Sain äidiltäni viestin facebookissa, jossa hän ilmaisi huolensa minua kohtaan. Oli näemme lukenut seikkailuistani blogistani. Se on tämän virtuaalimaailman suurin ongelma, että kuka tahansa voi seurata ketä tahansa. Äitikin kyttää koko ajan. Ajattelinkin tällä kertaa kertoa sukujuuristani Pohjanmaalla.
Äitini syntyi Merikaarrossa, mikä on idyllinen pikkukylä kyrönjoen varrella Vähässäkyrössä, vain vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Vaasasta. No mainospuheet sikseen. Tällä tilalla olivat syntyneet, eläneet ja kuolleet monet minun esi-isistäni. Tehtävämme oli pitää rotat ja hiiret kurissa ja samalla viihdyttää tilan lapsia.
Kaikki muuttui kuitenkin vuosi ennen äitini ja enoni syntymää. Maatilalle hankittiin valtava peto, jonka lempileikki oli ajaa kissoja takaa. Äitini ja hänen veljensä pelastuivat pieninä pentuina täpärästi tämän pedon kynsistä, kun he onnistuivat päästä karkuun roskiksen alle. Tulevaisuus näytti kuitenkin uhkaavalta kissoille tällä tilalla, ja jotain oli pian keksittävä. Onneksi vierailulle tuli tilan omistajan isosisko. Äitini ja enoni onnistuivat vetoamaan häneen söpöydellään ja avuttomuudellaan, ja hän pelasti heidät ja vei turvalliseen ja kissaystävälliseen taloon.
 |
| Enoni pienenä pentuna. |
 |
| Rakas äitini pentuna. |
Äitini ja enoni olivat erittäin pieniä tullessaan taloon, ehkä vain kuukauden vanhoja. Enoni oli niin pieni, ettei ollut edes varmaa selviäisikö hän hengissä ihmepelastumisestaan huolimatta. He olivat niin säikkyjä, että pysyivät vain piilossa muutaman päivän. Talossa asui Tapio, joka ei kauheasti kissanpennuista aluksi välittänyt. Ei siksi, ettei hän tykännyt kissoista, van hän halusi olla lojaali vanhalle kissalleen Killelle.
 |
| Kummitätini Kille. |
Kille ei voi sietää muita kissoja ja kaikkein eniten hän vihaa tyhmiä kissanpentuja. Aina kun äitini ja enoni vahingossa törmäsivät Killeen hän sanoi: "Jos ette opi paikkaanne, syön teidät aamupalaksi." He oppivat kunnioittamaan vanhaa Killeä ja vielä tänä päivänäkin he väistävät ja tottelevat häntä, ja Kille edelleenkin vihaa heitä.
 |
| Helpottuneet kaksoset. |
Vähitellen Tapiokin tottui kissanpentuihin, ja he tottuivat Tapioon. Etenkin enoni samastui Tapioon ja alkoi maata Tapion vieressä ja lopulta hänen päällään. Siitä hän sai nimensäkin Homo, joka myöhemmin muuntui korrektimpaan muotoon Pomo. Äitini taas sai nimen Söpö, kun hän on vaan niin söpö, ja eihän se ole mikään ihme, sillä häneltähän minunkin söpöyteni on peräisin.
Äitini ja enoni siis löysivät onnekseen itselleen uuden kodin, jossa asuvat edelleen yhdessä Tapion ja Killen kanssa. He tottuivat uuteen ympäristöönsä ja olivat kiitollisia pelastumisestaan, joka oli ratkaiseva hetki myös minunkin elämäni kannalta, sillä muutenhan minua ei olisi olemassa. Tästä on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla, jolloin päästään jo minunkin syntyhetkiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti