Häkkilinnut

View this page in english. Not perfect. 

Kiasman näyttelyssä on esillä oikeita lintuja, mutta ne eivät lennä museossa vapaina, vaan ovat häkeissä. Eläinsuojelujärjestöt ovat raivostuneet lintujen esittelystä, sillä eläinaktivistien mielestä ne turhaan stressaantuvat siitä. Tietääkseni nämä linnut eivät ole samanlaisia lintuja, joita katselen ikkunasta. Ne taitavat olla joitakin eksoottisia lintuja, jotka eivät pärjää Suomen oloissa. Ne joutuvat viettämään koko elämänsä häkeissä.

Tunnen itsekin olevani häkkilintu. Kissojen ei kuulu viettää elämäänsä vangittuna sisällä sen enempää kuin lintujen häkeissä ihmisten ihmeteltävinä. Ensimmäisen vuoteni kuuluisi olla elämäni parhainta aikaa, jolloin kaikki on uutta ja ihmeellistä. Kuulun luontoon, jossa voisin olla vapaa luontokappale ravintoketjuni huipulla. Saisin jahdata pieniä otuksia ja pihan lintuja. Ennen kuin joku eläinaktivisti taas suuttuu, niin myönnän, etten ole onnistunut saamaan kiinni yhtään lintua tai edes hiirtä. Enkä varmaan koskaan saakaan, jos tämä vankeuteni jatkuu vielä pitkään. Tympii tämä jatkuva sisäkissana olo. En kykene muuhun kuin hauskuttamaan tai korkeintaan suututtamaan ihmisiä, syömään ja nukkumaan. Tämä ei ole mitään kunnon kissan elämää. 

Ei tämä kissan elämä niin ihanaa ole.

Milloin eläinaktivistit kiinnostuvat minun oikeuksieni ajamisesta? Luulisi että heitä kiinnostaisi näinkin hienon luontokappaleen kuin kissan elinolot, jotka ovat paljon tärkeämmät kuin häkkilintujen. En vain ole varma ottaisinko yhteyttä Animaliaan vai Amnestyyn. Onkohan niillä edes mitään eroa? Vai pitäisikö minun perustaa oma järjestöni, joka ajaisi erityisesti vangittujen kotikissojen asioita. Antaisin sille nimeksi Vapaus kissoille. Pitääkin kysyä Pekalta, puolustaisiko hän myös meidän kissojen oikeuksia, jos hänet tulisi valittua sinne eduskuntaan. Help me Pekka, you are my only hope. 

                            Katsoin jouluna Pekan kanssa kaikki Star Warsit. Olivat ihan hauskoja,                                                    vaikkei niissä ollutkaan tarpeeksi kissoja.

 Kun en kerran pääse ulos leikkimään ja jahtaamaan pihan lintuja, niin aion osallistua Birdlifen järjestämään pihabongaukseen tänä viikonloppuna. Pihabongaus on muutenkin yksi lempiharrastuksistani. Tai se kyllä enemmänkin tuottaa tuskaa kuin iloa tarkkailla lintuja ikkunan läpi, kun tiedän etten kuitenkaan pääse niitä ulos katselemaan, mutta eihän täällä sisällä ole paljon muutakaan tekemistä. Ollapa yhtä vapaa kuin taivaan lintu.

"Harmi kun ei päästä ulos!" " Näin on!"

Terveisin Viiru - Pihabongari

Mount Laru

Olin tänään lukemassa blogilistan suosituimpia blogeja, kuten feissarimokia tai Nelliinan vaatehuonetta, kun sain siskolta Helsingistä viestin. Viestin sisältö oli paljon mielenkiintoisempi kuin ihmisten oudot blogit, että oli pakko laittaa tänne siskoni lähettämiä kuvia. Hän on ilmeisesti ollut tutustumassa Lauttasaaren uuteen nähtävyyteen Mount Laruun. 

Kuulin, että Helsinkiä koetelleesta lumisesta talvesta johtuen, sen ongelmana on ollut lumien hävittäminen. Lauttasaaressa on keksitty kasata alueen lumet urheilukentälle. Tulokseksi saatiin mahtava lumivuori, mikä ulottuu melkein puitten tasalle ja on koko kentän levyinen ja pituinen. Mitenköhän käy keväällä, kun se alkaa sulaa? 

