Näytetään tekstit, joissa on tunniste kävelyretki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kävelyretki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. tammikuuta 2012

Lumikävely kissan suurin painajainen

 View this page in English. Not perfect but nothing is.

Kävin tänään pienellä kävelyllä ulkona. Näin jälkikäteen ajateltuna se olisi voinut oikeastaan jäädä väliin. Ulkona oli märkää ja kylmää. Siellä satoi taas sitä valkoista omituista ainetta, mikä tuntuu tassunpohjissa ikävältä, lumeksi sitä kai kutsutaan. En tykkää siitä kyllä juurikaan. Tämä onkin vasta toinen talveni. Ensimmäisenkin vietin pääosin sisätiloissa. Kävin kyllä ulkona pari kertaa huonolla menestyksellä.


"Milloin tämä kidutus loppuu?"

Tässä muutama kuva reissultani. Yritin kaikkeni, ettei minun tarvitsisi tarpoa lumessa. Samalla sain myös hoidettua päivän hyötyliikuntani. Täplän mukaan mahani on talven aikana kasvanut, kun olen enimmäkseen vain makoillut. Itse en tietenkään näe itsessäni mitään vikaa, mutta pitäähän naisia aina yrittää miellyttää. Minusta Täplälläkin on tullut hieman lisää mahaa, mutta eihän sellaista sovi naisille sanoa. Toivottavsti Täplä ei lue tätä blogiani tai saan taas tassusta.
"Mielummin istun kieli keskellä suuta postilaatikon päällä kuin kävelen enää metriäkään."


"Roskiksen päälläkin on parempi olla kuin maassa, vaikka tämä onkin aika alentavaa."



"Mites täältä pääsee alas? Täältähän on kivat näkymät."


"Milloin se koillisväylä aukeaa? Tulen ulos seuraavan kerran vasta sitten."


"Puissa on kyllä kiva kiipeillä. Ah kuinka olenkaan kaivannut tätä."


"Lumi maistuu kyllä paremmalta kuin miltä tuntuu. Nam Nam!"




"Hei kansi kiinni, tänne tulee kylmä."


"Ehkei roskikseen meno ollutkaan niin hyvä ajatus. Täällä haisee, mutta ainakaan ei ole märkä. Kuulemma jotkut ihmisetkin   asuvat näissä. On tämä silti ehkä liian kylmä paikka kissalle."


"Liikkennemerkeissä on sitten kivaa kiipeillä. Mitäköhän ne tarkoittavat?"


"Mitä jos menisin pienelle skootteriajelulle. Menisin ihan etelään asti johonkin lämpimään. Mites tätä ajetaan?"


"No nyt sain oman chaufferin. Hanat auki vaan. Avanti!"

"Ehkä kuitenkin kiipeän kotiin, niin pääsen nopeammin lämpimään."


"Vihdoinkin pääsin makaamaan patterin lämpöön. Harmi kun Täplä on ominut paremman paikan, mutta silti parempi tässä kuin ulkona. "


Terveisin Viiru - Sisäkissana kunnes koillisväylä aukeaa




tiistai 11. lokakuuta 2011

Hauskoja kissakuvia ja vähän muutakin

Anteeksi ettei minusta ole kuulunut vähään aikaan, mutta olen ollut kiireinen uuden urani kanssa. Nyt kun en enää pääse ulos olen yrittänyt keksiä muuta ajanvietettä nukkumisen ja syömisen lisäksi. Olen päättänyt, että minusta tulee koomikko. Olen laittanut nettiin itsestäni hauskoja kuvia ja toivonut positiivista vastaanottoa.

En ole kuitenkaan saanut vielä yhtäkään ääntä. Se ei ole kuitenkaan lannistanut minua, sillä tiedän että sisälläni asuu suuri koomikko. Minusta tulee vielä suuri internetsensaatio, suurempi kuin kukaan muu kissa, suurempi kuin läski Fat Boy kissa.

