tiistai 27. marraskuuta 2012

Heikomman aineksen tuotos voi yllättää

Jokin aika sitten nousi suuri kohu kun eräs poliitikko meni kirjoittamaan ettei heikkomman aineksen lisääntymistä pitäisi tukea. Kommentti aiheutti niin suuren vastalauseiden myrskyn, että yritti nuori poliitikko vielä asetella sanojaan uudestaan sanomalla ettei lapsilisiä pitäisi antaa niille, jotka eivät pysty tarjoamaan lapselleen hyvää elämää. Hänen mielestään jokaisella on oikeus hyvään lapsuuteen.

Nämä kommentit saivat minussakin monta ajatusta heräämään. Muistelin varhaislapsuuttani  Pohjanmaalla pari vuotta sitten ja mietin myös äitini ja enoni ensimmäisiä vaiheita tässä maailmassa. Kuinka he nousivat neljälle tassulleen kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Äitini ja enoni olivat hylättyjä kissanpentuja suurella maatilalla. Ilman apua ja muiden välittämistä he olisivat varmasti kuolleet ennen kuin heidän elämänsä olisi edes alkanut. He olivat varmasti kyseisen poliitikon mielestä sitä heikompaa ainesta. Ehkä heidät olisi pitänyt jättää oman onnensa varaan.  Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, sillä muuten en olisi tätä kirjoittamassa tässä ja nyt. 

Äitini oli heikompaa ainesta.
Enoni oli varsinainen rääpäle.
He saivat kuitenkin tarvitsemaansa tukea ja hoivaa.
Evoluutioteorian ajatuksenahan on, että vain vahvimmat yksilöt selviävät ja tuottavat lisää vahvoja jälkeläisiä. Katson olevani vahva jälkeläinen lähtökohdistani huolimatta. Osaan vaikka mitä ja opin koko ajan uutta. Käyn pöntöllä tarpeillani ja osaan avata ovia ja ikkunoita. Olen myös todella sosiaalinen. Saan kenet tahansa tykkäämään itsestäni. Siinä auttaa myös komea ulkonäköni etenkin vaalea ja kiiltävä turkkina. Minulla on myös voimakas oma tahto. Saan yleensä sen mitä haluan tavalla tai toisella. Olen siis kissojen kissa. Olen sitä vahvempaa ainesta, jonka pitäisi lisääntyä ja tuottaa lisää huippuyksilöitä. En kuitenkaan ajattele näin vaan koen joka päivä kiitollisuutta äitiäni kohtaan, jolla ei ollut samoja edellyksiä elämään kuin minulla. Ilman häntä en olisi mitään. Hän antoi minulle jotain, mitä pieni kolli tarvitsee elämässään eniten - äidin rakkauden. 

Ensimmäinen ruokahetki siskojeni kanssa.
Minulla ei ole isää. En tiedä kuka isäni on. Se voi olla kuka tahansa naapurin kolli, se voi jopa olla enoni. En ole silti ikinä kaivannut isääni. Miksi kaivata jotain mitä ei ikinä ollutkaan. Sain äidiltäni kaiken sen huomion ja hoivan mitä tarvitsin. Meitä oli viisi pientä nälkäistä pentua, joista ätini yksin huolehti. Te ihmiset sanoisitte häntä yksinhuoltajaksi. Meillä kissoilla on tapana, että naiset huolehtivat varhaiskasvatuksen ja hyvin äitimme huolehtikin. Hän ei jättänyt meitä hetkeksikään yksin ensimmäisen kuukauden aikana. Se oli varmasti raskasta, mutta välttämätöntä. Ei huonosti kissalta, joka oli niin sanottua heikompaa ainesta ja vielä itsekin lapsi. 

Yhteisiä onnen hetkiä äitimme kanssa.
Äitini ei olisi kuitenkaan onnistunut ilman tukea ja apua minkä sai ollessamme pieniä. Jos hän ei olisi saanut ruoka- ja hoitoavustuksia, olisi lapsuutemme ollut paljon rankempaa. Sain kasvaa lämpimässä laatikossa sisällä enkä kylmässä ja kosteassa kolossa jossain pihalla. Elämäni edellytykset paranivat siis huimasti saamastamme avusta. Tahdonkin kiittää kaikkia auttajiamme. 

Yritän tällä kertomuksella omasta kokemuksesta valottaa sitä todellisuutta missä moni meistä elää. Olosuhteet eivät aina välttämättä näytä hyviltä ja voimme vaikuttaa toivottomilta tapauksilta. Elämässä voi silti saavuttaa vaikka mitä vastoin kaikkia odotuksia. Siihen ei vaadita muuta kuin lähimmäisenrakkautta ja tukea.

Olen kissojen kissa heikommasta aineksesta huolimattta.
Koen itse olevani onnekas, kun olen päässyt näkemään elämää molemmilta puolilta. On helppo kritisoida jotain mitä ei ymmärrä ja tunne. Asioiden lähempi tarkastelu voisi yllättää monet ennakkoluuloiset. Yllättävistä paikoista voi löytyä lämpöä ja rakkautta.   Kaiken ei aina tarvitse olla niin tehokasta ja tuottoisaa. Joskus voi vaan antaa ja saada rakkautta osakseen. Oma filosofiani on että halaa joka päivä rakastasi edes kerran. 

Halaus päivässä pelastaa päivän.

Terveisin Viiru - Heikomman aineksen tuotos


5 kommenttia:

  1. Kaunis teksti ja ihanat kuvat! Hyvin hoidetun näköisiä kisuleita ovat!

    Itselläni on kaksi Hesyltä otettua kissaa. Parhaani mukaan olen antanut typyköille mahdollisimman hyvät eväät elämään.

    Huolestuin kohdasta, jossa kissa availee ovia ja ikkunoita. Ettei vain olisi karkuteille lähdössä?

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus, ja aivan täyttä asiaa hauskasti kirjoitettuna. :)

    Annoin blogillesi Liebster -palkinnon omassa blogissani, käy kurkkaamassa! www.taskuvarkaani.blogspot.com (Blogiarkistossa "Liisteripalkinto")

    VastaaPoista
  3. Concatulations Viiru, you've won The Next Big Thing Award. You can collect it here: http://www.mrbumpycat.com/2013/01/the-next-big-thing.html Mr Bumpy Cat (on Mum's Account)

    VastaaPoista
  4. Awww... absolute sweethearts! purrs

    VastaaPoista
  5. Hei Viiruthecat! Kirjoitat hienosti elämäsi tärkeistä asioista omasta näkökulmastasi. Kiitos, jään seurailemaan sinua. Mau mau!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...