydä kissan kohtaloksi. Miksi ihmisten on pitänyt rakentaa näitä vaarallisia hökötyksiä. Miksei meiltä kissoilta kysytty mielipidettä, kun niitä päätettiin rakentaa, kyselee suuttunut japanilainen kissa.

Tässä linkki videoon, missä kissaa haastateltiin noin kohdassa 0.35. 

Japanin tilanne on erittäin vakava siis myös japanilaisille kissoille. Meidän tuleekin tukea Japanilaisia kaikin keinoin, että he saavat mahdollisimman nopeasti jälleenrakennettua tuhoutuneen alueen, jolloin ihmiset pääsevät muuttamaan takaisin koteihinsa, että pystyisivät taas huolehtimaan myös kissoistaan. Kissat pääsisivät takaisin kiinni elämäänsä ja rutiineihinsa. Me kissat emme ole niin sopeutuvaisia eläimiä kuin te ihmiset. Meille se oma paikka ihmisen hellässä huomassa on kaikista pyhin asia. Sen oman tukipisteen löytäminen on monille kissoille elämän tärkein päämäärä, ja kun sen on kerran saanut ei siitä haluaisi irti päästää - niin ihanaa se on.

Voimia kaikille japanilaisille ja kärsivällisyyttä kaikille kissoille. Positiivista on se, ettei mikään voi enää mennä huonompaan suuntaan vaan kohti parempaa. Tässä loppuun Israel "IZ" Kamakawiwoʻole'n herkkä kappale Somewhere Over the Rainbow.

Terveisin Viiru - Japanin kissojen asiamies