Hauskoja kuviani voit katsoa täältä, ja jos tykkäät niin otan mielelläni vastaan ääniä. Nettisivulla on myös monia muitakin hauskoja kissakuvia. Tietenkään ne eivät ole yhtä hauskoja kuin omani, mutta jotkut ovat aika huvittavia.
Nyt ei saa luovuttaa. Yhdessä ollaan vahvempia.
Nyt menen istumaan ulko-oven eteen surumielisen näköisenä, jos vaikka tänään pääsisin vihdoin ulos lenkille pienestä tihkusateesta huolimatta. Tunnustan tässä samalla myös sen, että olen vihdoin suostunut kävelemään valjaissa olosuhteiden pakosta. (Tässä tarina ensimmäisestä kävelystäni, mikä oli aikamoinen katastrofi.) En siitä kamalasti nauti, mutta se on ainoa mahdollisuus päästä ulos. Tarpeeksi pitkä fleksi myös antaa keinotekoisen tunteen vapaudesta. Tämän vapauden säde tosin on vain kolme metriä, mutta se on tarpeeksi siihen, että suostun kävelemään vapaaehtoisesti. Pieni nykäisi palauttaa nopeasti takaisin todellisuuteen, jos erehdyn luulemaan olevani vapaa.

"Mä oon tosi kiltisti, jos mennään ulos..."
Voi kuinka kaipaankaan vapauttani. En ole edes napannut yhtään hiirtä pitkään aikaan. Se onkin ainoa hyvä puoli tässä vankeudessani tai oikeastaan tämä on enemmän ollut vieroitushoitoa. Olen päässyt eroon riippuvuudestani. Olen oppinut, että se vaatii vain kärsivällisyyttä ja itsekuria. Nykyisin ajattelen saalistamista ja tappamista enää vain aamuyön tunteina, kun ikkunasta tuleva huumaava tuoksu palauttaa mieleeni kaikki ne hyvät muistot menneestä elämästäni.

Ah Vapaus...Enää vain kaukainen muisto...

Terveisin Viiru - Koomikko-Kissa

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Kesäkissan juhannus

Minulle on kerrottu, että tänään vietetään juhannusta Suomessa, keskikesän juhlaa. Perinteisesti siihen kuuluu yhdessäoloa, grillaamista, saunomista ja uimista. En harrasta mitään edellä mainituista, ei oo mun juttuja. Kaiken lisäksi minut on jätetty yksinään tänne tukikohtaani. Tai no on täällä joku palvelija huolehtimassa tarpeistani ja Täpläkin on seurana, mutta ei sillä sakilla oikein kunnon juhannusjuhlia saada aikaan.
"Mälsää! Mitä sitä tekis? Seikkailemaan..."
Joten miten kesäkissa voisi viettää juhannustaan kaupungissa yksinään. Lähdin siis tutkimaan kotikaupunkiani Järvenpäätä ja ottamaan selville, mitä kaikkea täällä voisi tehdä jussina. En ollutkaan ennen käynyt kaupungin keskustassa tai järven rannalla. Kaiken kaikkiaan kaupunki vaikutti aika autiolta ja rauhalliselta

Autio keskusta.
Kaupungin maamerkki kolmisointu seisoo tukevasti kolmella jalallaan.

Rantakin vaikutti alkuksi aika tyhjältä, mutta katsottuani tarkemmin huomasin rannalla olevan meneillään jonkinlainen herätyskokous. Ryhmä ihmisiä oli kasautuneena tiiviiseen ympyrään, jonka keskellä seisoi pieni poika. Joku iso mies puhui kovaan ääneen jotain omituista. 

