Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täplä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täplä. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. helmikuuta 2013

Pimeydestä valoon

Meillä kaikilla on oma pimeä puolemme, myös minulla. Yleensä olen hyvinkin herttainen ja killti kissa, mutta välillä minullakin on päiviä jolloin kaikki ottaa päähän. Tuntuu että kaikki muut ovat vain tielläni ja haluaisin vain olla yksin omassa pesässäni. Jokainen tarvitsee välillä omaa tilaa. Meille kissoille se oma tila on etenkin tärkeä. 

Pimeänä hetkenä pieninkin valonpilkahdus on aina toivottavaa. Pohjoisessa aurinko pilkisti taivaanrannasta pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa melkein kahteen kuukauteen. En voisi elää ilman aurinkoa niin kauan. Mikään ei ole niin ihanaa kuin kylpeä auringon lämmössä. Joka päivä täällä etelässäkin aurinko paistaa kauemmin. Kevät on lempiaikaani. Tunnen herääväni eloon silloin. Kevät on tärkeää aika meille kissoille. Meille tulee keväisin aina tarve lähteä seikkailemaan ja karistaa talviturkkimme pois. Voin jo haistaa kevään tulon. 

Talven pimeinä kuukausina erilaiset keinovalot korvaavat auringon. Se ei tietenkään ole ihan sama asia kuin aurinko. Meillekin tuli viime syksynä kirkasvalolamppu. Meidän kissojen pitää vain olla varovaisia niiden kanssa. Siskoni Täplä erehtyi nauttimaan kirkasvalosta liian läheltä, joten hän sokeutui ja sekosi hetkellisesti. Nyt valo on niin korkealla, ettemme vahingossakaan katso sitä päin. Joskus siis liikakin valo voi olla haitaksi. Miten siis löytää sopiva balanssi valon ja pimeyden välille.

Olen viime päivinä tutustunut salamavaloihin lähemmin. Palvelijani saivat viime viikolla uuden salamalelun, joita he ovat käyttäneet minuun. Minua on valaistu kaikista mahdollisista kulmista ja jokainen piirteeni on ikuistettu. Tässä näette niistä kuvista muutaman. 











 


Tässä vaiheessa olin jo niin kyllästynyt kuvattuna oloon että päätin lähteä bussilla karkuun. Harmikseni salama ja kamera vain seurasivat perässä.

Päätin samalla kun olin kerran valokeilassa tehdä oman poliittisen kannanottoni. Koiravapaa vyöhyke alkaa tästä. 




Tämä on paras puoleni. Näytän todella komealta ja kohtalokkaalta tässä valossa.
Siskoni Täplä tuli valittamaan että siitäkin pitää pistää edes yksi kuva joten tässä on. Täpläkin osaa jo poseerata paremmin kuin ennen.


Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämän kertainen. Yritän jatkossa päivitellä blogiani useammin. Kiiton vielä Valokuvaamo.net hienoista kuvistani. Luultavasti lisää upeita kuvia on tulossa jatkossakin.

Terveisin Viiru - Pimeydestä valoon

perjantai 11. toukokuuta 2012

Kissan kasvukipuja - Kasva isoksi mutta älä aikuiseksi

Select your language from the box on the right side. 

Olen viime aikoina pohtinut syntyjä syviä. Olen jo kohta kaksivuotias miehen alku. Ihmisten iässä siis teini-ikäinen, lähes aikuinen. Fyysisesti olen jo täysikasvuinen. Näin hyvinkehittynyt vartalo voi vain kasvaa enää leveyssuunnassa. Olenkin yrittänyt laihduttaa talvella kertyneitä rasvavarastoja pois siinä onnistuen melko hyvin, vaikka itse sanonkin. Olenkin huomannut, että tytöt tykkäävät enemmän solakasta ulkomuodostani. Saan jatkuvasti kehuja. 



