Lintujen elämää

Olen viime aikoina tutkinut paljon lintuja ja heidän omituisia elämäntapojaan. Olen myös huomannut, että on olemassa erilaisia lintuja: suuria ja pieniä, lentokyvyttömiä ja lentokykyisiä. Juhannusretkilläni törmäsin muutamaan outoon lintuun, joita en ollut ennen nähnyt. Olen myös lukenut jostain, että keväällä useimmat linnut saavat poikasensa, joita sitten kasvattavat alkukesään asti. Kaiken lisäksi molemmat vanhemmat osallistuvat poikasten kasvatukseen yhtä paljon. 

Joutsenet pariutuvat eliniäksi.

Ei me kissat vaan tehdä niin. Me kollit annetaan ihan rauhassa naisten hoitaa ne hommat. Jää enemmän aikaa makoiluun ja seikkailuihin. Olen ymmärtänyt, että näin on aika monen muunkin nisäkkään kohdalla. Onhan se ihan ymmärrettävää, kun ei meillä miehillä ole nisiä millä ruokkia pentuja. Minulla ei ole vielä yhtään pentua, mutta se ei johdu ainakaan yrittämisen puutteesta. Jotakin on siis pielessä, mutta en vielä tiedä mitä.

Tuusulanjärven naurulokki yhdyskunta.

Seikkailuretkelläni Järvenpään rantapuistossa törmäsin outoon ilmiöön. Järven rannalle oli kerääntynyt valtava määrä valkoisia ja kovaäänisiä lintuja. Aluksi luulin, että ne linnut nauroivat minulle, kun en osaa lentää. Myöhemmin tajusin, että ne olivat naurulokkeja, jotka nauravat koko ajan muuten vaan. Niillä taitaa olla aika hauskaa keskenään. 

Nauravat lokit.

Naurulokki istuu ja katselee.

Kuulin, että naurulokkien pesimäalue oli ennen paljon isompi, mutta kun ihmisten piti saada ostoskeskuksensa joutuivat lokit väistymään kaupan tieltä lähemmäs rantaan. Huomasin kuitenkin, että lokit tykkäävät edelleen pyöriä vanhoilla kulmillaan. Ollessani rannalla  yllättäen valtava määrä lokkeja lensi kaupan katolta ylitseni kohti järveä. Mihinköhän lokit käyttävät kaupan kattoa. Jonkinlainen tapaamispaikka se on, tai ehkä lokitkin tykkäävät jättää jätöksiään yhtä tarkasti rajattuihin paikkoihin kuin me kissat. 

Lintujen tapaamispaikka.

Lokkien pesimispaikan vieressä oli parvi oudon näköisiä lintuja. Niillä oli pitkät ja littanat nokat ja oudon leveät jalat kuin räpylät. Nämä taisivat olla niitä pullasorsia. Isoin lintu vahti tarkkaavaisesti pienempiä lintuja, jotka pysyttelivät yhdessä kasassa. Muuten olisi ehkä pieni sorsapaisti maistunutkin juhannuksen kunniaksi.  

Muutama poikanen uskalsi jo mennä uimaan yksinään. Yksi poikanen jopa sukelteli innoissaan. En tiennytkään, että linnut harrastavat sukeltamista. Ei oo meidän kissojen juttu.

"Tulkaa mennään uimaan!"

Netistä on voinut keväästä asti tarkastella, miten kolme kotkanpoikasta on kasvanut täysikasvuiseksi kuoriuduttuaan huhtikuun alussa. Itsekin olen hurahtanut kotkiin 100 miljoonaan muun katsojan tavoin ja olen vähän väliä käynyt katsomassa, mitä niille kuuluu. Aluksi kotkat olivat niin pieniä ja avuttoman näköisiä. Vanhemmat joutuivat ruokkimaan poikasia työntämällä ruokaa heidän nokkiinsa. Kotkat kuitenkin kasvoivat nopeasti ja untuvat vaihtuivat höyhenpeitteeseen ja sulkiin. 

Kotkat ovat jo kasvaneet isoiksi.

Nyt kotkat ovat jo melkein täysikasvuisia ja lentokykyisiä. Ainoa asia, mikä erottaa poikaset vanhemmistaan on päiden tummat höyhenet. Aikuisilla kotkilla on valkoiset päät. Kotkat lähtevät pysyvästi pois kotipuustaan lähipäivinä etsimään omaa reviiriään. Ensi vuonna kaikki alkaa taas alusta, jolloin on uusien poikasten vuoro valloittaa maailma. Mitenköhän se kotkapari jaksaa aina aloittaa alusta. Kai se on niiden tehtävä. 

Viime kevään nähtävyys: Forumin cityhuuhkajan poikanen.

Maailma on siis täynnä mitä erilaisempia lintuja. En kyllä vieläkään ymmärrä sitä muna juttua, että miten sellaisesta pienestä ja kovasta pallosta voi kasvaa elävä lintu. No jokainen tyylillään. Voisihan se olla kivaa olla lintu, niin pystyisi lentämään pitkin linnunteitä ja näkemään tämän oudon maailman vähän eri pespektiivistä. Seikkailutkin olisivat vähän laajempia, mutta on hauskaa myös olla kissa. Sillä me kissat pystymme myös vaikka mihin, vaikka nappaamaan linnun. Minähän en kyllä nappaile mitään lintuja, katselen vaan. Tehkää tekin niin.

Lentämisen riemua.

Terveisin Viiru - lintujen ystävä