"Isän, pojan ja pyhän hengen nimeen..."
Aluksi luulin, että ne isot ihmiset kiusaavat sitä pientä poikaa. Olin jo täydessä valmiudessa käyttääkseni supersankarin taitojani auttaakseni poikaa, mutta sitten tapahtuikin jotain yllättävää. Se poika lähti juoksemaan järveen vaatteet päällä ja pian muutkin juoksivat sinne. Kummallista sakkia. Miksi ihmeessä mennä vapaaehtoisesti märkään järveen ja vielä vaatteet päällä. Päästyäni kauemmas alkoi sieltä rannalta kuulua kamala mekkala kaiken huipuksi. Liittyyköhän tämä jotenkin siihen juhannus kostajaan, josta kaikki puhuu. Ei me kissat ikinä tehtäisi mitään noin hullua. Ei oo meidän juttu.

"Juostaan kilpaa järveen!"
Jatkoin siis edelleen tutkimusmatkaani turhautuneena. Löytyykö tästä kaupungista mitään järkevää tekemistä. Päätin lähteä järven toiselle puolelle. Matka vaan olikin pitempi kuin miltä aluksi näytti. Uimalla olisi tietenkin päässyt nopeammin, mutta me kissat emme sellaista harrasta edes juhannuksena.

Valkoinen kaupunki järven rannalla.
Järven toisella puolella, jota myös vanhankylänniemeksi kutsutaan, olikin vähän enemmän tutkimista mutta ei sen enempää tekemistä. Täälläkin oli ranta ja laituri. Laiturilla oli yksinäinen ihminen. Tämä oli sen verran fiksu, ettei hypännyt aallokkoon. Hyvä niin sillä en ollut hengenpelastus tuulella.


Rannan vieressä oli paljas kenttä, missä oli outoja keltaisia pömpelöitä. Ehkä ihmiset yrittävät pyydästää niillä jotain eläimiä syötäväksi, sillä eiväthän ne muuten mitään kiinni saakaan. Viikon päästä tällä nurmikolla on hieman enemmän meininkiä, kun Puistobluesin pääkonsertti räjähtää käyntiin. Sinne siis!




Tässä on Vanhankylänniemen karavaani alue, jonka tunnetuin asukas oli edesmennyt laulaja Laila Kinnunen. Tällä hetkellä karavaanialue on pienessä horroksessa juhannuksesta huolimatta. Matkailukeskus on lopettanut toimintansa. Uusia yrittäjiä etsitään, mutta bisneksen käynnistämisessä voi kulua vielä tovi. Muutama karavaanari oli silti tullut viettämään juhannustaan tyhjentyneelle karavaanialueelle.


Ennen terassi oli täynnä juhlijoita juhannuksena.
Matkailukeskus on saanut uuden ilmeen remontin jälkeen, mutta on silti tyhjillään.
Hiekkaranta on täälläkin, mutta lähes autio.





Loppuun vielä kuva Järvenpään puhutuimmasta rakennuksesta eli myllystä. Tämäkin tästä kohta puretaan pois uusien rakennusten tieltä.












Ei Järvenpäästä löytynyt kunnon juhannusjuhlia edes tällaiselle rennolle kollille kuin minä. Täytyy siis tyytyä Täplän seuraan ja kenties keksiä jotain jännää tekemistä kotona. Joskus on ehkä parasta jäädä sinne, missä on parhainta olla. Nyt vois ottaa pienet tirsat ennen kuin lähden pienelle yöttömän yön yöjuoksulle.


Terveisin Viiru - Hyvää juhannusta kaikille!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kevättä ilmassa

Saatuani vapauteni en ole oikein ehtinyt päivitellä blogiani niin usein kuin ennnen. Yritän kuitenkin parantaa tapani ja ilahduttamaan ihalijoitani edes pari kertaa viikossa. Kerroin edellis kerralla siitä ihmeellisestä ja oudosta tuoksusta, jollaista en ole ikinä ennen haistanut. Menin siitä tuoksusta niin sekaisin, että olen yrittänyt selvittää sen alkuperää siiitä lähtien. Luulin sitä aluksi joksikin syötäväksi. Voi kuinka hölmö olinkaan, kun nyt ajattelen.

Olen vihdoin oivaltanut mistä oikein oli kyse - tietenkin keväästä. En ole ikinä kokenut kevättä, mutta olen huomannut sen olevan jotain ihmeellistä. Ilmat lämpenevät, päivät pitenevät, luonto herää eloon ja kaikki tämä tuoksuu huumaavasti kaikkialla. Olen jo ihan hullaantunut tästä ihmeellisestä ajasta, jota kutsutaan  kevääksi.  

Tein tutkimusmatkoja, joiden tarkoituksena oli päästä selville tästä ihmeellisestä tuoksusta. Tutkin tarkkaan joka paikan ja kolon. En kuitenkaan päässyt puusta pidemmälle, vaikka kuinka tutkin ja haistelin. Tässä pieni kuvasarja yhdestä tutkimusmatkastani.

Tuleeko se täältä...

Vai kenties tuolta...
Kyllä se tuoksu tulee täältä...
Nyt en olekaan niin varma enää...
Ehkä se tulee puunlatvasta...


En saisi kyllä mennä naapurin puolelle...

mutta jos vain vähän haistelen ja katselen.

Tulisiko se tuoksu  täältä vajasta...














Olisko sittenkin puussa. En jaksais nyt kiivetä sinne ehkä Täplä vois, kun se on hulluna puihin.
Missäköhän se Täplä on... En kyllä ikinä löydä sitä tuoksua.
Nyt vois vaikka vähän peseytyä ja jatkaa myöhemmin.

Terveisin Viiru - Kevään orja

maanantai 21. helmikuuta 2011

Erilaiset kissa- ja hiirileikit

Anteeksi etten ole kirjoitellut vähään aikaan kuulumisiani, mutta vilustuin ennen viikonloppua. Kävimmme Täplän kanssa pienellä retkellä ulkona, valjaissa tietenkin kuinkas muutenkaan. Kun en ole päässyt ulkoilmaan karaisemaan itseäni  pitkään aikaan,  pakkanen pääsi yllättämään. Se meni suoraan luihin ja ytimiin. Nyt on jo vähän parempi olo, mutta koko viikonloppu meni makaillessa. Tässä voisi siteerata sitä hauskaa VR:n konnaa ja toivoa, että tulisi jo kesä ja kärpäset. En itse muista edellisestä kesästä paljoakaan muuta kuin sen, että oli lämmintä ja oli kivaa jahdata kärpäsiä. Sitä se konduktööri-setäkin varmaan odottaa. 

On nättiä mutta kylmää.
Olen täällä Helsingissä ollessani paremmin pystynyt tutustumaan sisareeni Täplään ja myös seuraamaan hänen käyttäytymistään. Kuten pari viikkoa sitten toin esille huolestumiseni kävelyretkemme aikana, kun sisareni osoitti merkkejä epäkissamaisesta käyttäytymisestä. (Hän nautti kulkea valjaissa ja seurusteli koirienkin kanssa.) Nyt olen saanut vahvistuksen peloilleni, sisareni selvästi ei halua tai osaa olla tyypillinen kissa. Tämä on niin suuri häpeä koko maatiaiskissa rodullemme ja ennen kaikkea suvullemme, että toivon ettei äitimme Söpö tai enomme Pomo tätä ikinä lue. Olen yrittänyt kaikkeni saada Täplän tajuamaan mikä on normaalia kissan käyttäytymistä, mutta hän on kuulemma onnellinen juuri sellaisena kuin on. Sanoin, että kenties jotkut oudot kissarodut voivat osoittaa vastaavia epäkissamaisia taipumuksia, mutta me maatiaskissat olemme tunnettuja tasapainoisuudestamme. Ehkä tämä likainen kaupunki-ilmasto on sekoittanut Täplän pään.