No vaatimattomuudet sikseen ja puhutaan hetki vakavia. Olen tosiaan kasvanut mutta olenko vielä aikuinen. Olen edelleen melko leikkisä ja kiinnostunut samoista asioista kuin ennenkin: laatikoista, kasseista ja vessanpöntöistä. Olen kuitenkin rauhoittunut jonkun verran ja huomaan ahmimisen tuloksen heti vyötärölläni. Kertovatko nämä siitä, että olen tosiaankin jo aikuinen? Pitääkö minun siis alkaa käyttäytyä aikuisemmin? Enkö saa enää olla lapsellisen kiinnostunut kaikesta ympärilläni olevasta? Kuuluuko aikuisuuteen tietää kaikki ja käyttäytyä asiallisesti? Enkö saa enää kysyä miksi? Anteeksi taisin taas kysellä liikoja. 
Joskus kulho oli koko maailmani
Monet ovat aina kysyneet minulta, että Viiru miten sinä olet niin fiksu ja kekseliäs. Olenkin kieltämättä melko lahjakas. Osaan käyttää vessaa ja vessapaperia, avata oven ja kaikkea siltä väliltä. Mitenkö olen nämä taidot oppinut? Siten miten yleensäkin opitaan, havainnoimalla ympäristöäni ja ihmisten puuhia. Uteliaisuus on yksi niistä lapsellisista ominaisuuksista, jonka toivon aina säilyttäväni. Älä siis ikinä lakkaa kysymästä miksi. Vain siten opit uutta ja kehityt. 

Siskoni Täplä ihmettelee maailmaa uusilla silmilään.
Jos aikuisuuteen kuuluu vakavuus ja pysähtyminen, niin en ehkä haluakaan olla aikuinen. Kasva isoksi mutta älä aikuiseksi voisi sopia minulle. En ikinä halua menettää kykyäni nähdä maailma isona leikkikenttänä. Haluan tutkia kaikkea mitä näen ympärilläni kunnes olen tullut alkupisteeseen. Silloin voinkin jo alkaa tähystää tähtiin. Missä onkaan viimeinen raja, jota kukaan kissa ei ole koskaan ylittänyt, sinne suuntaan askeleeni. 



Olen kahdessa vuodessa päässyt aika pitkälle. Synnyin Pohjanmaalla pieneen pahvilaatikkoon kylpyhuoneen lattialla. Meitä oli viisi, olin ensimmäinen. Vietimme kaksi ihanaa kuukautta yhdessä leikkien, nukkuen ja syöden. Aina kuitenkin koittaa aika sanoa hyvästit ja jatkaa matkaa eteenpäin. Lähdimme kaikki yhdessä pienessä laatikossa kohti etelää. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Emme tienneet mitä oli tapahtumassa. Tiivis ryhmämme hajotettiin ja lähdimme kaikki eri suuntiin enää tapaamatta toisiamme.


Olimme joskus erottamattomat. Maatessamme yhdessä pienessä kasassa näytimme kuin siamilaisilta viitosilta, enkä nyt tarkoita siamilaisia kissoja. No fense, siamilaisia kaksosia kohtaan siis. 


Minulla on onneksi edelleen läheinen suhde siskooni Täplään, sillä asun nykyään siskoni Täplän luona. Meillä on toisemme. Olenkin asunut kolmessa eri paikassa ja muutamassa hankkimassani varakodissani. Minua rakastetaan ja ihaillaan kaikkialla ympäri tätä maapalloa.  


Joskus voi tuntua että olet jumissa.
En koskaan ole yksin. Silti kaipaan jotain, jotain suurempaa. Tuntuu että kaikki tämä tuttu ja turvallinen alkaa käydä pieneksi ja ahdistavaksi. En enää pelkää muutosta. Sitäkö se aikuistuminen on? Pesästä ulos kasvamista ja maailman tuuliin lähtemistä. Olenko siis aikuinen... En enää edes mahtunut lempi pahvilaatikkooni.

Tämäkin laatikko on kutistunut.

Tähän loppuun onkin hyvä pistää video jonka tein. Videossa on kuvia ensimmäisistä kuuukausistani Fletwood Macin Landsliden tahtiin.  Toivottavasti nautitte katsoa sitä yhtä mielelläni kuin minulla on muistella noita ensimmäisiä onnen hetkiäni tässä maailmassa. No tässä se siis on Kasvukipuja. 


Tässä alla toinen video, jos ylempi youtube-linkki ei toimi mobiili-laitteilla.