Siskoni kertoi viestissään, että kuvista ei hahmotu lumivuoren todellinen suuruus. Olisi silti varmaan tosi jännää päästä kiipeämään tuollaisen jättikasan huipulle.

Vain puiden latvat näkyvät.

Leveyttäkin piisaa.

Kentän valopylväiden tasalla ollaan.

Maan tasalla olevat keinut näyttävät niin pieniltä.

 

Siskoani kuulemma vähän pelotti kiivetä vuoren päälle, mutta minua ei ainakaan pelottaisi. Voisin olla kukkulan kuningas, jos pääsisin sen huipulle. Ajaisin kaikki muut sieltä pois, jotta voisin yksin hallita sitä. Ehkä se nimettäisin minun mukaani Mount Viiruksi. Harmi että se sitten sulaisi pois kevään tullen. No mikään ei kestä ikuisesti, ei edes kukkulankuninkuus.

Terveisin Viiru - Kukkulan kuningas

Sukujuureni kaukana Pohjanmaalla

Sain äidiltäni viestin facebookissa, jossa hän ilmaisi huolensa minua kohtaan. Oli näemme lukenut seikkailuistani blogistani. Se on tämän virtuaalimaailman suurin ongelma, että kuka tahansa voi seurata ketä tahansa. Äitikin kyttää koko ajan. Ajattelinkin tällä kertaa kertoa sukujuuristani Pohjanmaalla. 

Äitini syntyi  Merikaarrossa, mikä on idyllinen pikkukylä kyrönjoen varrella Vähässäkyrössä, vain vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Vaasasta. No mainospuheet sikseen. Tällä tilalla olivat syntyneet, eläneet ja kuolleet monet minun esi-isistäni. Tehtävämme oli pitää rotat ja hiiret kurissa ja samalla viihdyttää tilan lapsia. 

Kaikki muuttui kuitenkin vuosi ennen äitini ja enoni syntymää. Maatilalle hankittiin valtava peto, jonka lempileikki oli ajaa kissoja takaa. Äitini ja hänen veljensä pelastuivat pieninä pentuina täpärästi tämän pedon kynsistä, kun he onnistuivat päästä karkuun roskiksen alle. Tulevaisuus näytti kuitenkin uhkaavalta kissoille tällä tilalla, ja jotain oli pian keksittävä. Onneksi vierailulle tuli tilan omistajan isosisko. Äitini ja enoni onnistuivat vetoamaan häneen söpöydellään ja avuttomuudellaan, ja hän pelasti heidät ja vei turvalliseen ja kissaystävälliseen taloon.

Enoni pienenä pentuna.

   Rakas äitini pentuna.

                                                          

Äitini ja enoni olivat erittäin pieniä tullessaan taloon, ehkä vain kuukauden vanhoja. Enoni oli niin pieni, ettei ollut edes varmaa selviäisikö hän hengissä ihmepelastumisestaan huolimatta. He olivat niin säikkyjä, että pysyivät vain piilossa muutaman päivän. Talossa asui Tapio, joka ei kauheasti kissanpennuista aluksi välittänyt. Ei siksi, ettei hän tykännyt kissoista, van hän halusi olla lojaali vanhalle kissalleen Killelle.  

Kummitätini Kille.

Kille ei voi sietää muita kissoja ja kaikkein eniten hän vihaa tyhmiä kissanpentuja. Aina kun äitini ja enoni vahingossa törmäsivät Killeen hän sanoi: "Jos ette opi paikkaanne, syön teidät aamupalaksi." He oppivat kunnioittamaan vanhaa Killeä ja vielä tänä päivänäkin he väistävät ja tottelevat häntä, ja Kille edelleenkin vihaa heitä. 

Helpottuneet kaksoset.

Vähitellen Tapiokin tottui kissanpentuihin, ja he tottuivat Tapioon. Etenkin enoni samastui Tapioon ja alkoi maata Tapion vieressä ja lopulta hänen päällään. Siitä hän sai nimensäkin Homo, joka myöhemmin muuntui korrektimpaan muotoon Pomo. Äitini taas sai nimen Söpö, kun hän on vaan niin söpö, ja eihän se ole mikään ihme, sillä häneltähän minunkin söpöyteni on peräisin. 

  

Äitini ja enoni siis löysivät onnekseen itselleen uuden kodin, jossa asuvat edelleen yhdessä Tapion ja Killen kanssa. He tottuivat uuteen ympäristöönsä ja olivat kiitollisia pelastumisestaan, joka oli ratkaiseva hetki myös minunkin elämäni kannalta, sillä muutenhan minua ei olisi olemassa. Tästä on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla, jolloin päästään jo minunkin syntyhetkiini. 

Terveisin Viiru - Pohjanmaan paha poika

Lempipaikkani vol. 3.

Oikeastaan minua ei kauheasti huvittaisi kirjoitella, mutta pakko on kun tuli aiemmin luvattua. Olin ollut yksin KOKO päivän. Ei mitään tekemistä tai kunnollista ruokaa. Minut oli täysin hylätty oman onneni varaan ilman ulospääsymahdollisuutta. Illalla pääpalvelijani vihdoin vaivaantui ilmestyä minua palvelemaan. Ruokaa saatuani menin makaamaan hänen syliinsä ja olin, kostoksi heitteille jätöstä, siinä koko loppuillan. Eipäs päässyt enää karkaamaan mihinkään. Ihmisen syli on myös mukava ja lämmin paikka loikoilla.

Nyt vaan ollaan paikoillaan.

Niin niitä lempipaikkoja. En kehtaisi pistää näistä kaikista kuvaa, kun osa on vähän nolojakin,  mutta kun tuli luvattua. En oikein tiedä mitä ajattelin kun näitä paikkoja kokeilin. Elämänfilosofiaani kuitenkin kuuluu, että kaikkea tulee kokeilla rohkeasti löytääkseen sen mukavimman. Tässä ensimmäisessä makaan siskoni Täplän hiekka-astiassa. Yritin ehkä enemmänkin ärsyttää siskoani, kuin ottaa mukavat nokoset. Täplä kun ei suostu käymään asioillaan missään, missä minä käyn. Naiset ovat sellaisia hienohelmoja. Kuulemma pissani haisee pahalle, mutta minusta hän on vain turhantarkka.

Ehkei se kaikista siistein paikka.

Tässä taas tutkin ihmisten käymälää. En ole oikein varma miten se toimii, mutta olen yrittänyt ottaa selvää siitä. En ole vielä löytänyt hiekkaa sieltä, mutta sen sijaan siellä on vettä ja se on kamalan syvä, eikä siellä edes ole kalojakaan. Välillä se pitää pelottavaa meteliä. Jokin aika sitten ihmiset ostivat minulle tällaisen ihmeellisen istuimen. He kuvittelevat, että alkaisin myös itse käyttämään heidän pönttöään sen istuimen avulla. En oikein usko, sillä eihän siinä voi edes peittää jätöksiään. Ne vaan katoavat johonkin.

Ei niin mukava makuualusta mutta mielenkiintoinen.

Välillä tykkään ottaa rennosti, vaikka tässä tason päädyssä.  Näytän aika komialta siinä ja se on kätevästi keittiön suuaukolla, niin voin helposti tarkkailla sinne menijöitä, jos vaikka joku suostuisi antamaan jotain syötäväksi kelpaavaakin välillä.

Saisikos joskus jotain syötävää.

Loppuun laitan kolme kuvaa minusta ja siskostani. Ensimmäisessä tutkimme uutta ja ihmeellistä hyllyä, mikä ilmestyi seinälle. Huomasin että siinä on ihan mukavaa loikoilla, mutta siskoni ei ollut asiasta yhtä vakuuttunut. Olen ymmärtänyt, että naiset eivät osaa ottaa yhtä rennosti kuin me miehet.

Välillä on kivaa makailla siskoni Täplän päällä. En oikeastaan halunnut nukkua siskoni päällä, vaan enemmänkin saada hänet hereille ja leikkimään. Siskoni kuitenkin oli niin väsynyt, ettei taktiikkani oikein toiminut. Lopulta minuakin alkoi ramaista, ja nukuimme yhdessä pienet päikkärit.

Viimeisenä on ehkä kaikista parhain lempipaikkani, nimittäin nukkuminen siskoni vieressä sohvalla. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla sanoin, mutta lainatakseni Tommy Tabermannin sanoja päästään aika lähellä totuutta. Olen tietenkin muokannut sitä kissoille sopivammaksi, ja minusta se on paljon parempi näin.

Pieni laulu kissasta

Kissa tarvitsee kissaa
ollakseen kissa kissalle,
ollakseen itse kissa.
Lämpimin peitto on toisen turkki,
toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,

olemme kissoja, osa pitkää haavaa.
Kissa tarvitsee kissaa. 

