Kesäkissan juhannus

Minulle on kerrottu, että tänään vietetään juhannusta Suomessa, keskikesän juhlaa. Perinteisesti siihen kuuluu yhdessäoloa, grillaamista, saunomista ja uimista. En harrasta mitään edellä mainituista, ei oo mun juttuja. Kaiken lisäksi minut on jätetty yksinään tänne tukikohtaani. Tai no on täällä joku palvelija huolehtimassa tarpeistani ja Täpläkin on seurana, mutta ei sillä sakilla oikein kunnon juhannusjuhlia saada aikaan.

"Mälsää! Mitä sitä tekis? Seikkailemaan..."

Joten miten kesäkissa voisi viettää juhannustaan kaupungissa yksinään. Lähdin siis tutkimaan kotikaupunkiani Järvenpäätä ja ottamaan selville, mitä kaikkea täällä voisi tehdä jussina. En ollutkaan ennen käynyt kaupungin keskustassa tai järven rannalla. Kaiken kaikkiaan kaupunki vaikutti aika autiolta ja rauhalliselta

Autio keskusta.

Kaupungin maamerkki kolmisointu seisoo tukevasti kolmella jalallaan.

Rantakin vaikutti alkuksi aika tyhjältä, mutta katsottuani tarkemmin huomasin rannalla olevan meneillään jonkinlainen herätyskokous. Ryhmä ihmisiä oli kasautuneena tiiviiseen ympyrään, jonka keskellä seisoi pieni poika. Joku iso mies puhui kovaan ääneen jotain omituista. 

"Isän, pojan ja pyhän hengen nimeen..."

Aluksi luulin, että ne isot ihmiset kiusaavat sitä pientä poikaa. Olin jo täydessä valmiudessa käyttääkseni supersankarin taitojani auttaakseni poikaa, mutta sitten tapahtuikin jotain yllättävää. Se poika lähti juoksemaan järveen vaatteet päällä ja pian muutkin juoksivat sinne. Kummallista sakkia. Miksi ihmeessä mennä vapaaehtoisesti märkään järveen ja vielä vaatteet päällä. Päästyäni kauemmas alkoi sieltä rannalta kuulua kamala mekkala kaiken huipuksi. Liittyyköhän tämä jotenkin siihen juhannus kostajaan, josta kaikki puhuu. Ei me kissat ikinä tehtäisi mitään noin hullua. Ei oo meidän juttu.

"Juostaan kilpaa järveen!"

Jatkoin siis edelleen tutkimusmatkaani turhautuneena. Löytyykö tästä kaupungista mitään järkevää tekemistä. Päätin lähteä järven toiselle puolelle. Matka vaan olikin pitempi kuin miltä aluksi näytti. Uimalla olisi tietenkin päässyt nopeammin, mutta me kissat emme sellaista harrasta edes juhannuksena.

Valkoinen kaupunki järven rannalla.

Järven toisella puolella, jota myös vanhankylänniemeksi kutsutaan, olikin vähän enemmän tutkimista mutta ei sen enempää tekemistä. Täälläkin oli ranta ja laituri. Laiturilla oli yksinäinen ihminen. Tämä oli sen verran fiksu, ettei hypännyt aallokkoon. Hyvä niin sillä en ollut hengenpelastus tuulella.

Rannan vieressä oli paljas kenttä, missä oli outoja keltaisia pömpelöitä. Ehkä ihmiset yrittävät pyydästää niillä jotain eläimiä syötäväksi, sillä eiväthän ne muuten mitään kiinni saakaan. Viikon päästä tällä nurmikolla on hieman enemmän meininkiä, kun Puistobluesin pääkonsertti räjähtää käyntiin. Sinne siis!

Tässä on Vanhankylänniemen karavaani alue, jonka tunnetuin asukas oli edesmennyt laulaja Laila Kinnunen. Tällä hetkellä karavaanialue on pienessä horroksessa juhannuksesta huolimatta. Matkailukeskus on lopettanut toimintansa. Uusia yrittäjiä etsitään, mutta bisneksen käynnistämisessä voi kulua vielä tovi. Muutama karavaanari oli silti tullut viettämään juhannustaan tyhjentyneelle karavaanialueelle.