Terveisin Viiru - Aikamies

Tervetuloa seuraamaan seikkailujani myös Twitteriin @kissanelamaa. Uusia kuvia ja tarinoita tulee päivittäin useasti.


lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tervetuloa katsomaan live-lähetystäni Ustreamiin

Olen luonut kanavan itselleni Ustreamiin. Aloitan kohta livelähetyksen. Tervetuloa seuramaan minun, siskoni, setäni ja kummitätini elämää. Tällä hetkellä olemme Pohjanmaalla sillä maatililla, jossa synnyimme toissa kesänä. Tervetuloa mukaan seikkailuumme.

Tässä linkki Ustream-kanavaani http://www.ustream.tv/channel/the-life-of-a-cat

Terveisin Viiru - Videotähti

torstai 8. maaliskuuta 2012

Hyvää naistenpäivää elämäni naisille

View this page in English. Not perfect. 

Tänään vietetään kansainvälistä naisten päivää. Halusinkin osoittaa suurena naisten miehenä rakkauttani elämäni naisille. Naiset ovat aina olleet minulle läheisiä. Kasvoinhan äitini lämpimän turkin lämmössä kolmen siskoni kanssa. Tulenkin siis hyvin toimeen naisten kanssa.

Tästä se kaikki alkoi.



Naiset edessä ja miehet takana. Niin kuin kuuluukin. Naiset ensin.
Ensimmäiseksi haluaisin osoittaa syvän kunnioitukseni rakasta äitiäni Söpöä kohtaan. Hän oli vasta itsekin lapsi, kun yhtäkkiä sai vastuulleen viisi pientä ja nälkäistä pentua. Hän kuitenkin jaksoi antaa meille kaikkensa: rakkautta ja lämpöä. 

Olimme aika ahneita. Voi äiti parkaa. Hän oli meistä niin ylpeä.
Muistoissani on äitini lämmin rinta nukahdettuani sen lämpöön maha kylläisenä. Voi niitä aikoja. Nykyään haen samanlaista tunnetta makaamalla lampaantaljan päällä. Mikään ei kuitenkaan voita sitä lapsuuden tunnetta, sitä ensimmäistä kosketusta, jonka sain äidiltäni. 

Viimeinen yhteinen lepohetki ruuan jälkeen. Oi niitä aikoja.
Valitettavasti joudun myös myöntämään asian, jota olen pitänyt sisälläni jo jonkin aikaa. Äitimme katosi viime syksynä, eikä hän ole vieläkään tullut takaisin. Haluaisin silti ajatella positiivisesti, että äitini ei ole jättänyt meitä, vaan on löytänyt itselleen jonkun yhtä komian kollin kuin minä, kenties ilveksen ja nauttii elämästään hänen kanssaan metsästäen ja seikkailemalla loputonta seikkailuaan. Voi myös olla, ettei äitimme ikinä toipunut menettäessään meidät ja on lähtenyt meitä etsimään. Äitini jos luet tätä olit sitten missä tahansa, haluan sinun tietävän että olet minulle rakas ja olen sinulle elämäni velkaa.

This is the beginning of a beautiful friendship.
Toinen tärkeä nainen elämässäni on rakas siskoni Täplä. Kuten olen aiemmin kertonut synnyimme peräjälkeen ja olemme olleet erottomattomat siitä lähtien. Teemme kaiken yhdessä, nukumme, syömme, peseydymme ja leikimme. Hän tuntee minut paremmin kuin minä itse ja osaa lukea ajatuksiani. Hän on kuin varjoni, joka seuraa minua kaikkialle, ja minä olen hänen enkelinsä, joka suojelee häntä kaikelta pahalta. 

Isoveljen tehtävänä on suojella pikkusiskoaan.
Nyt putsataan korvat. Pysy paikallas.
Kokovartalotyyny sen olla pitää. Pehmeä, lämmin ja mukava.
Täplä ei saa purra. Aiaiai... Tää kostetaan.
Välillä tietenkin riitelemme niin kuin sisarrusten kuuluukin. Viha-rakkaussuhteemme  perustaa yhtä lailla kateuteen kuin huolenpitoon. Emme voi sietää toisiamme, mutta emme kuitenkaan voi elää ilman toisiamme. Ilman Täplää en tietäisi kuka olisin. Hän määrittää minut ja samalla ohjaa oikeille poluille, jos vahingossa eksyn kaidalle tielle. 