Kissa ilman kissaa,
on vähemmän kissa kissalle,
vähemmän kuin kissa voi olla.
Kissa tarvitsee kissaa.

- Tommy Tabermann -

Terveisin Viiru - kissojen kissa

Lempipaikkani vol. 2.

Täällä taas! En ole ehtinytkään kirjoitella blogiini viime päivinä, sillä lempiäijäni Pekka tuli takaisin palvelemaan minua parin viikon loman jälkeen. Onneksi hän  toi myös mukanaan kannettavansa, joka on mitä mainioin nukkuma-alusta. Parasta siinä on sen surina ja lämpö, joten sen päälle tulee mennä vain sen ollessa päällä. Näppäimet toimivat myös samalla oivana akupunktiona. 

Harvinaista herkkua.

Ongelmana on vain se, että jostain syystä ihmiset ovat ärsyttävän tarkkoja näistä vehkeistään. Paras hetki päästä makaamaan tällaisen päälle on vain silloin, kun ihmiset jättävät ne vartioimatta. Tässä on kuva havainnollistamaan juuri sellaista hetkeä. En saanut kauaa kuitenkaan makailla, sillä Pekan mielestä on kivempaa katsella typerää näyttöä kuin minua, mutta kostoksi olin sentään onnistunut sotkemaan joitakin hänen juttujaan. 

"Kukkuluuruu. Täällä on Viiru!"

Myös kaikenlaiset kassit ovat hyviä, varsinkin sellaiset jotka rapisevat, ovat  sopivan kokoisia ja suojaisia. Tämä kylmäkassi on siis mitä mainioin. Siellä tuli otettua mukavat tirsat. Harmi kun jonkun piti minut herättää tätä kuvaa varten, mutta onneksi tuli hauska kuva.

Paremman puutteessa.

   

Tämä muovikassi olisi taas ollut parempi jos se olisi ollut tyhjä, mutta johtojen kanssa on aina hauskaa leikkiä ja pussin reunukseen oli mukaavaa nojailla. Kaikkea pitää siis uskaltaa kokeilla, että löytää mieleisensä.

Siskon kanssa kassissa.

Kuten kuvasta näkyy, olen siinä yhdessä siskoni Täplän kanssa. Lattialle ilmestyi jännä rapiseva kassi, ja kun se vielä kaiken lisäksi oli tyhjä, niin pitihän sinne heti kömpiä. Tällainen suojaisa paperikassi on hyvä, jos tulee yllättäen tarve piiloutua. Pitää vaan muistaa olla hiljaa paikallaan. Kassi oli kyllä aika ahdas kahdelle, mutta yhdessä on aina hauskempaa.

Kenenkäs pää sieltä pilkistää?

Jokin aika sitten oli jännää sukeltaa lahjapaperikasaan, mikä selvästi oli minua varten kasattu lattialle. Se oli mahtava kokemus, mutta harmikseni ihmiset veivät kasani pian pois. Olisin voinut olla siellä vaikka kuinka kauan. Toivottavasti pääsen nauttimaan vastaavasta hetkestä vielä uudestaankin.

Nyt alkoikin jo väsyttää, joten lopetan tältä erää tähän. Vielä on käymättä muutama lempipaikkani, joten jatkoa on luvassa. Muistakaa tulla katsomaan entistäkin jännempiä ja hauskempia paikkoja.

Terveisin Viiru - kassien ystävä.

Lempipaikkani vol 1.

View this page in English. Not perfect. 

Ajattelin kertoa teille kaikille uskollisille ihailijoilleni, mitkä ovat lempipaikkojani. Muut kissat taas voivat ottaa opikseen kokemuksistani. Tykkään kaikesta minkä sisälle voi mennä ja sitten sieltä kurkistella ja vaania, joten ensiki perehdytään erilaisiin laatikoihin.

Mahtuisko tästä...

Virhearvio, pakki päälle!

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että aina ei välttämättä mahdu joka aukosta sisään. Varsinkin kun me kissat kasvamme niin nopeasti pentuina, niin sitä aina välillä unohtaa kuinka iso kolli jo olen. Onneksi tässä ei käynyt hullummin, ja pääni saatiin irti.

Vaikka kuinka änkee niin ei silti mahdu.