Ennen terassi oli täynnä juhlijoita juhannuksena.

Matkailukeskus on saanut uuden ilmeen remontin jälkeen, mutta on silti tyhjillään.

Hiekkaranta on täälläkin, mutta lähes autio.

Loppuun vielä kuva Järvenpään puhutuimmasta rakennuksesta eli myllystä. Tämäkin tästä kohta puretaan pois uusien rakennusten tieltä.












Ei Järvenpäästä löytynyt kunnon juhannusjuhlia edes tällaiselle rennolle kollille kuin minä. Täytyy siis tyytyä Täplän seuraan ja kenties keksiä jotain jännää tekemistä kotona. Joskus on ehkä parasta jäädä sinne, missä on parhainta olla. Nyt vois ottaa pienet tirsat ennen kuin lähden pienelle yöttömän yön yöjuoksulle.


Terveisin Viiru - Hyvää juhannusta kaikille!

Vuosi kissanelämää

Anteeksi ettei minusta ole kuulunut pitkään aikaan, mutta olen juhlinut kauan odotettua syntymäpäivääni hartaasti ja pitkään. Olen tosiaankin nyt vuoden vanha. Synnyin pieneen pahvilaatikkoon kylpyhuoneen lattialle 6.6.2010. Kerronkin teille tarinan syntymästäni syntymäpäiväni kunniaksi. Se onkin aikamoinen tarina, eikä välttämättä sovi herkkänahkaisille. 

En muista itse juuri mitään syntymästäni, mutta rakkaat palvelijani ovat olleet niin fiksuja, että ovat ikuistaneet tämän ihmeellisen tapahtuman lukuisilla kuvilla, joista nyt tekin pääsette nauttimaan. Olen pyrkinyt karsimaan pois kaikki liian ällöttävät kuvat. Synnytys saattaa nimittäin olla suttuista puuhaa.

Äitimme Söpö oli nuori, kun synnyimme. Vasta noin yhdeksän kuukautta vanha. Hän oli siis teiniäiti, kuten te ihmiset sanotte. Johtuen nuoresta iästään äitimme ei heti ymmärtänyt mitä tulee tapahtumaan. Pääsiäisen aikoihin hän oli ollut niin sekavassa tilassa, ettei jälkeenpäin enää muistanut mitä oli tullut tehtyä. Jotakin oli kuitenkin tapahtunut, sillä hänen mahansa alkoi kasvaa ja muutenkin tuntui oudolta. 

Talossa ei ollut ketään, jolta olisi voinut kysyä neuvoa muuta kuin Kille. Killekin oli aikanaan saanut kolme pentua vuonna 1995. Kille ei kuitenkaan halunnut paljastaa sitä tahraa menneisyydestään Söpölle, vaan käski tämän painua maan alle, silä niin suuri häpeä hänen vahinkonsa oli Killen hallitsemalle valtakunnalle. Kille pakotti Söpön väistämään tätä kaikkialla missä kulki. Kerran Söpö tosin sattui vahingossa tulemaan portaita sisään samaan aikaan, kun Kille oli tulossa ulos. Kille ei kauaa miettinyt, vaan työnsi vahvalla tasullaan Söpön tieltään pois. Söpö taisi oppia kerrasta väistämisvelvollisuutensa tiputtuaan pusikkoon.

Päivä päivältä Söpön olo kävi tukalammaksi ja samalla kasvoi hänen huolensa tulevaisuudesta. Kokemattomana ei hän tiennyt mitä tehdä tai minne mennä. Peloissaan hän kömpi piiloon sängyn alle, jossa toivoi kaiken muuttuvan paremmaksi. Hyvät palvelijamme kuitenkin huomasivat, että jokin oli hätänä ja päättivät laittaa Söpön pahvilaatikkoon kylpyhuoneen lattialle. Söpö rauhoittui vähittellen, mutta samalla kaipasi epätoivoisesti ihmisten huomiota ja läheisyyttä. Yleensä äitimme on aika ujo, eikä turhaan kinua huomiota. Oli siis tosi kyseessä. Söpö ei tainnutkaan aavistaa vielä silloin, mikä vastuu häntä kohta odottaisi.