Tassu tassua vasten kun makaamme on helppo nukahtaa.
Viimeisenä mutta ei missää nimessä vähäisimpänä haluan osoittaa ihailuani kummitätiäni Killeä kohtaan. Kille syntyi jo silloin kun Mauno Koivisto oli vielä presidenttinä eli vuonna 1993. Kille on mahtava kissa, oikea kissojen kissa. Kille on tehnyt mahtavan uran riistanvartijana, mutta on jo siitä eläköitynyt pari vuotta sitten. Välillä Kille tosin palaa lempiharrastuksensa pariin. Kerran Killen ollessa viettämässä kesälomaa mökillä, oli asuinalueemme rottakanta päässyt villiintymään. Killeä odotettiinkin malttamattomasti takaisin työnsä pariin. Pelkkä Killen paluu sai rotat lähtemään karkumatkalle.

Killestä löytyy myös rennompi ja herkempi puoli.
Kun synnyimme Kille järkyttyi siitä niin kovasti, että päätti muuttaa autotalliin asumaan loppukesäksi. Tuli sisälle vain syömään ja osoittamaan kiukkuaan meitä pentuja kohtaan. Hänelle oli jo ihan tarpeeksi sietää ja ojentaa kahta nuorta kissaa talossaan puhumattakaan viidestä vastasyntyneestä pennusta. Se oli jo kummitädilleni liikaa. Kun viime syksynä viimeksi näin Killen, ei hän edelleenkään tykännyt minusta. Sihisi vain ja meni piiloon. Silti haluan osoittaa vilpittömän ihailuni ja kunnioitukseni sinulle Kille. En ymmärrä miten olet onnistunut kaikessa aina niin hyvin. Olisinpa joskus yhtä hyvä kissa kuin sinä Kille.

Kille on aina kurkottanut tähtiin ja on siinä onnistunut. Kille olet tähti!

Tähän loppuun vielä muutama tuore kuva, jotta näette että meillä on Täplän kanssa vielä yhtä läheiset välit kuin pentuina. Välillä tosin pitää osata antaa tilaa ja omaa rauhaa, mutta kärsivällisyys palkitaan ja Täplä aina palaa vierelleni. Hän myös antaa minun jäädä vierelleen nauttimaan aamun auringosta, jos vaivaudun edes vähän osoittamaan hänelle huomiotani. Yleensä pieni korvapesu riittää.

Naisille pitää osata antaa omaa tilaa ja aikaa.
Joskus pelkkä korvapesu riittää vakuuttamaan naisen kyvyistäsi huolehtia hänestä.
Joskus voi vaan maata hiljaa tassu tassua vasten ja nauttia auringosta.
Joskus tulee hetki, että voi tarjota tukea, kun sitä eniten tarvitaan.
Joskus vain hellä kosketus voi riittää kertomaan kaiken.

Kunnioittakaamme ja rakastakaamme elämämme naisia. Olemme heille paljon velkaa.

Terveisin Viiru - Naisten mies


perjantai 10. helmikuuta 2012

Kissojen leivittäminen vai kissojen nöyryyttäminen?

 View this page in English. Not Perfect.

Törmäsin muutama päivä sitten aluksi harmittomalta ja hauskalta vaikuttavaa videoon eräästä koirasta, joka tykkää pitää naamansa päällä kaikenlaista vastenmielistä ruokaa. Hölmö koira selvästi yrittää vain mielyttää isäntäänsä. Ei ne koirat  ikinä opi, että paras keino ihmisen sydämeen on olla  etäinen ja viileä. Silloin tällöin voi näyttää jonkinasteista kiintymystä, mutta ei ikinä liikaa. Emmehän me aivan tunteettomia ole, mutta ei pidä antaa ihmisen luulla, että kaikki olisi hyvin. Silloinhan kaikki vasta alkaakin mennä miten sattuu.

Joka tapauksessa tämän videon lopussa oli jotain niin järkyttävää, että vieläkin ihan tärisen sitä ajatellessani. Siinä kerrottiin internetissä leviävästä uudesta tyrmistyttävästä trendistä, jonka nimi on 'Breading' Cats eli suomennettuna kissojen leivittäminen. Eli kuvissa kissojen päitä reunustaa leipä niin, että se näyttää huomaamattomalta. Emmehän me kissat edes syö leipää. Hyi! Kuka idiootti tämänkin on keksinyt. Varo vain sinä onneton, tulen antamaan tassusta. Mur!

Onko surkeamman näköistä kissaa olemassa. Tämä ei ole hyvä!
Yleensä olen aika suvaitsevainen kaikkeen uuteen ja mielenkiintoiseen, mutta kun on kyse meidän kissojen oikeuksista ja kaltoinkohtelusta herää minussa kissojen oikeustaistelija eloon. Olisin kuitenkin aika pikkumainen, jos haukkuisin jotain uutta ilman että testaisin sitä itse. Vaikka kissat vaikuttavat aika alentuneilta ja noloilta kuvissa, en kuitenkaan voinut olla varma ilman omakohtaista kokemusta.

"Viiru lopetetaan jo! Ota jo se kuva."
Itse en tietenkään halunnut liata puhdasta naamaani sotkuisella leivällä niin, siksi pyysinkin siskoani Täplää poseeraamaan minulle leipä päässään eli leivitettynä kissana. Täplä ei aluksi meinannut suostua, mutta lupasin olla kiusaamatta häntä seuraavan viikon ajan. Tästä tuleekin rankka viikko, mutta se on yhteisen hyvän takia. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, kyllä Täpläkin sen ymmärtää.  

"Tää ei ole kivaa! Älä vaan itke!"
Täplän mukaan se todellakin on todella noloa ja alentavaa jopa ahdistavaa. Häntä vieläkin nolottaa niin paljon, ettei ole suostunut tulemaan sängyn alta pois. Täplä vain pesee siellä naamaansa uudestaan ja uudestaan hokien, "Se oli vain leipää, se oli vain leipää..." Uskon siis, että myös kaikki muut kissat kokevat leivittämisen yhtä kauheana asiana kuin Täplä, vaikka hän onkin aika herkkä kissa.

"Apua! En kestä enää. Think of a happy place..Om"
Nyt kun sain empiirisen tutkimustulokseni perusteella todistaa sitä, kuinka nöyryyttävä kokemus leivittäminen on meille kissoille, vaadin sille välittömästi voimaanastuvaa kieltoa. Me kissat olemme uljaita ja arvonsa tuntevia eläimiä, joten leivittäminen ei ole missään tilanteessa sopivaa tai sallittua. Jos haluatte leikkiä ruualla eläinten kanssa, niin hommatkaa koira, ne ovat kuin luotuja siihen. Jos siis joku kissa vieläkin tulee leivitetyksi, niin ehdotan kissojen vapautusarmeijan liikekannallepanoa. Silloin te kaikki ihmiset kadutte sitä, että ikinä keksitte mokaman leivän.


Terveisin Viiru - Kissojen oikeustaistelija nro I



tiistai 7. helmikuuta 2012

Pupujen ja kissojen unelmia ja heikkouksia

View this page in English. Not Perfect.

Pekka-Pupu on surullinen, kun Haavisto ei voittanut vaaleja ja tullut valituksi seuraavaksi tasavallan presidentiksi. Sanoinkin Pekka-Pupulle koko ajan, että se on unelma, joka ei luultavasti koskaan toteudu, kuten unelmani koiravapaasta maailmasta. 
 
Pekka-Pupu on surullinen.
Siitä puheen ollen huomasin, kuinka Niinistön koirasta Lennusta nyt leivotaan maan ykköskoiraa. Koirahan on niin ruma, etten uskalla edes päin katsoa. Hyi! Kaikki sympatiani menevät Rontille ja Miska-aaveelle. Kuinka he mahtavatkaan kärsiä, jättäessään palatsinsa kuolaavan räksyttäjän vastuulle. Voi voi! 

Siinä se nyt on, Lennu. Hyi!
No kaikkeen uuteen pitää tottua, vaikka me kissat olemmekin siinä aika huonoja. Tänään tapahtui taas jotain sellaista, mikä muistutti minua tästä meidän heikkoudestamme, kuinka vaikeaa on vaihtaa paikkaa ja tottua uuteen järjestykseen.  