Kaikenlaiset laatikot ovat aina hyviä ja kiinnostavia paikkoja. Joskus ne vaan ovat täynnä kaikkea turhaa roinaa, niin niihin on vaikeaa mahtua kunnolla.

Lämmittelyboksi. Hyvä pakkasella.

Tämä laatikko taas on liian iso. Se olikin tarkoitettu lähinnä väliaikaiseen lämmittelyyn ulkona, jos tuli vilu. Nyt se on vain enää kaukainen muisto hyvistä ajoista, kun pääsin pihalle leikkimään.

Ihan käypä lehtikori.

Tämä Ikeasta minulle ostettu lehtikori on ihan ok, jos pehmikkeenä on pari hesaria. Se vaan on niin kevyt, että kaatuu kyljelleen aina, kun sieltä hyppään pois. Onneksi sen aina joku nostaa takaisin pystyyn, että voin mennä uudestaankin sinne.                       

Pienenä poikana laatikossa.

Tässä kuvassa olen vasta kolme kuukautta, joten mahduin hyvin tähän laatikkoon. Nyt näyttäisin vaan isolta hylkeeltä jos yrittäisin änkeä tuohon laatikkoon. Se oli ihan jännä paikka ja alustakin oli mukavan pehmeä servettien ansiosta Oli ne hyviä aikoja, kun vielä mahtui  joka paikkaan. 

Olin komia jo pentuna.

Lisään loppuun vielä pari muutakin nostalgista kuvaa viime kesältä. Tässä olen vasta yhdeksän viikkoinen, joten mahduin mihin vaan jaksoin kömpiä.

Tätä kannattaa kokeilla sokerin kanssa.

Lasikulhot ovat aina olleet minun juttuni. Niissä on ihan leppoisaa ottaa pienet torkut, varsinkin jos voi samalla pitää tassua sokerikipossa. Suosittelen kaikille, jotka niihin vielä mahtuvat

Seuraavassa osassa paljastan lisää lempipaikkojani, joten muistakaa tulla katsomaan nekin. Luvassa on aika jänniä ja hauskoja paikkoja. 

Terveisin Viiru - laatikkojen ystävä. 

Voihan kissanpäivät!

Tutustuttuani netin ihmeelliseen maailmaan olen löytänyt kaikenlaista kiinnostavaa ja outoa juttua. Tänään törmäsin kyllä erittäin mukavaan tarinaan eräästä kissamiehestä, joka on päättänyt perustaa kissoille oman valtakunnan. Siellä meitä kisoja palvotaan niin kuin Egyptissä muinoin. Siellä kissat saavat vapaasti vaeltaa tilalla ja nukkua omassa talossa. Voi juku! Pitää heti katsoa sieltä google earthista, missä tämä Jacksonville oikein sijaitsee. Kunhan vain pääsen karkuun lähden heti suunnistamaan sinne päin. Onkohan sinne pitkä matka?

Ainakaan en jäisi enää ikinä yksin, sillä siellä on yli 300 muuta kissaa. Olisi ainakin mistä valita misuja. Miau! Minua tympii tämä ainainen sisäkissana olo. Minun kaikki hienot kykyni menevät täällä sisällä loikoillessa hukkaan. Siellä ainakin saisin tehdä mitä haluan. Toivottavasti sinne ei päästetä yhtään koiraa sotkemaan kissojen rauhaa. Toivottavasti siellä myös palvelu pelaa paremmin. Jos minusta tulisi sen paikan kuningas, saisin varmasti luksushoitoa ja 300 alamaista. Kuulostaa hyvältä, sinne siis.

Terveisin kissojen valtakunnan tuleva kuningas Viiru I

All By Myself...

Tässä on naamani.

When I was young
I never needed anyone
And making love was just for fun
Those days are gone
 
All by myself
Don't wanna be
All by myself
Anymore...