Parin tunnin laatikossa pyörimisen jälkeen, jotain alkoi vihdoin tapahtua, nimittäin minä tulin tähän maailmaan. Olen siis esikoinen. Heti minun jälkeeni syntyi rakas siskoni Täplä. 

Meillä synkkasi heti Täplän kanssa.

Oletettiin ettei enempää tulisi, sillä yleensä ensimmäisellä kerralla syntyy vain pari pentua. Saimme ollakin Täplän kanssa melko pitkään kaksosina ja jakaa äitimme tarjoaman herkkupöydän vain kaksistaan. Kuitenkin vajaan tunnin päästä syntyi vielä kolmaskin pentu. Silloin oli kuitenkin sellainen tunnelma, että kolme saa luvan riittää. 

Tässä on ensimmäinen kuva Täplästä. Ihan on näköinen.

Huh huh! Toivottavasti on  jo ohi...

Ei! Nysse tuloo!

Oli jo lähemmäs keskiyö ja muiden palvelijoiden piti lähteä takaisin kotiinsa kauas etelään. Myöhemmin tuli kuitenkin viesti, että neljäskin pentu on syntynyt. Se oli jo jotakin vallan ihmeellistä. Kun vartin päästä tuli ilmi, että vielä viideskin on putkahtanut maailmaan, oli se jo aivan liikaa kaikille ja etenkin nuorelle äidillemme Söpölle. Pelättiin, että miten tästä pentulaumasta selvitään. Viisi pentua! VIISI! Äitimme Söpö suoriutui kovasta urakastaan viiden pennun äitinä kuitenkin ikäänsä nähden kunnialla. Tulihan meistä kaikista terveitä ja komeita kissoja, enkä puhu pelkästään itsestäni. 

Ensimmäiset viikot olimme onnellinen suurperhe. Nukuimme pahvilaatikossa yhdessä äitimme kanssa. Äitimme Söpö ei jättänyt meitä kertaakaan yksin. Olimme täysin tietämättömiä siitä, mitä meidän pesämme ulkopuolella tapahtui. Nautimme kollektiivisesta euforian tunteesta, jota toisen läheisyys saa aikaan. Jossain vaiheessa pahvilaatikko alkoi käydä meille pieneksi, joten äitimme Söpö neuvokkaana nuorena naisena siirsi meidät yksitellen viereisen huoneen kaappiin. Sen lattialla makasimme seuraavan viikon. Muistan siitä vain sen, että kaapin lattia oli aika kova ja kylmä verrattuna siihen mukavaan pehmustettuun pahvilaatikkoon ja lämpimään kylpyhuoneeseen. Äitimme kuitenkin koki sen olevan turvallisempi ja parempi paikka. Eikä äitille voi väittää vastaan.

Tässä kuvassa makaan äitini päällä tuolla ylhäällä.

Pian meidän silmämme avautuivat ja näimme ympärillä olevan maailman eli sen kaapin ensimmäistä kertaa. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Samaan aikaan opettelimme kävelemään, ja äidillämme oli kova työ saada pidettyä meidät kaikki aisoissa. Entä miten Kille ja Pomo-eno reagoivat uusiin perheenjäseniin. Se onkin jo sitten aivan toinen tarina.

Terveisin Viiru - Yksivuotias mutta kävelee kuin mies

Euroviisujen taikaa

Euroviisujen finaali on alkanut. On nähty kaikenlaisia esityksiä. Suomi aloitti ensimmäisenä maailmanparannus kappalellaan. Paradise Oskar palkittiin parhaasta esityksestä tiedotusvälineiden toimesta ennen finaalia. Lupaako se hyvää menestystä myös itse finaalissa. Se nähdään tänään keskiyön jälkeen.

