sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kevät tuo tullessaan myös renkaidenvaihdon

Olen tässä viime aikoina nauttinut kevään tulosta. Olen ottanut siitä kaiken ilon irti. Kevät tuo mukanaan myös joitakin velvollisuuksia. Renkaidenvaihto on varma merkki kevään tulosta. Itsekin osallistuin elämäni ensimmäistä kertaa renkaidenvaihtoon pari päivää sitten. Olipahan se kokemus. Renkaiden vaihtaminen on nimittäin rankkaa ja aikaa vievää puuhaa.

Nämäkö on niitä talvirenkaita.
Täpläkin olisi halunnut osallistua renkaiden vaihtoon, mutta sanoin Täplälle nätisti, että renkaiden vaihtaminen on kuulemma miesten hommaa. Täplä ottikin uutisen vastaan ihan hyvissä mielin, ja sanoi menevänsä ihan mielellään sisälle makoilemaan lämpimään ja me jatkoimme miesten kesken renkaiden vaihtoa.

"Tää on miesten hommaa"
Operaatiota helpotti suuresti se, että apuna oli ilmanpaineella toimiva tunkki. Se onkin oiva apuväline renkaiden vaihdossa. Suosittelen kaikille Do It Yourself miehille ja naisillekin. Raakaa voimaa tarvittiin siis melko vähän tai ainakin näin aluksi luulimme.

"Mikäs tää on. Kiva laatikko. Vois kokeilla tätä myöhemmin sitten, kun työt on tehty"
Ongelmia oli kuitenkin heti jo ensimmäisen renkaan kohdalla, sillä se oli jumiutunut kiinni. Potkimme ja jyskytimme sitä vaikka kuinka paljon, eikä se silti lähtenyt millään irti. Minua jännitti asia niin paljon, että menin tarkkailemaan tilannetta auton katolle.

"Mikäs nyt mättää?"
Yritin antaa Pekalle neuvoja ylhäältä päin ja olla enemmänkin työnjohtajana. Pekka taas sai käyttää raakaa voimaa, jota häneltä näytti myös löytyvän.

"Eiks se lähde irti?"
Parin tunnin päästä rengas oli edelleen tiukasti paikallaan. Keinot tuntuivat olevan vähissä. Olimme kokeilleet jo raakaa voimaa, joten vaihtoehdoksi jäi renkaan rasvaaminen öljyllä. Melkein koko pullollinen menikin, mutta rengas pysyi silti tiukasti paikallaan. Emme olleet kuitenkaan kokeilleet renkaan pyörittämistä. Aluksi kokeilimme pyörittämistä käsin auton ollessa paikallaan, mutta ei tapahtunut mitään.

"Pitäiskö sitä pyöritellä?"
Sitten keksin, että ottaisimme kovemmat otteet käyttöön ja ajelisimme edes takaisin eteen ja taakse ilman muttereita pihassa. Muutaman äkkijarrutuksen jälkeen kuului naksahdus.

"Mitäs jos sä ajelisit ees taas sen kanssa?"
Tämä oli musiikkia korville ja riensimme laittamaan tunkkia takaisin renkaan alle. Kuin ollakaan juttunut rengas lähti irti muutaman potkun jälkeen. Otin tietenkin itselleni suurimman osan kunniasta, mutta annoin myös Pekalla osan kunniasta. Ajatustyö on se mistä ne ideat lähtevät, mitkä sitten työmiehet suorittavat. Ilman työmiehiä asioita ei kuitenkaan saataisi tehtyä. Kaikkia siis tarvitaan ja kaikki me olemme yhtä tärkeitä.

"Mitäs mä sanoin, että se lähtee sillä irti."
Olen aika iloinen, että meillä kissoilla on jokasään kulkupelit alla, ja jos tulee liukkaampaa otamme vain kyntemme esiin. Välillä tosin voi olla epämukavaa matkustaa taivasalla, jos vaikka sataa tai on kylmä. Silloin auto on mainio kulkupeli. Voin siis tunnustaa olevani automiehiä. Tykkäänkin käydä aina tutkimassa autoja, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

"Hei mä oon täällä!"
Tästä sisälle...
Joskus saattaa kuitenkin käydä köpelösti ja jään jumiin autoon tai auto lähtee yllättäen liikkeelle, jos kukaan ei huomaa minun olevan auton sisällä.

Autossa matkustamisesta en kuitenkaan pidä yhtä paljon kuin itse autoista, mutta ne ovat kuitenkin nopea ja kätevä tapa liikkua paikasta toiseen. Yleensä kuitenkin suosin kulkemista avojaloin. Lisäksi se on kaikista ekologisin tapa liikkua tai näin olen ainakin ymmärtänyt.

"Millons mennään kokeilemaan näitä uusia renkaita."




Terveisin Viiru - Rengas expertti















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...