Täplä lähti tunti sitten. Seuranani on enää Celine Dion. Sitä ei tiedä toisen arvoa ennen kuin sen menettää. Nyt minulla vasta onkin tylsää. Aloitin jo mielenosoituksen tiputtamalla kehyksen pianon päältä. Ei se mennyt edes rikki. Huomenna, kun pääpalvelijani lähtee asioilleen, voin todella näyttää kykyni tiputtelussa. Tähän astiset parhaat saavutukseni ovat olleet muutama kukkaruukku (ne olivat kuulemma uusia, mutta minusta ne olivat parempia rikkinäisinä) ja seinäkello. Kellossa minua härnäsi sekunttiviisari. Se vain liikkui ja liikkui ja halusin saada sen kiinni. En meinannut millään keksiä, miten siinä onnistuisin, kunnes päätin hypätä vastapäiseltä tasolta kohti kelloa ja sain sen vihdoin pudotettua. Sen jälkeen siinä ei enää liikkunut mikään. En ymmärrä, miksi ihmiset ostavat minulle noin heikkolaatuista roinaa. Nyt seinällä on uusi tylsempi kello, missä ei ole sekunttiviisaria.

Luulen että moni haluaisi tietää, mitä kissat tekevät kun jäävät yksin. Viimeksi, kun olin yksin kotona yön yli, keksin kaikenlaista mielenkiintoista puuhaa. Löysin hauskan lankakerän, jonka purkamisessa minulla vierähti tovi. Ensin kierrätin sen nojatuolin ympäri pari kertaa ja sitten käytävää pitkin toiseen huoneeseen. En saanut lankakerää purettua kokonaan, kun huomasin jotain kiinnostavampaa. Siinä hassussa isossa kasvissa roikkui kaikkea jännää ja kiiltävää. Sain revittyä siitä irti kaikenlaisia killuttimia ja suurimpana saaliina pitkän rapisevan köynnöksen. Sen kanssa oli hauska leikkiä, kun se liukui parketilla mukavasti. Tuskin edes huomasin, että minut oli jätetty yksin, kunnes ruoka loppui. Onneksi ihmiset tulivatkin silloin jo takaisin, mutta valitin silti kovaan ääneen hitaasta ja huonosta palvelusta. Heillä oli taas jotain sanomista leikeistäni. Varmasti kehuivat sitä, kuinka innovatiivinen olin ollut leikkimisen suhteen. Olin itsekin melko ylpeä saavutuksistani.

Taas on yksi päivä vankeutta takana ja ties kuinka monta vielä edessä. En ole kuitenkaan vielä luovuttanut, vaikka nyt on pieni masis, kun Täplä lähti takaisin Helsinkiin. Onkohan hänellä yhtä kurjaa... All by myself...

Terveisin yksinäinen mutta edelleen optimistinen Viiru

P.S. Loin itselleni profiilin sinne facebookiin. Saan sitä kautta edes jotain kontaktia ulkomaailmaan, vaikka se onkin vain kyberavaruudessa. Ihmiset ovat outoja. He voisivat mennä minne haluavat, mutta viettävät aikansa kuitenkin vain internetissä. Minun pitäisi varmaan tutustua paremmin tähän nettiin, jos sattuisi löytymään jotain  kissoillekin tarkoitettuja sivustoja, kuten esimerkiksi miten päästä eroon karvapalloista tai kuinka saalistaa hiiriä eettisesti.

Minut voi lisätä kaveriksi täältä.

Yöleikit

Siskoni Täplä on ollut minulla vieraana nyt muutaman päivän. Se on kivaa, sillä yksin on tylsää. Hänkään ei pääse enää pihalle. Ihmiset ovat päättäneet rangaista meitä kollektiivisesti. Se sopii minulle, mutta siskoni on näreissään. Hän kun kuvitteli pääsevänsä ulos kiipeilemään puihin pitkän tauon jälkeen. Täplä asustaa tällä hetkellä Helsingissä, jossa kissat pääsevät ulos vain valjaissa. Täplä on kertonut, ettei se ole niin kamalaa kuin silloin, kun pakotetaan jonnekin minne ei halua. Toivottavasti en joudu vastaavaan tilanteeseen. Joudun jo pitämään typeräää kulkusta yötä päivää kaulassani. Sen kanssa väijyminen on melkein mahdotonta. En ole vielä onnistunut saamaan sitä pois.

Kostona olemme päättäneet leikkiä äänekkäästi joka yö, kun ihmiset yrittävät nukkua. Tänään aloitimme leikkimme yhden jälkeen. Onnistuimme kaatamaan tyhjiä muovipulloja sisältäneen kassin. Siitä tuli kunnon meteli. Jaksoimme kuitenkin leikkiä vain reilun tunnin. Parasta leikissä on painiminen. Olen siskoani hieman kookkaampi, niin minulla on siinä etulyöntiasema. Siskollani on kuitenkin terävät hampaat ja kynnet. Välillä joudun anelemaan armoa, että hän päästäisi irti. Sisko haukkuukin minua mammanpojaksi. Hän ei vaan ymmärrä kuinka paljon hänen puraisunsa sattuvat.