Euroviisut ovat muuttuneet paljon sitten vuodesta 1956. Uusia maita on tullut niin paljon lisää viime vuosina, että kilpailu on jaettu kolmeen eri kilpailupäivään, kahteen semifinaaliin ja itse finaaliin. Tänä vuonna Italia palaa Euroviisuihin 13 vuoden tauon jälkeen. Italia kuulemma veti herneen nenään itäisten maiden rynnistettyä mukaan kisaan. Viime vuosina onkin nähty hieman rohkeampia asuja ja lavaesiintymisiä kappaleista puhumattakaan. Euroviisuissa kaikki kuitenkin on sallittua ja rajat on luotu rikottaviksi niin perinteissä kuin maidenkin välillä. Kisojen taustalla on pyrkimys yhdistää kisojen edustajamaita ja esitellä erilaisia Euroopan kulttuureita.

Euroviisut on siis suositumpi kuin koskaan ennen. 100 miljoonaa silmäparia katselee kilpailua ympäri Eurooppaa ja myös sen ulkopuolelta. Ilma sähköistyy niin esiintymisareenalla kuin puhelinverkoissa, joissa tänä yönä lentelevät miljoonat tekstiviestit ympäri Eurooppaa, mutta sitä omaa maata ei saa äänestää. Onneksi on aina naapureita, joita voi äänestää.

Tämän vuoden isäntämaa Saksa on päättänyt luottaa viime vuoden voittajaansa Lenaan. Saksa järjesti oudon karsinnan, missä Lena yksinään esitti kaikki 12 kappalettansa uudelta albumiltaan, josta katsojat sitten saivat äänestämällä valita mieleisensä. Tämän vuotisen kilpailukappaleen nimi on Taken by a Stranger. Se ei ole yhtä pirteä ja viaton kuin viime vuotinen, mutta muuten kappaleena ihan oivaltava. Lenan lavapersoona on vain muuttunut kertaheitolla ujosta koulutytöstä tummsilmäiseksi kiemurtelevaksi vampiksi. Esitystä katsoessa tuli ikävä sitä vuoden takaista kirkassilmäistä söpösti hymyilevää tyttöä, joka vaikutti olevan pihalla kuin lumiukko. Saa nähdä millaisen sijoituksen tällä kertaa Lena saa. Ainakin kisoissa saa paljon ilmaista mainosaikaa uudelle albumille, jos ei voittoa tule uudestaan.

Viime vuosina Euroviisujen voiton on vienyt suurelle yleisölle tuntematon nuori laulaja. Kaikki muistavat parin vuoden takaisen Norjan voittajan Alexanderin Rybakin ja Lenakin oli voittaessaan vain 18-vuotias. Toivottavasti tämä kaava toistuu tänäänkin ja Suomen Paradise Oskar eli Axel Ehnström tuo voiton meille Suomeen. No vain äänestämällä voit vaikuttaa, joten kaikki te ulkomailla olevat äänestäkää numeroa yksi eli Suomen edustajaa.

Terveisin Viiru - Viisudiggari

Kissanelämää pakolaisena Ruotsissa

"Voi hitsin vitsi!"

Olette varmasti ihmetelleet missä olen ollut viime päivät, no kerron siitä pian. Vaalit menivät niin kuin menivät. Pekkakin hylkäsi minut ja lähti takaisin Vaasaan. Minusta tuntui, ettei minulla ole enää mahdollisuutta elää vapaasti täällä Suomessa, joten olen ollut karkumatkalla. Lähdin pari viikkoa sitten Ruotsiin. Lähto oli melko nopea, joten en ehtinyt edes hyvästellä teitä rakkaita lukijoitani. Elämä täällä Ruotsissa on makoisaa ja meitä kissoja rakastetaan. Minusta on tehty jopa oma satuhahmo. On mukavaa, kun vihdoinkin saan ansaitsemaani arvostusta. 

Ruotsissa minut tunnetaan nimellä Findus.

Kuten jo aiemmin olen tuonut esille, me kissat olemme maahanmuuttajia. Esi-isäni lähtivät maailmanvalloitusretkilleen aikoinaan muinaisesta Egyptistä. Sieltä me kissat tulimme laivojen mukana tai maitse Eurooppaan ja aina tänne kylmään pohjolaan asti, jota Suomeksi kutsutaan. Minne vain tassuilla astuimme, löysimme helposti paikkamme ja kotiutumisprosessi oli nopea. Meitä parempia siirtolaisia ovat vain  ihminen ja rotta.

Ruotissa kissatkin ovat isompia.

