maanantai 30. tammikuuta 2012

Heijastus toisesta ulottuvuudesta

View this page in English. Not perfect but nothing is. 

Pari päivää sitten törmäsin todella ilkeään mutta komeaan kolliin. Hän nimitteli minua kaikilla kissoja halventavilla nimityksillä, kuten kotikissa, ihmisrakas ja muilla mitä en tässä kehtaa edes luetella. Yritin haastaa häntä tappeluun, mutta kolli oli niin munaton että jänisti. Siitä lähtien olen yrittänyt löytää tuota jänishousua, että voisin antaa hänelle kunnolla tassusta. Se olikin kunnon haaste, sillä en millään meinannut löytää häntä, vaikka kuinka etsin ja etsin. Yötä päivää ajattelin vain tuota arkkivihollistani ja hänen kohtaamistaan silmästä silmään, mies miestä vastaan. Päätin silloin, että tulen vielä löytämään hänet. Hän saa vielä katua sitä, että ärsytti minua. 

Löydän sinut vielä, my nemesis...
Onnekseni sisukkuuteni palkittiin vihdoin tänään. Olin rauhassa katselemassa kaloja akvaariossa. Kello 19.30 akvaarion valo sammui odotetusti, ja silloin näin hänet. Viholliseni ilmestyi kuin tyhjästä silmieni eteen typerä virne naamallaan. Haastoin hänet siltä istumalta oitis kaksintaisteluun. Jokin meni kuitenkin mönkään ja kadotin taas viholliseni ennen kuin sain edes kynteni esille. Hän vain haihtui yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Pitihän se arvata, kun miettii millainen jänishousu hän on. Olisin niin halunnut kunnon tappelun, kissatappelun. 



Tässä video kohtaamisestamme. Huomaatte kuinka raukkamaisesti hän karkaa kynsistäni. Well until we meet again my nemesis.   (Klikkaa kuvaa.)

Olen yrittänyt pääni puhki miettiä minne arkkiviholliseni oikein katosi. Ehkä hän oli toisesta ulottuvuudesta täällä käymässä. Rinnakkainen ulottuvuus, jossa kaikki on päinvastoin kuin omassamme. Siellä minun näköiseni, mutta ei tietenkään yhtä komia, kolli on pahis, kun taas minä olen tämän ulottuvuuden sankari, oikea rauhanturvaaja. Parempi vain, jos se jänishousu loikki takaisin sinne mistä oli tullutkin. Täällä ei kaivata ilkimyksiä. Ketään ei saa kiusata. Siitähän se Pekka Haavistokin puhuu.

"Ei saa kiusata tai annan tassusta!"


Terveisin Viiru - Tämän ulottuvuuden rauhanturvaaja


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Presidentinvaalien kierrokset kovenevat

View this page in English. Not perfect but nothing is. 

Suomeen valitaan uusi presidentti 11 päivän päästä. Vastakkain ovat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. Olenkin nyt miettinyt viime päivät kumman ehdokkaan taakse asetun. Olen huomannut, että monilla tunnetuilla ja tärkeillä ihmisillä, kuten misseillä, urheilijoilla ja laulajilla, on tapana liittyä valitsemansa ehdokkaan tukijoukkooon. Minulta tietenkin odotetaan tätä vastausta yhtä lailla, vaikka olenkin kissa. Asemani eläinkunnassa ja myös ihmisten parissa on kuitenkin niin merkittävä, että uskon mielipiteelläni olevan merkitystä.

Olen tutustunut ehdokkaiden mielipiteisiin eläinten oikeuksista Animalian nettisivulla olevasta presidenttitentistä. Ehdokkaiden välillä ei ollut suurta eroa, muttaa pari asiaa kuitenkin korostui. Haavisto sanoo vastustavansa turkistarhausta ja on kasvissyöjä. Niinistö taas ei vastusta ja on lihansyöjä mutta syö onnelisen kanan munia. Itse vangittuna sisäkissana en myöskään kannata turkistarhausta. Sympatiani ovat vangittujen kettujen puolella, vaikkakin ne luonnossa varmaan metsästäisivät meitä kissoja.

Aluksi ihmettelin Haaviston kasvissyöntiä. Se on meille kissoille niin omituinen ja kaukainen asia. Emme elä pelkillä kasviksilla. Me olemme lihansyöjiä, me tarvitsemme lihaa elääksemme, mieluiten syömme vielä tuoretta lähiruokaa. Sitten pohdin asiaa toiselta näkökannalta, että jos kaikki ihmiset olisivat kasvissyöjiä, meille kissoille riittäisi enemmän lihaa. Joten kasvissyöntihän on ihan hyvä juttu, eikä siitä ole mitään haittaa ihmisille - päinvastoin.