Lisään kuvan, josta näkee kuinka tosissamme painimme. Silti se on kuitenkin vain leikkiä meille. Toivottavasti Täplä ei enää lähde mihinkään. Yksin oleminen on niin tylsää. Varsinkin kun minulta on piilotettu kaikki hauskat lelut, kuten kukkaruukut ja lankakerät. Se hassu iso kasvi, mitä kasvaa ulkonakin, laitettiin pois. Siinä oli kaikennäköisiä hauskoja killuttimia, joita oli kiva tökkiä ja repiä.

Painileikki Täplän kanssa.

Nyt taidan hieman levätä, että jaksaisin aamulla luikata vanginvartijani jalkojen välistä ulos. Se on tarkkaa ja ovelaa puuhaa. Tänään melkein onnistuin, mutta luulen tilaisuuteni koittavan ennen pitkään. Ei saa vaan luovuttaa. Ehkä nyt, kun meitä on kaksi, pystymme paremmin harhauttamaan ihmisiä.

Terveisin Viiru ja Täplä

Tervetuloa blogiini!

View this page in english. Not perfect. 

Olen päättänyt ryhtyä pitämään blogia olosuhteiden muutoksen takia. Minua on pidetty vankina sisällä jo viimeiset viisi päivää. Tämä on luultavasti ainoa mahdollisuus minun saada edes jonkinlainen yhteys ulkomaailmaan. En tiedä mitä olen tehnyt väärin, että minua näin rangaistaan. Olen ihan kiltti kissa. En ole vielä edes tappanut yhtään hiirtä. Ainoa asia mitä tulee mieleen oli pikku retkeni jonka tein ennen vangitsemistani. Se oli hauska ja mielenkiintoinen seikkailu. En ollut pariin viikkoon nähnyt sisartani, joka on minulle erittäin läheinen, joten päätin lähteä pienelle tutkimusmatkalle, jos vaikka löytäisin hänet.

Ensimmäinen yö sujui ihan mukavasti, vaikka olikin vähän kylmää. Seuraavana päivänä edistyin ihan mukavasti, mutta outo pariskunta jolta olin käynyt pyytämässä ruokaa vangitsivat minut vastoin tahtoani. He veivät minut johonkin outoon paikkaan, mikä haisi jollekin saastaiselle eläimelle. Näinkin pihalla joitain isoja karvaisia rumia ja äänekkäitä eläimiä, joista luulen hajun lähteneen. Oudossa paikassa minut laitettiin johonkin pieneen ja epämukavaan häkkiin. Tilanne näytti aika uhkaavalta. Olin kuitenkin seikkailusta niin väsynyt, että nukuin hyvät yöunet.

Seuraavana päivänä pääpalvelijani tuli minua noutamaan. Olin helpottunut hänet nähdessäni, mutta hän vaikutti vähän ärtyneeltä. Emme ehkä olleet samaa mieltä seikkailuni tarpeellisuudesta. Kuulin hänen myös mainitsevan, että hotelliyöni tuli kalliiksi. Ihmettelen jos se jotain maksoi, sillä palvelun taso oli minusta aika heikko puhumattakaan äänekkäistä otuksista. Kuitenkaan en ole päässyt pihalle kertaakaan sen jälkeen kun palasimme kotiin. Olen yrittänyt keksiä keinon miten pääsisin pihalle mutta vielä en ole siinä onnistunut. Ainoaksi ratkaisuksi jäänee siis vartijani hurmaaminen kiltillä käytöksellä. Se ei tule olemaan helppoa mutta yritän parhaani. 

Kyllä se ovi joskus aukeaa!

Vanginvartijani ovat ihan mukavia mutta olosuhteissa olisi parantamisen varaa. Ruoka on välillä syömäkelvotonta, meinasivat pari päivää sitten antaa minulle purkkiruokaa - PURKKIRUOKAA! Syön vain yksittäispakattuja ruokia, joissa maku säilyy tuoreempana. Tänään sain sentään muikkuja.

Jatkan päivityksiä myöhemmin vangin elämästäni.

Terveisin Viiru