Resuinen hiiri, mutta silti niin rakas.
Kaikken alku ja juuri on mielestäni Täplän hiirilelu. Hän on ihan hullaantunut siihen. Hän nukkuu se vierellään ja kantelee sitä suussaan joka paikkaan. Sisareni myös yrittää piilottella hiirtänsä minulta ja välillä esittää välinpitämätöntä sitä kohtaan yrittäen näin tietenkin huijata minua luulemaan, ettei se hiiri ole hänelle niin tärkeä, etten vaan itsekin innostuisi siitä. Olen yrittänyt vakuuttaa Täplälle, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa hänen surkea hiirensa. Minullakin on samanlainen hiiri kotona, mutten ikinä ole leikkinyt sillä paria minuuttia kauempaa, enkä ikipäivänä nukkuisi se vierelläni. En ymmärrä mistä hän on tämän käyttäytymisen oppinut. Mikä eläin tekee tällaista? Katsoin netistä, että  koirille lelut voivat olla hyvinkin rakkaita, ja ne tykkäävät nukkua niiden lähellä, etteivät ne vain hukkaisi niitä.

Hiiri vieressä ja kaikki on hyvin. My precious!
Kaikista pahin asia on se miten Täplä tykkää hiirellä leikkiä, sillä se ei ole ollenkaan kissalle sopivaa. Hän pyytää ihmisiä uudestaan ja uudestaan heittämään hiirtä, jotta hän voisi noutaa sen kuin jokin koira. Hän myös suostuu esittämään ihmisille erilaisia temppuja hiirellään noutaen sitä mitä oudoimmista paikoista. Olen ollut tästä leikistä niin hämmentynyt, että tuntuu kuin sisareni olisi muuttunut joksikin toiseksi eläimeksi. Kissat eivät juokse ihmisen pillin mukana, vaan päinvastoin.

Mahdoton tehtävä onnistuneesti suoritettu.
 

Tässä on video Täplän tyypillisestä kissa- ja hiirileikistä. Hän erityisesti tykkää noutaa sen sängyn takana olevasta kolosta. Videosta voitte myös havaita hämmennykseni sisareni outoa leikkiä kohtaan. Täplä sen sijaan on selvästi ylpeä onnistuneesta suorituksestaan. Täältä voi katsoa pidemmän ja hauskemman videon.

Täplällä on myös outo tapa istua ihmisten olkapäitten päällä, olleessaan kävelyretkellä ulkona. Ymmärrän, että kun on kylmä ei ole kivaa kävellä lumessa, mutta me kissat emme silti istu olkapäillä kuin jotkut papukaijat. Täplä kaiken lisäksi vielä kertoi minulle, että tekee sitä muutenkin kuin vain kylmällä säällä. Hänen mielestään on kivaa katsella maisemia ylempää. En edes ymmärrä miten hän pystyy siihen. Kokeilin kerran kokeilumielessä itsekin, mutta tipahdin melkein heti liikkeelle lähdettyä. Olisihan se mukavaa istuskella, eikä tarvitsisi itse kävellä, mutta ei se silti ole sopivaa. En myöskään ole kateellinen Täplän taidoista jos niin luulette, en vain ymmärrä niitä. 

Täältä näkee paremmin.
Luuleeko sisareni todellakin olevansa koira tai kenties jopa papukaija. Asuuko hänen sisällään jotain outoa ja pelottavaa, joka on alkanut vähitellen tulla esille. Tämä vaatii minulta paljon joustamista ja suvaitsevaisuutta sisartani kohtaan. En tiedä mitään muuta keinoa selvitä tästä koettelemuksesta kuin turvautua edelleen olemassa olevaan sisarrakkauteemme. Toivon että aikaa myöten, en enää ajattele näin kriittisesti sisarestani. Vaan oppisin kunnioittamaan häntä juuri sellaisena kuin hän on.

Kun on erimielisyyksiä, nukutaan selät vastakkain.

Terveisin koira ja sen veli

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...