Olen siis päätynyt kannattamaan Pekka Haavistoa seuraavaksi presidentiksi. Ratkaisuuni ei vaikuttanut pelkästään Pekan kasvissyönti vaan myös hänen sukupuolinen suuntautumisensa, sillä eno-iskäni Pomo-Homo kuuluu samaan vähemmistöön. Haluankin siis kunnioituksena enoani kohtaan tukea Haavistoa. 

Ensimmäisen mielipidemittauksen mukaan jopa 25% äänestäjistä ei tiedä tai ei kerro ketä äänestää. Tässä siis hauska mutta myös ajatuksia herättävä kuva kaikille teille epävarmoille äänestäjille. Ehkä saatatte löytää itsenne kuvasta.



Terveisin Viiru - Kokoaan suurempi kissa

Oletko jo nähnyt hauskan mutta opettavaisen videoni - Kuinka käyttää vessapaperia kuin kissa





lauantai 21. tammikuuta 2012

Pöö on paras ja Twitter!

Olen kuluneella viikolla tutustunut paremmin Twitterin saloihin, vaikka tweet-tilihän minulla on ollut jo melkein vuoden. Olenkin saanut jo monta karvaista, ja myös vähemmän karvaista, kaveria eri puolilta maapalloa. Olenkin samaa mieltä kuin presidenttiehdokas Pavvo Lipponen, että Twitter on paras. Se on helppo ja nopea tapa löytää samanhenkisiä kissoja ja miksei myös ihmisiäkin ja pysyä ajantasalla. 

Viime keskiviikkona osallistuin MTV3:n järjestämään vaalikeskusteluun Twitterin kautta. Olin jopa niin etevä, että kommenttini "Pöö on paras!" pääsi suoraan tv-lähetykseen. Siksi siis twitter on paras ja myöskin Pöö, eli siis Paavo Lipponen. 

Siinä se nyt on, Pöö on paras!
Kissoille ei ole vieläkään annettu äänioikeutta tässä maassa, vaikka tyhmillä ihmisilläkin on ollut äänioikeus ja yli 100 vuotta. Jos siis voisin äänestää, äänestäisin Paavo Lipposta. Pääsinhän televisioonkin Pöön takia, mikä olisikaan parempi syy kannattaa Lipposta. 

Olen huomannut kuvista, että valitettavasti Lipposella on kyllä koira, mutta ainakin hän on eläinrakas ja onhan hän Tarjan kaveri, jolla on kissa. Olis se kyllä hienoa olla Mäntyniemen valtias. Terveisiä vaan Rontille, Mäntyniemen todelliselle valtiattarelle. Hyvin on 12 vuotta sujunut. Toivottavasti jaksat muuton aiheuttaman stressin, ja totut nopeasti eläkepäiviisi. Olet ne ansainnut.

Siis kaikki te, jotka voitte, äänestäkää huomenna siis vitosta.  Oikeasti on helpotus, ettei minun travitse lähteä huomenna äänestämään, sillä en haluaisi mennä ulos tässä säässä. Mutta te ihmiset lumesta viis ja lappuun viis. 

P.S. Älkää ainakaan äänestäkö Niinistöä, sillä haluan toisen vaalikierroksen, että pääsisin taas televisioon. Julkisuus on kuin huume, joten tahdon sitä lisää. Muistakaa, että Twitter on paras!

Tässä twitter-tilini teille kaikille lukijoilleni, joilla sellainen on. Liittykää siis mukaan kasvavaan joukkooni. Seuraan myös teitä takaisin :)


Terveisin Viiru - Tweettaja

Tunnelileikkejä kissojen tyyliin

View this page in English. Not perfect but nothing is.
 
No niin nyt se hetki on koittanut, jota te kaikki olette kieli pitkällä odottaneet. Nyt paljastan, mitä Täplä oli tehnyt sillä aikaa, kun nukuin riippumatossani, ja mitä tapahtui seuraavaksi. Olen tehnyt tilanteesta mahtavan videon, tai ainakin minä tykkään siitä. Täplän mielestä se on vähän liian pitkäveteinen, mutta hän tykkää siitä kuinka hän vaikuttaa paljon fiksummalta kuin minä. Siis vain videossa. Muutenhan minä olen paljon fiksumpi kuin Täplä. Osaanhan minä käydä jopa pöntöllä asioillani. Täplä pissaa välillä minne sattuu. Ei vaikuta fiksun käytökseltä. Hän taas väittää sen johtuvan minusta ja hajuistani. En usko, sillä kaikki tietävät minun olevan erittäin siisti kissa, kaikin puolin.  ;)



Kuva paljastaa jo jotakin mitä on odotettavissa, mutta video kertaa koko tarinan. Katso siis video!




Terveisin Viiru ja Täplä - Tunnelin valtiaat









LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...