Meillä on Täplän kanssa ollut aina vain yksi kissansänky, jota olemme vuorotellen vaihdelleet. Se joka voittaa painimatsin saa nukkua pedissä niin kauan kuin huvittaa. Mutta heti kun siitä nousee vuoro siirtyy toiselle.

"Kyllä mä tähän mahdun, tai ainakin melkein."
"Viiru mee pois! Tää on mun sänky."
Tällainen ratkaisu syntyi siksi, koska aivan aluksi yritimme nukkua sängyssä molemmat, mutta jouduimme myöntämään, että olemme liian suuria ollaksemme siinä yhtäaikaa, tai Täplän mielestä minä olen liian iso hänen sänkyynsä. Päätimme siis ratkaista asian painien.

Nyt saat tassusta Viiru. Et sä mua voita.
Yleensä minä olen saanut kunnian nukkua sängyssä, mutta myös Täpläkin on välillä oveluudellaan sen minulta vienyt. Hän myös jaksaa edelleen väittää, että sänky on oikeasti hänen ikioma pesänsä, ja minä olen vain vieras mies talossa. Usein olenkin sitten vain nukkunut siinä vieressä kovalla tasolla, kun Täplä ei ole suostunut jakamaan sänkyään. Olenkin sitten vuorostani kostanut tämän kylmän kohtelun Täplälle.

"Täplä nouse jo se on mun vuoro välillä."
Tää on mun pesä eikä kenenkään muun. Mun!
No nukun sitten tässä vieressä. Ainakin on lämmin patteri.
Vihdoinkin pääsin tähän. Aah... Peitto päälle ja unten maille.
Nyt tiedät miltä tuntuu nukkua siinä kovalla tasolla.
Tästä en nouse vaikka tipahtaa lattialle nurinpäin. Täplä ei tätä saa.
Viime viikolla kuitenkin saimme myös toisen nukkumispaikan. Rohkeampana yksilönä minä tietenkin valtasin korin heti enkä sitä katunut. Vaikka se on paljon pienempi ja epämukavampi kuin vanha pehmeä kissansänkymme, tykkään siitä silti enemmän. 
Tämähän on yllättävän mukava. I like it a lot..
Vihdoinkin voin nukkua rauhassa omassa pesässäni.
Tämähän on kivaa, kun molemmilla on omat sängyt. Ei tarvitse enää tapella.
Tänään Täplä sai minut kuitenkin suostuteltua kokeilemaan pientä vaihtoa. Aluksi vanha sänky tuntui mukavalta ja kotoisalta, kuin palaisi vanhan ystävän syleilyyn. 

No miltä tuntuu? No tämähän on aika kiva.
Tulin kuitenkin pian katumapäälle, sillä huomasin kuinka tyttömäinen vanha sänky on, sillä siinä on koristeina kaiken näköisiä laukkuja ja kenkiä. Naisten juttuja siis. Ihmettelin kuinka en ollut tätä aiemmin huomannut, olin ollut sokea. Kori taas, vaikka on aika kova ja karu, on selvästi miehekkäämpi ja minulle sopivampi.

Täplä vaihdetaan jo takaisin. Se on mun kori. -Ei vielä.
Näytän ihan naurettavalta tässä Täplän sangyssä. Ei me miehet tarvita mitään pehmikkeitä tai koristeita sänkyymme, kullä se uni tulee muutenkin. Pyysinkin sisartani perumaan vaihdon, mutta Täplä oli taas niin itsepäinen, ettei suostunut vaihtoon, kun oli juuri tottunut uuteen koriin. Sanoi että katsotaan uudelleen parin tunnin päästä. Miksi Täplän pitääkin olla niin kissamainen näissä nukkumisasioissa. Miksi ikinä suostuin tähän touhuun. Enkö ole jo oppinut, ettei naisia pidä kuunnella tai ainakaan totella. Nyt voin enää nähdä unia siitä, kuinka nukun ihanassa korissani. Toivottavasti en kuitenkaan näe painajaisia Lennusta.

Pääsenkö enää takaisin koriini muuta kuin unissani... 




Terveisin Viiru - Yhden korin mies






LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...