Olemme siis integroituneet tähän Eurooppalaiseen ja Suomalaiseen kulttuuriin melko jouhevasti. Suurempia ongelmia ei ole ollut. Paitsi tietenkin alkuksi meidän kohtelu oli aika tylyä verrattuna siihen palvontaan, johon olimme tottuneet kotonamme Egyptissä. Ymmärsimme kuitenkin sen, että Eurooppalaiset olivat vielä silloin melko barbaarisia. Uskonkin, että sivistyksen tason nousu täällä Euroopassa on osittain meidän kissojen ansiota. Me maahanmuuttajina toimme jotain uutta tähän kansakuntaan ja istutimme sivistyksen siemenen, jollaiseen olimme tottuneet kotonamme Egyptissä.

Miksi sitten lähdin karkumatkalle? Syyt lähtööni olivat selkeät. Kun meille kissoille ei vieläkään ole annettu äänestyoikeutta, niin vaaleissa voitti jälleen kerran tyhmyys. Tällä kertaa poliittiselle tähtikartalle ryntäsi perussuomalaiset. Perussuomalaisten suosion nousu lupasi heille mahdollisuutta päästä hallitukseen ja sitä kautta vaikuttaa maan asioihin enemmän. Heille tärkeitä asioita ovat suomalaisen kulttuurin suojeleminen ja maahanmuutto. Maahanmuuttajana en kokenut olevani enää tervetullut vieras Suomessa vaan lähdin muille maille.

Suomessa on meneillään hullut päivät.

Miksi sitten Ruotsiin? Siihenkin on helppo vastata, nimittäin se oli lähellä. Me maatiaiskissat olemme rekisteröimättömiä kissoja, joilla ei yleensä ole henkilötodistuksia, eikä oikeastaan muitakaan oikeuksia. Olemme eräänlaisia hylkiöitä. Vaellamme maasta toiseen etsien sitä paikkaa, missä meidät hyväksyttäisiin yhteiskunnan jäseniksi. Olemme valmiita tekemään paljon töitä pelkällä nälkäpalkalla. Minäkin ole sen takia tämän kevään aikana opetellut kovasti hiirten pyydystämistä, mutta se onkin jo ihan toinen tarina. Yritämme myös kovasti miellyttää ihmisiä, jotta he tykkäisivät meistä ja ottaisivat kotiinsa asumaan. Pysyvä asuinpaikka on tärkeä asia, jos haluaa olla osallisena yhteiskunnassa.

Ruotsissa perussuomalaisiin voi tutustua eläintarhassa. Tässä kuvassa taitaa kyllä olla ruotsalainen karvoista päätellen.

Tämän päivän uutisten perusteella perussuomalaiset eivät olisikaan enää halukkaita lähtemään hallitukseen ja ottamaan vastuuta maan asioista. Syykin on selvä, nimittäin ahneet portugalilaiset. Persujen mielestä heille ei saisi antaa rahaa, sillä itse ovat oman soppansa keittäneet niin saavat sitä myös itse hämmentää. En kuitenkaan usko, että asia on noin yksinkertainen, mutta yksinkertaisten ihmisten on asia tietenkin helppo niin ymmärtää. Voi kun te ihmiset vain tajuaisitte oman parhaanne ja alistuisitte täysin meidän kissojen valtaan. Kaikki olisi niin paljon paremmin...oho tuliko tuo kirjoitettua, no ei se tässä konkurssissa enää kirpaise. 

Timo Soini kansan keskellä populistin roolissaan.

Taidan kuitenkin jäädä tänne Ruotsiin vielä tarkkailemaan tilannetta ennen kuin kipitän takaisin sinne Suomeen. Ruotsi on Suomea niin paljon edellä, meinaan tietenkin keväässä. Täällä on jo mukavan rehevää ja vihreää ja Suomikin näyttää täältä etelästä katsottuna niin piskuiselta ja kaukaiselta. Pitää katsoa, jos huvittaa lähteä vaikka ensi viikolla. Meillä on täällä taas ensi viikonloppuna kokon polttoa, ja sitä on aina niin kiva katsella.

Hejsan!



 


Terveisin Viiru - kissapakolainen