sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kevättä ilmassa

Saatuani vapauteni en ole oikein ehtinyt päivitellä blogiani niin usein kuin ennnen. Yritän kuitenkin parantaa tapani ja ilahduttamaan ihalijoitani edes pari kertaa viikossa. Kerroin edellis kerralla siitä ihmeellisestä ja oudosta tuoksusta, jollaista en ole ikinä ennen haistanut. Menin siitä tuoksusta niin sekaisin, että olen yrittänyt selvittää sen alkuperää siiitä lähtien. Luulin sitä aluksi joksikin syötäväksi. Voi kuinka hölmö olinkaan, kun nyt ajattelen.

Olen vihdoin oivaltanut mistä oikein oli kyse - tietenkin keväästä. En ole ikinä kokenut kevättä, mutta olen huomannut sen olevan jotain ihmeellistä. Ilmat lämpenevät, päivät pitenevät, luonto herää eloon ja kaikki tämä tuoksuu huumaavasti kaikkialla. Olen jo ihan hullaantunut tästä ihmeellisestä ajasta, jota kutsutaan  kevääksi.  

Tein tutkimusmatkoja, joiden tarkoituksena oli päästä selville tästä ihmeellisestä tuoksusta. Tutkin tarkkaan joka paikan ja kolon. En kuitenkaan päässyt puusta pidemmälle, vaikka kuinka tutkin ja haistelin. Tässä pieni kuvasarja yhdestä tutkimusmatkastani.

Tuleeko se täältä...

Vai kenties tuolta...
Kyllä se tuoksu tulee täältä...
Nyt en olekaan niin varma enää...
Ehkä se tulee puunlatvasta...


En saisi kyllä mennä naapurin puolelle...

mutta jos vain vähän haistelen ja katselen.

Tulisiko se tuoksu  täältä vajasta...














Olisko sittenkin puussa. En jaksais nyt kiivetä sinne ehkä Täplä vois, kun se on hulluna puihin.
Missäköhän se Täplä on... En kyllä ikinä löydä sitä tuoksua.
Nyt vois vaikka vähän peseytyä ja jatkaa myöhemmin.

Terveisin Viiru - Kevään orja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...